Toyotan tehdastiimin entinen WRC-kuljettaja Jari-Matti Latvala on seurannut tarkkaan Ruotsin MM-rallia koskevaa uutisointia.
LUE MYÖS: Ruotsin MM-rallista odotetaan päätöksiä – lohduton maisema ei lupaa hyvää
Ruotsin MM-ralli on tarkoitus ajaa ensi viikolla 13.-16. helmikuuta Värmlannin maakunnassa ja osittain myös Norjan puolella. Samassa kilpailussa Latvala aikoo antaa WRC-tiimeille näyttöjä yksityiskuljettajana Toyota Yaris WRC -auton ohjaamossa.
Ruotsin rallin järjestäminen on kuitenkin vaakalaudalla poikkeuksellisen leudon talven vuoksi. Norjan puolella ja rajan tuntumassa kulkeville erikoiskokeille on saatu talvea muistuttavat olosuhteet, mutta keskuspaikkana toimivan Torsbyn itäpuolen pikataipaleilla ei ole tietoakaan lumesta.
Kansainvälinen autoliitto FIA käy tarkemmin tutkimassa olosuhteet lähipäivien aikana, minkä jälkeen tehdään lopullinen päätös kisan kohtalosta. Mahdollista on, että kilpailua lyhennetään, mutta vaarana on koko rallin peruuntuminen.
– Tämä on vaikea tilanne, koska Ruotsi on tärkeä kilpailu minulle, Latvala sanoo suoraan.
– Olen ajanut viimeksi WRC-autolla Espanjassa lokakuussa. Sen jälkeen en ole ajanut WRC-autolla metriäkään. Mitä pidemmäksi tauko kasvaa, sitä huonompi juttu se on minulle, koska ajotuntuma alkaa kadota. Kilpailu ei tietenkään ole maailman nautinnollisin, jos siellä ei ole lunta ja jäätä. Toivon kuitenkin, että kilpailu pystyttäisiin viemään edes jollain muotoa läpi, Latvala lisää.
Latvalan suunnitelmissa on ajaa tällä kaudella ainakin kaksi MM-rallia sponsorien tuella ja osittain omalla rahoituksella. Ruotsin rallin peruuntuminen olisi paha takaisku.
– Seuraavat Euroopan sorakilpailut, jotka olisivat minulle mahdollisia, tulevat vasta toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa. Tauosta tulisi tosi pitkä. Se ei todellakaan ole ideaalitilanne, enkä haluaisi tai toivoisi sitä missään nimessä, Latvala toteaa.
MM-rallikaravaani suuntaa Ruotsin osakilpailun jälkeen Atlantin toiselle puolelle Meksikoon ja Argentiinaan. Toukokuun loppupuolella ajetaan kilpaa Portugalissa, minkä jälkeen MM-kamppailu jatkuu Sardiniassa.
– Niihin kilpailuihin olisi vaikeampi lähteä, jos haluaisi vielä antaa näyttöjä ja olla tehdaskuljettajana vuonna 2021. Mutta ei tässä ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä tilanne, Latvala sanoo.
Ruotsin osakilpailun lisäksi Latvalan ohjelmaan kuuluu varmuudella kotoinen Suomen MM-ralli elokuussa. Lisäksi tuurilaisen toiveissa on saada riittävästi rahoitusta myös Sardinian ralliin – ja kenties pariin muuhunkin MM-koitokseen.
– Minulla on vielä yksi sponsorikuvio auki. Jos he lähtevät mukaan, silloin on mahdollisuus ajaa useampia kilpailuja. Viisi kisaa on ihan maksimi.
MM-rallin ajaminen WRC-autolla on kallista puuhaa. Kilpailukykyisen kaluston vuokraaminen yhteen ralliin kustantaa yli 200 000 euroa.
– Meillä on useampi sponsori mukana ja olemme saaneet rahoitusta. Siitä olen tosi iloinen ja tyytyväinen. Olemme tehneet kaikki suunnitelmat ajopukuihin ja kypäriin, ja myös auton väritys on suunniteltu valmiiksi, Latvala valottaa.
Latvalan rallihommat ovat muuttuneet huomattavasti tehdastiimivuosista.
– On pitänyt itse perehtyä asioihin, maksaa ilmoittautumismaksuja ja tehdä paperitöitä eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi ajopukuihin tuli uudet säädökset ja alusvaatteisiin uudet leimat, joten nyt on pitänyt tilata uudet alusvaatteet. Ei voinut vain ottaa vanhaa kampetta, jota on käyttänyt aiemmin, Latvala naurahtaa.