Joka viides lapsi on kohdannut seksuaaliväkivaltaa verkossa – "Kolmasosa ei puhu kenellekään"

0:34img
KATSO MYÖS VIDEO: Näin puhut lapselle pornosta, seksuaalikasvattaja Sofia Sarkava antaa kolme vinkkiä.
Julkaistu 04.06.2024 14:46
Toimittajan kuva
Nelli Hyttinen

nelli.hyttinen@mtv.fi

Kesälomalla monen lapsen ja nuoren digiaika kasvaa entisestään, jolloin myös verkon ja sosiaalisen median riskit kasvavat. Vanhempien on hyvä keskustella suoraan ja rohkeasti verkon vaaroista lapsilleen.

Verkko ja sosiaalinen media tarjoavat lapsille mahdollisuuden pitää yhteyttä kavereihin ja löytää uusia. 

Suurin osa sisällöstä on harmitonta ja opettavaista, mutta varjopuoli on se, että verkossa lapset kohtaavat väkivaltaa eri muodoissa, kertoo Pelastakaa Lapsien kehittämispäällikkö Anna-Maija Ohlsson.

Verkossa tapahtuu paljon kiusaamista, törmää koko ajan enenevissä määrin väkivaltaiseen sisältöön ja lisäksi siellä tapahtuu groomingia, seksuaalista ahdistelua ja seksuaaliväkivaltaa.

Mikä kurjinta, esimerkiksi kiusaaminen ei jää enää kouluun, vaan kulkee mukana kotiin, jolloin lapsi ei ole kodissaan turvassa, kuten moni vanhempi ajattelisi.

Lue myös: Lapset ja nuoret itsekin huolissaan ruutuajastaan ja keskittymisvaikeuksistaan – Terapeutti-Villen kiistellystä ehdotuksesta ratkaisu?

25 000 ilmoitusta lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta verkossa vuonna 2023

Joka viides lapsi on kohdannut seksuaaliväkivaltaa verkossa.

Lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta on yleistynyt verkossa todella paljon. Voidaan sanoa, että kaikilla alustoilla, joissa on lapsia, on myös aikuisia, joiden pyrkimyksenä on kohdistaa lapsiin seksuaaliväkivaltaa, kertoo nettivihje.fi-palvelun kehittämispäällikkö Tanja Simola.

Tekojen yleistymisestä ja yleisyydestä kertoo myös Pelastakaa Lapsien ylläpitämän nettivihje.fi-palvelun tilastot.

Palveluun voi ilmoittaa, jos kohtaa netissä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa materiaalia tai siihen liittyvää toimintaa.

Lue myös: Asiantuntijan mukaan sisältö, jota suomalaislapset näkevät sosiaalisessa mediassa, ei sovi edes iltauutisiin

Viime vuosien aikana palveluun tehtyjen ilmoitusten määrä on noin kymmenkertaistunut.

Vuonna 2023 ilmoituksia tehtiin vajaa 25 000 ja edellisvuonna noin 35 000, kun vielä näitä edeltävinä vuosina ilmoituksia tehtiin vuosittain noin 3000–3500. 

Palvelu on ollut toiminnassa yli 20 vuotta.

Lue myös: Jo pienikin lapsi voi törmätä pornoon – seksuaalikasvattaja neuvoo, kuinka puhua aiheesta: "Viimeistään ennen alakoulun aloittamista olisi hyvä käydä läpi"

Kolmasosa lapsista ei kerro verkossa kohtaamastaan seksuaaliväkivallasta

Kesäloman aikaan useilla lapsilla digiaika lisääntyy, eivätkä vanhemmat välttämättä aina ole läsnä. 

Siksi Ohlsson ja Simola kehottavat kaikkia huoltajia keskustelemaan lapsen kanssa suoraan netin vaaroista.

Lapsi ei synny digi- tai turvataitojen kanssa ja siksi vanhemman pitää uskaltaa puhua myös netin vaaroista. 

Lue myös: Lapsista tehdään tekoälyllä pornokuvia – tapauksia myös Suomessa

On tärkeää, että lapsi uskaltaa tulla puhumaan, jos kohtaa epäasiallisia yhteydenottoja verkossa. 

Lapsi on hyvä myös saada ymmärtämään, ettei häneen kohdistunut väkivalta tai seksuaaliväkivalta ole hänen syytään.

Pääosin lapset juttelevat kavereiden kanssa kokemastaan häirinnästä. Kolmasosa ei puhu kenellekään, Simola kertoo.

Katso koko keskustelu: Miten turvata lapsen digiaika kesäloman aikana?

9:44img

Huomenta Suomen vieraina Pelastakaa Lapset ry:n kehittämispäällikkö Anna-Maija Ohlsson ja Nettivihjeen kehittämispäällikkö Tanja Simola.

Lue myös: Vanhempi, tätä kaikkea 12-vuotias lapsesi näkee somessa – kasvatusgurun mielestä kännyköitä on kohta "pakko rajoittaa"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Digi