Jokerit paljasti lisää suunnitelmiaan – Valtteri Filppulalla suuri vaikutus: "Käänteentekevä hetki seuran historiassa"
Jokerien urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki kertoo jääkiekon Mestiksessä pelaavan helsinkiläisseuran etsivän vielä ainakin yhtä puolustajaa ja kahta–kolmea hyökkääjää.
Jokerit vahvisti maanantaina 40-vuotiaan Valtteri Filppulan paluun seuran riveihin. Hänestä tulee Jokerien kapteeni ja myös yksi seuran omistajista. Hyökkääjä solmi vuoden mittaisen pelaajasopimuksen, jonka jatkoa tarkastellaan kausittain. Osapuolet ovat sitoutuneet toisiinsa pitkällä aikavälillä.
Olli-Pekka Yrjänheikki kertoi tiedostilaisuudessa myös Jokerien muista suunnitelmista.
– Meidän suunnitelmamme tämän joukkueen rakentamisessa on ollut, että edetään rauhallisesti. Elokuussa on vielä hyviä pelaajia vapailla markkinoilla, Yrjänheikki pohjusti.
Hän sanoi Jokerien olevan Filppulan hankinnan myötä muiden seurojen silmissä vielä houkuttelevampi.
– Lukuisia yhteydenottoja on tullut jo nyt – pelaajia, jotka haluaisivat tulla meille pelaamaan.
Yrjänheikki totesi, että Jokereilla on vielä pelaajabudjettia jäljellä. Hän valotti, millaisia hankintoja on vielä kiikarissa.
– Etenemme suunnitelman mukaan. Etsimme vielä ainakin yhtä rightin puoleista pakkia ja kahta–kolmea hyvää hyökkääjää. "Vallen" tulon merkitys on tältäkin puolelta erittäin suuri.
Jokerien Mestis-kausi käynnistyy lauantaina 14. syyskuuta Kiekko-Vantaan vieraana. Filppula pelaa ensimmäisen matsinsa sitä seuraavana tiistaina 17. syyskuuta kotiavauksessa TUTO Hockeyta vastaan.
"Ultimaattinen maailmanhuippu"
Yrjänheikki suitsutti Filppulaa ultimaattiseksi maailmanhuipuksi jääkiekossa.
– Jokereiden historia on monivaiheinen ja monivivahteinen. Tämä on yksi käänteentekevä – voisin sanoa jopa tärkein – hetki seuran historiassa. Niin hyvästä ja vaikuttavasta pelaajasta on kyse.
– Valle tuo meidän joukkueeseemme standardin ammattimaiselle tekemiselle, johtajuutta ja voittamisen kulttuuria.
– Me tulemme kaikki oppimaan. Tämä on loistava tilanne nykyisille pelaajille, valmennukselle, minulle itselleni ja kaikille koko tässä organisaatiossa.
Filppula on ainoana suomalaiskiekkoilijana tarunhohtoisessa kolmen kullan kerhossa Stanley Cupilla, olympiavoitolla ja maailmanmestaruudella. Hän on juhlinut myös Sveitsin liigan ja CHL:n mestaruuksia.
Uusimmat
-
05:32
"Kukaan ei siirtänyt aitaa paikoilleen": Aapo videoi, miten helposti Kluuvin turmamontulle pääsi – näin kulku on nyt estetty
-
05:26
Oikeus kuulee Kankaanpään terrorismisyytettyjä – syyttäjän mukaan radikalisoituivat, puolustus luonnehtii "tavallisiksi suomalaisiksi"
-
05:15
USU: Yt-neuvottelujen aalto leviää Suomen kunnissa – jopa tuhat työpaikkaa vaakalaudalla
-
00:05
Maalivahdin järkyttävä käsittelyvirhe PSG:n onni – jättiläiset tasavahvoja Mestarien liigassa
-
23:59
MTV seuraa: Libanonin keskiviikon räjähdyksissä kuollut ainakin 20 ihmistä
-
23:54
Israelin puolustusministeri: Sodassa alkaa uusi vaihe, painopiste siirtymässä pohjoiseen Libanoniin
-
23:31
Komissaariehdokkaat istutetaan valiokuntakuulemisiin: "Kyllä he varmasti joutuvat aikamoiseen grilliin"
-
23:07
SM-liigan avauskierrosten tähti hölmöili – tämä taklaus lähti kurinpidon pöydälle
-
22:52
Poliisin kotoa Vantaalta löytyi erittäin vaarallisia huumeita – kollega todisti, kun mies käytti kokaiinia työaamuna
-
22:51
Taksiuudistuksen jälkeen kuskien epäillyt seksuaalirikokset moninkertaistuneet – tekijät ulkomaalaistaustaisia
-
22:46
Rajua tekstiä SM-liigamurskajaisten jälkeen – päävalmentaja avautui idiotismista: "Keskustelun paikka"
-
22:43
Arsenal-luotsi kertoi surullisen uutisen tähtikapteenistaan
-
22:42
Everstiluutnantti arvelee MTV:lle: "Näin räjähteet päätyivät laitteisiin"
-
22:09
Kiekko-Espoon hirmutykityksessä ”erikoisia” piirteitä
-
22:02
Tuomari passitti hiphopmoguli Sean "Diddy" Combsin vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä
-
21:53
Alexander Ruuttu liigaseuran haaviin
-
21:37
Kaan Karinen ja Sparta Praha juhlivat – yksi harhautus, kolme vipuun: "Diego oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleen"
-
21:13
Fed rysäytti ohjauskorkoonsa ison laskun – ensimmäinen kerta yli neljään vuoteen
-
21:05
SM-liigan heittopussille ruma murskatappio – Pelicansia vietiin rajusti Lahdessa
-
21:04
Mestarien liigassa lohduton nöyryytys – asiantuntija suivaantui: "Sitä meidän laji ei halua"
-
Lataa lisää