Jasmi Joensuulta sydäntäsärkevä ilmoitus: "Tiesin, että kaikki ei ole kunnossa"

145549663
Jasmi Joensuu Rukalla marraskuun lopussa.Lehtikuva
Julkaistu 18.12.2024 10:34
Toimittajan kuva
Jere Hultin

jere.hultin@mtv.fi

Suomen maajoukkuehiihtäjä Jasmi Joensuu on eronnut kumppanistaan.

Joensuu kertoo asiasta Instagram-päivityksessään. Hän kuvailee mennyttä viikkoa elämänsä hirveimmäksi.

Me ei olla enää me. Viime reissussa ollessa tiesin, että kaikki ei ole kunnossa ja kotiin tullessa on varmistunut, että meidän tiet erkanee, hän kirjoittaa.

– Viikko unettomia öitä on tehnyt olosta aivan kamalan. Ennen pitkää asia tulee kuitenkin julki ja en halua joutua kertaakaan keksiä mitään turhia selityksiä tämän hirveän olon takana, Joensuu jatkaa.

Joensuu kertoo tavanneensa ex-kumppaninsa Juho Simosen hieman yli viisi vuotta sitten Rovaniemellä. 

– Olo on äärimmäisen surullinen, pettynyt ja tuntuu siltä kuin elämältä olis kadonnut pohja, mutta perhana, mä aion löytää takas sen hymyn ja vielä joku päivä sanoa, että näin oli tarkoitettu, Joensuu päättää julkaisunsa. 

Joensuu on ollut maastohiihtokauden alussa mainiossa vireessä. Hän on sijoittunut sprinttikisoissa viidenneksi Rukalla ja Davosissa. 

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto