Suomessa asuvien yksinäisyys ei selity pelkästään korona-ajan eristäytyneisyydellä.
Punainen Risti on tutkinut ensimmäistä kertaa laajemmin suomalaisten yksinäisyyttä. Tutkimuksen perusteella pitkittynyt yksinäisyys piinaa jo joka toista suomalaista.
Yksinäisyysbarometrin toteutti Taloustutkimus tammikuussa 2022 ja jatkossa SPR:n on tarkoitus seurata yksinäisyyden tilaa säännöllisesti barometrin avulla.
Uutisaamun vieraana olleet Punaisen Ristin asiantuntija Maaret Alaranta sekä ystävätoiminnan vapaaehtoinen Markku Remes kertoivat yksinäisyysbarometrin tuloksista sekä keinoista lievittää yksinäisyyttä.
Lue myös: Tunnetko itsesi yksinäiseksi? Mene luontoon, kehottaa tutkimus
Yksinäisyys on lisääntynyt korona-aikana
Maaret Alarannan mukaan yksinäisyysbarometrin tulosten keskeisin havainto oli se, että suomalaisten yksinäisyys on lisääntynyt korona-aikana. Yli puolet vastanneista kertoi kokeneensa kuluneen vuoden aikana yksinäisyyttä ainakin joskus.
– Yksinäisyys on erityisesti pitkittynyt, mikä oli meille yllättävä tulos. Todella monet yksinäisyyttä kokeneet ovat kokeneet sitä jo pitkään, eli korona ei selitä sitä, Alaranta kommentoi.
Punaisen Ristin ystävätoiminta
Ystävätoiminnan vapaaehtoiset yhdistävät kaiken ikäisiä ystäviä hakevia sekä järjestön vapaaehtoisia keskenään. SPR:n ystävätoiminnan järjestelmä auttaa hahmottamaan, ketkä voisivat ystäviksi sopia.
Ystävää hakevien toivotaan sitoutuvan prosessiin vähintään puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen uuden ystävyyssuhteen toimintaa voidaan arvioida ja etsiä tarvittaessa myös uusia vapaaehtoisia ystäviksi.
Katso pääkuvan videolta Markku Remeksen esimerkit siitä, millaista ystävyystoiminta voi olla.
Kyselyn mukaan yksinäisyys on jatkunut vähintään vuoden joka toisella, viiden vuoden ajan neljäsosalla ja jo kymmenen vuoden ajan joka seitsemännellä vastaajista.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
– Tiedämme, että pitkittyessään yksinäisyydellä on haitallisia terveysvaikutuksia ja se lyhentää jopa eliniän odotetta, joten se on sellainen asia, mihin pitäisi nyt puuttua.
Yksinäisyys altistaa myös masennuksella, muistisairauksille sekä sydän- ja verisuonisairauksille.
Lue myös: Yksinäisyys voi tappaa miehen – suomalaistutkimus osoittaa yhteyden kohonneeseen syöpäriskiin
Yksinäisyyttä kokevat eniten nuoret, mutta myös iäkkäämmät. Yksinäisyys on lisääntynyt ylipäätään kaiken ikäisten keskuudessa. Alarannan mukaan yksinäisyys on koskettanut nuoria aikaisemminkin, mutta määrä oli tämän vuoden tarkastelussa huomattavasti korkeampi.
– Myös yksinäisyyden kokemukset ovat nyt huomattavasti syvempiä, koska on ollut eristysjaksoja, etäkoulua ja muuta, joten erityisesti nuorilla se elinpiiri on todella kaventunut.
Lue myös: Osaanko enää olla muiden kanssa? Varaudu koronavuosien jälkeiseen koetukseen: "On ihan ok, että se vie voimia"
Sosiaalinen media yksinäisyyden lievittäjänä
Alarannan mukaan sosiaalinen media ja erilaiset sovellukset ovat olleet koronan aikana korvaamaton kanava ystävien löytämisessä.
– Se on vähentänyt yksinäisyyttä, mutta siihen liittyy myös se riski, että somessa aletaan helposti vertailemaan, että toisella menee paremmin kuin minulla.
Alarannan mukaan yksinäisyyden tunne saattaa syventyä, jos toisten elämät näyttävät paljon mielenkiintoisimmilta ja sosiaalisemmilta.
Yksinäisyyden lisäksi onneksi myös ihmisten auttamisenhalu on Alarannan mukaan lisääntynyt ja ystävätoiminnan koulutuksia järjestetään jatkuvasti.
Avainasemassa yksinäisyyden kitkemiseen olisikin se, että kaikki kiinnittäisivät paremmin huomiota ympärillä oleviin ihmisiin.
Lue myös: Lasten ja nuorten yksinäisyys kuuluu auttavan puhelimen linjalla: "Huonosti voivat nuoret pitäisi tavoittaa aivan välittömästi"
Lue myös: Vanhuksia uhkasi yksinäisyys eristyksissä – hoivakodin nerokas idea saavutti käsittämättömän suosion: "Nimeni on Linda, olisitko kirjekaverini?"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Katso myös: Miksi tyttöjen ahdistus ja yksinäisyys on lisääntynyt?
2:47