EU-vaalien lähestyessä useat kansainväliset yritykset, julkisuuden henkilöt ja sosiaalisen median vaikuttajat ympäri Eurooppaa ovat kannustaneet äänestämään 23.-26. toukokuuta.
Esimerkiksi musiikin suoratoistopalvelu Spotify julkaisi ”Get Vocal, Europe!” -soittolistan, jolta löytyy yksi kappale jokaisesta 28 jäsenmaasta.
Deittisovellus Tinder julkaisi Saksassa ja Ranskassa kampanjan, jossa käyttäjät voivat etsiä itselleen vaaliehdokkaista ”sopivan osuman seuraavaksi viideksi vuodeksi”.
Myös julkkikset kannustavat äänestämään EU-vaaleissa. Esimerkiksi Conchita Wurst, Itävallan euroviisuvoittaja vuodelta 2014, on kannustanut ihmisiä äänestämään ”elinaikamme tärkeimmissä vaaleissa”.
Suomessa muun muassa ammattijalkapalloilijat ja somevaikuttajat ovat levittäneet äänestysintoa videoviesteillä ja somepostauksilla. Äänestämisen tärkeyden puolesta ovat vedonneet mm. miesten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv ja naisten maajoukkueen kapteeni Tinja-Riikka Korpela, muusikot Paleface ja Diandra sekä sosiaalisen median vaikuttajat, kuten Sauli Koskinen ja suositun Pupulandia-blogin Jenni Rotonen.
Cannesin elokuvajuhlilla yli 500 näyttelijää ja elokuvaohjaajaa allekirjoitti manifestin, jossa kannustetaan ihmisiä äänestämään eurovaaleissa. Allekirjoittajien joukossa ovat muun muassa näyttelijät Stellan Skarsgård, Ralph Fiennes sekä Julie Delpy.
Uusimmat
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
Lataa lisää