Eija Tuukkanen on työskennellyt 27 vuotta kuoleman parissa, ensin lasten syöpäosastolla ja nyt saattohoitajana ja perhetyöntekijänä Terhokodissa. Moni on kiitollinen, jos sai olla läheisensä vierellä loppuun asti. – Vaikka kuolemaa on odotettu ja tiedetty, niin se tuntuu. Ja kun se tuntuu, soisin, ettei heti lähtisi siitä tilanteesta pois, Tuukkanen sanoo.
Kuoleman edessä jokainen ihminen on yksilö.
– Käyttäytyminen riippuu siitä, millainen suhde on ollut ihmiseen, ja millainen elämä on ollut. Toiset ovat hyvin itkuisia, toiset heittävät huumoria. Joskus ollaan kapeassa sängyssä vieretysten ja lähekkäin, ja toiset saattavat istua tuolissa kauimmaisessa nurkassa, Eija Tuukkanen sanoo.
Tuukkanen on työskennellyt 27 vuotta kuoleman parissa, ensin lasten syöpäosastolla ja nyt saattohoitajana ja perhetyöntekijänä Terhokodissa.
Kuollutta voit silittää ja hänelle voi jutella
Kun Tuukkanen menetti oman isoäitinsä vuosikymmeniä sitten, hän istui pienellä jakkaralla aivan mummon sängyn vieressä. Tuntui tärkeältä pysytellä aivan liki, kun isoäiti vielä oli elossa. Tuukkasen sisko taas pysyi kauempana flunssaansa vedoten.
– Eihän sillä oikeastaan ollut enää väliä, saako mummo flunssan vai ei. Siskoni ei vain kyennyt tulemaan lähelle ja suojeli myös itseään ottamalla etäisyyttä.
Kuoleman edessä jokainen ihminen on yksilö. Kuvituskuva.
Toiset arkailevat kohdata kuolevaa, kun taas toiset menevät hyvin lähelle. Joku ei kestä ajatusta kuolemasta ja takertuu kiinni; toiset eivät uskalla sanoa mitään, vaikka nyt olisi tilaisuus pyytää anteeksi jotakin, mikä on menneisyydessä jäänyt selvittämättä.
– Kuoleman hetkeen tulee valmistaa. Kysyn omaisilta suoraan, halutaanko olla kuoleman hetkellä vierellä. Kysyn sitä sen takia, että voimme usein ennakoida kuolemaa hieman. Silloin voin soittaa omaisille, kun näyttää siltä, että kuolema on lähellä, Tuukkanen sanoo.
Joskus tilanteista pitää puhua suoraan. Tuukkanen voi kertoa perheelle, että kuolinhetki on nyt käsillä, tulkaa lähemmäs.
– Sitten voi joutua mallittamaan esimerkiksi lapselle sitä, että voit silittää, sanoa ”heippa” ja ”hyvää matkaa”. Olen ohjannut myös pienen lapsen äidin rinnan päälle sanoen, että mene vain, voit olla siinä. Jos huomaa, että jollakulla tekee pahaa ja hän alkaa vetäytyä, menen ja laitan käden olkapäälle tai kysyn, haluatko lähteä pois. Varsinkin, jos kyse on lapsesta tai nuoresta, joka poistuu, häntä ei jätetä yksin, vaan lähdetään mukaan tueksi.
Kuoleman hetkellä voi myös poistua, jos siltä tuntuu. Kuvituskuva.
Kuoleman äärellä saa toimia kuten itsestä tuntuu parhaalta
Jotkut haluavat olla paikalla kuoleman hetkellä, mutta kun hetki koittaa, he eivät pystykään jäämään huoneeseen. Siinä ei ole mitään noloa.
– Jotkut haluavat olla lähellä. Joku voi haluta lähteäkin. Päätöksen saa tehdä itse. Kukin saa toimia kuten itsestä tuntuu. Ajattelen, että kuoleman hetki on perheen oma asia. On heidän asiansa, keitä paikalla on, Tuukkanen sanoo.
