Järjestö ehdottaa uutta terveysveroa sokerille, suolalle ja rasvalle – tavoitteena ei ole kerätä lisätuloja, vaan parantaa suomalaiset

8:31img
Makeisvero ei purrut sokeriin – Huomenta Suomessa keskusteltiin maaliskuussa 2019, miten päästä irti sokerikoukusta
Julkaistu 10.03.2020 18:38

MTV UUTISET - KAUPPALEHTI

Sokeri, suola ja rasvat on verolle laitettava, vaatii yli 230 sosiaali- ja terveysalan järjestöä edustava Soste. Nykyhallituksen ohjelmassa aiotaan selvittää terveysperustaisen veron käyttöönottoa.

Soste on laatinut oman mallinsa terveysperustaista verosta.

– Vero olisi ennen kaikkea terveysperusteinen, ei fiskaalinen. Veron tavoitteena ei ole lisätulojen kerääminen, mikä oli puolestaan taannoin kaatuneen makeisveron tavoitteena, toteaa Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas.

Malli perustuu sekä tullitariffinimikkeistöön että tuotteen sisältämään sokeri-, suola- ja rasvapitoisuuteen. Jos pitoisuudet olisivat alhaiset, veroa ei kannettaisi. Mitä enemmän pitoisuutta on, sitä enemmän maksettaisiin veroa.

– Terveysvero toteutettaisiin yhdistelmämallin mukaisesti, jolloin vasta tietyn ravintoainepitoisuuden raja-arvon ylittäminen laukaisisi verovelvollisuuden ja määräisi veron suuruuden, Kiukas toteaa.

Suomessa on verotettu vaihtelevasti epäterveellisiä tuotteita. Makeisvero poistui vuoden 2017 alussa. Sitä pidettiin valtiontukisääntöjen vastaisena. Tilalle kaavailtu sokerivero peruttiin, koska sitä pidettiin hankalasti perittävänä ja hankalasti laskettavana.

Sosten mukaan maailma on kuitenkin muuttunut. Terveysveroja on käytössä EU:n jäsenmaissa, kuten Unkarissa, ja asia on saanut komission hyväksynnän.

– Jos halutaan vähentää rasvan, suolan ja sokerin käyttöä, Suomessa verotus on tällä hetkellä käyttämätön työkalu, Kiukas kertoo

Byrokratian vaara on Kiukkaan mielestä vähäinen. EU:n kuluttajainformaatioasetuksen soveltaminen on nyt pakottavaa ja tiedot tuotteen ravintoainepitoisuuksista on helpommin saatavilla. Lisäksi valmisteverotuksen tietojärjestelmät ovat päivittyneet.

– Hinta vaikuttaa kysyntään. Verolla tavoiteltaisiin kulutuskäyttäytymisen muutoksia. Tätä kautta vähennettäisiin sairastavuutta ja yhteiskunnan taakkaa helpottuisi, Kiukas huomauttaa.

Vain korkea hinnannosto vaikuttaa käyttäytymiseen

Jotta kulutuskäyttäytyminen muuttuisi, epäterveellisten tuotteiden hinnan pitäisi nousta veron kautta merkittävästi.

– Kuluttajakäyttäytyminen muokkautuu varhain. Nuorille hinta on tehokas väline, koska heillä on vähän ostovoimaa. 

Sostella ei ole arviota siitä, kuinka paljon vero tuottaisi. Tuotto riippuu pitkälti siitä, kuinka laajaksi veropohja säädetään eli mitkä tuotteet valitaan veron piiriin ja millaiset veroluokat asetetaan.

– Tähän liittyvään työhän tarvitaan veroeksperttien ja ravitsemustieteilijöiden vuoropuhelua, Kiukas toteaa.

Järjestö on kuitenkin käynnistämässä asiaan liittyvät keskustelut. Tarkoituksena on keskustella eri puolueiden edustajien kanssa. Soste haluaisi nähdä, että terveysvero nousisi esiin budjettiriihessä.

– On realismia, että vero tulisi käyttöön vuonna 2022, Kiukas arvioi.

Tuoreimmat aiheesta

Verot