Marius Borg Høibyn ex-kumppani Nora Haukland väittää joutuneensa väkivallan kohteeksi seurustellessaan Borg Høibyn kanssa.
Jo toinen Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin pojan Marius Borg Høibyn, 27, ex-tyttöystävä väittää joutuneensa väkivallan kohteeksi seurustellessaan Høibyn kanssa, kertoo norjalainen Se og Hør -lehti.
Ulostulo juontaa juurensa Høibyn pahoinpitelysyytteisiin, jotka nousivat otsikoihin viime viikolla, sekä Høibyn keskiviikkona Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle antamaan lausuntoon, jossa tämä myönsi, että oli kohdistanut tyttöystäväänsä ruumiillista väkivaltaa.
– Viime viikonloppuna tapahtui jotain, mitä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua. Kohdistin ruumiillista väkivaltaa ja tuhosin esineitä asunnossa alkoholin ja kokaiinin vaikutuksen alaisena riidan jälkeen, Høibyn lausunnossa sanottiin.
Høiby sanoi lausunnossa, että kamppailee mielenterveyshäiriöiden sekä riippuvuuden kanssa. Hän kertoi, että on saanut riippuvuuteensa aiemmin hoitoa ja on aikeissa hakeutua jälleen hoitoon. Hän esitti lausunnossa anteeksipyynnön myös perheelleen, ja puhutteli sitten oletettavasti tyttöystäväänsä.
– Joten sinulle, rakkaani, anteeksi. Tämän ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, ja otan täyden vastuun teoistani, hän päätti lausuntonsa.
Lue myös: Prinsessa Mette-Maritin Marius-poika myöntää pahoinpitelyn – kertoo olleensa kokaiinin ja alkoholin vaikutuksen alaisena
Se og Hørin mukaan Høibyn ex-kumppani, norjalainen tosi-tv-tähti ja vaikuttaja Nora Haukland, 27, väittää nyttemmin Snapchatissa julkaisemillaan videoilla, että Høiby olisi kohdellut myös häntä väkivaltaisesti kaksikon suhteen aikana.
– Ajattelin pitää suuni kiinni, kunnes exäni antoi lausunnon, jonka jälkeen tunsin suurta turhautumista. Marius puhuu kuin tämä olisi ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu. Hän pyytää jonkinlaista empatiaa: "Aion hankkia apua, minulla on vaikeuksia, tyttöystäväni", ja tämä kaikki tuntui hyvin tutulta. Hän sanoi tarvitsevansa apua myös silloin, kun minä jätin hänet, Haukland sanoo Se og Hørin mukaan Snapchat-videollaan.
Haukland jatkoi videotaan väittäen, että Høiby on ollut häntä kohtaan väkivaltainen.
– Hän on lyönyt minua naamaan. Hän on potkinut minua, hän on kuristanut minua, hän on tuhonnut asuntoani. Hän on myös tuhonnut tavaroita äitini uudessa kodissa. Mutta kuten Juliane sanoi, kaikkein pahinta minulle oli psykologinen puoli. Huutaminen, uhkaukset, Haukland jatkaa.
Se og Hør kertoi aiemmin tällä viikolla, että Høibyn entinen tyttöystävä Juliane Snekkestad, 29, oli hiljattain jakanut yksityisellä Instagram-tilillään pitkän päivityksen, jossa hän niin ikään väitti joutuneensa sekä henkisen että fyysisen väkivallan kohteeksi seurustellessaan Høibyn kanssa vuosina 2018–2022.
Lue myös: Norjalaismediat: Prinsessa Mette-Maritin Marius-pojan pahoinpitelysyytöksistä lisää tietoa – ex-tyttöystävältä rajuja väitteitä
Se og Hørin mukaan Haukland sanoo asiasta puhumisen olevan hänelle vaikeaa, sillä hän rakastaa eksäänsä eikä halua painaa tätä alemmas.
– Mutta näen hänen teeskentelevän, että tämä olisi kertaluonteinen tapaus ja että hän ottaa vastuun vain jostakin, mikä on julkista. Se häiritsee minua. Haluan myös esittää suuret kiitokset Julianelle, joka tuli esiin asian kanssa. Hän löysi voimaa, joka on aivan uskomatonta, enkä olisi voinut julkaista tätä, jos hän ei olisi tehnyt samoin ja ollut paikalla, hän sanoo.
– Ja siksi toivon, että jokainen parisuhdeväkivaltaa kokenut löytää voimaa lähteä, sillä hyvin harvoin tilanne muuttuu paremmaksi, hän jatkaa.
Se og Hør kertoo, ettei tavoittanut Høibyn asianajajaa Øyvind Bratlienia kommentoimaan Hauklandin väitteitä.