Moni on lopulta kiitollinen, jos sai olla läheisensä vierellä loppuun asti. Jotkut harmittelevat, kun eivät ehtineet paikalle, tai että lähtivät lomamatkalle juuri kuoleman aikaan. Kuolinhetkestä ei kuitenkaan tarvitse tehdä viimeistä suurta tapahtumaa, sillä usein hyvästit on jätetty jo aikaisemmin.
– Ja vaikka joku olisi kuolevan rinnalla päivä- tai viikkotolkulla, silti voi tapahtua niin, ettei olekaan kuoleman hetkellä vierellä. Kysyisin myös, miksi on tärkeää, että on paikalla ja näkee? Vai onko tärkeää, että olet jo ollut viikkoja tukena ja apuna? Sekin on hyvin arvokasta. Toki, jos ihmiselle on tärkeää olla läsnä ja nähdä, tuemme häntä siinä, Tuukkanen sanoo.
Vaikka ihminen olisi kuollut tapaturmaisesti, omaisille voi silti olla tärkeää nähdä hänet. Myös viimeiselle kosketukselle tulisi varata tilaa: vaikka ihminen pitäisi peittää, lakanan alta voi silti pilkistää tuttu käsi, jota voi silittää.
"Vaikka kuolemaa on odotettu ja tiedetty, niin se tuntuu"
Kun kuolema on tapahtunut, mihinkään ei enää ole kiire. Vainajaa ei viedä pois tai piiloteta, vaan hän voi olla huoneessaan pitkälle seuraavaan päivään asti. Läheinen voi jäädä samaan huoneeseen tai mennä toiseen tilaan nukkumaan. Kotiin ei tarvitse lähteä.
Kun kuolema on tapahtunut, mihinkään ei enää ole kiire. Kuvituskuva.
– Kannustan ihmisiä ottamaan aikaa. Vaikka on tiedossa, että läheinen kuolee, hetki on silti melko järisyttävä ja sokkikin. Vaikka kuolemaa on odotettu ja tiedetty, niin se tuntuu. Ja kun se tuntuu, soisin, ettei heti lähtisi siitä tilanteesta pois, Tuukkanen sanoo.
– Voi myös olla, että kuolema tapahtuu yöllä eivätkä kaikki lapset edes ole heränneet tilanteeseen. He jatkavat uniaan aamuun asti, huoneessa on kuollut ja elävä vanhempi ja koko perhe. He nukkuvat samassa huoneessa aamuun asti ja sitten aletaan jutella siitä, mitä tehdään.
Miten vanhuuteen kuollaan? Lääkäri kertoo, miten käy, kun elää riittävän pitkään
Harva haluaa heti poistua kuolleen läheisensä viereltä. Joskus taas lähteminen on vain inhimillistä: kun on valvonut vierellä päiviä, yötä päivää, kuolema voi olla helpotus, jonka jälkeen haluaa vain kotiin.
Kuolleen kohtaaminen voi pelottaa
Toisia kuolleen kohtaaminen pelottaa.
– Jos tiedämme, ettei ole ennen nähnyt ketään kuolleena, varsinkin lapsille ja nuorille sanoitetaan, miltä huoneessa näyttää: kynttilä palaa, vainaja on puettuna ja hänellä voi olla kukka rinnan päällä. Voit koskettaa, mutta iho saattaa tuntua jo viileältä, ja hän näyttää nukkuvalta, Tuukkanen sanoo.
– Maalataan tilanne niin, että ihminen tietää, mitä odottaa. Kysytään, tulenko mukaan, vai haluatteko mennä yksin.
Moni yllättyy siitä, miten rauhalliselta kuollut lopulta näyttää. Miten hän todella näyttää vain nukkuvan.
Artikkelin lähteenä käytetty myös Sylva ry:n Kerrankin puhetta kuolemasta -paneelikeskustelua 25.09.2018 sekä Henna Mäkelinin tietokirjaa Kuolema – kaikki mitä olet aina halunnut tietää (S&S, 2018)