Marius Borg Høiby myöntää pahoinpidelleensä kumppaniaan.
Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin vanhin poika Marius Borg Høiby, 27, myöntää pahoinpidelleensä kumppaniaan, kertoo muun muassa Aftonbladet. Norjalaismedioissa uutisoitiin viime viikolla, että Høibya syytetään pahoinpitelystä sekä vahingonteosta. Uhrina oli 20-vuotias nainen.
Høiby myöntää Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle puolustusasianajajansa Øyvind Bratlienin kautta antamassaan lausunnossa, että kohdisti kumppaniinsa väkivaltaa.
– Viime viikonloppuna tapahtui jotain, mitä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua. Kohdistin ruumiillista väkivaltaa ja tuhosin esineitä asunnossa alkoholin ja kokaiinin vaikutuksen alaisena riidan jälkeen, lausunnossa sanotaan.
Høiby kertoo lausunnossa, että kamppailee mielenterveyshäiriöiden sekä riippuvuuden kanssa. Hän on kertomansa mukaan saanut riippuvuuteensa aiemmin hoitoa ja on aikeissa hakeutua jälleen hoitoon.
– Huumeriippuvuus ja diagnoosini eivät oikeuta sitä, mitä Frognerissa sijaitsevassa asunnossa tapahtui viime viikonloppuuna. Haluan olla vastuussa tekemisistäni ja haluan selittää itseni totuudenmukaisesti poliisille, lausunto jatkuu.
Lue myös: Norjalaismediat: Prinsessa Mette-Maritin Marius-pojan pahoinpitelysyytöksistä lisää tietoa – ex-tyttöystävältä rajuja väitteitä
Lausunnossa Høiby sanoo, että hänelle kaikkein tärkeintä on pyytää anteeksi tyttöystävältään.
– Hän ei ansainnut sitä, mitä sinä yönä tapahtui, eikä sitä äärimmäistä painostusta sekä norjalaiselta että ulkomaiselta lehdistöltä jälkeenpäin. Tiedän, että valokuvaajien ja toimittajien jahtaamana oleminen tällaisena aikana on ollut vaikeaa, lausunto kuuluu.
Lisäksi Høiby esittää lausunnossa anteeksipyynnön perheelleen, johon hän kertoo tekojensa vaikuttaneen.
Lausunnon lopussa Høiby oletettavasti puhuttelee kumppaniaan.
– Joten sinulle, rakkaani, anteeksi. Tämän ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, ja otan täyden vastuun teoistani, hän päättää lausuntonsa.
Høiby pidätettiin sunnuntaina 4. elokuuta sen jälkeen, kun uhrin ystävä oli soittanut poliisille. Pidätykseen johtanut välikohtaus tapahtui lehtitietojen mukaan sunnuntain vastaisena yönä 4. elokuuta uhrin asunnossa Oslon Frognerissa.
Se og Hør lehti kertoi aiemmin, että uhri vietiin tapahtuneen jälkeen sairaalaan tutkittavaksi ja että tällä diagnosoitiin aivotärähdys.