"Juoppohullu, fakiiri, hirviö": Iäkäs pariskunta solvasi naapureita ja heidän lastaan yli kahden vuoden ajan

8:39img
Kunnianloukkauksia selvitetään sattumanvaraisesti, kertoo tuore tutkimus. Aiheesta kertoi aiemmin Uutisaamussa Helsingin yliopiston tutkijatohtori Kristiina Koivukari.
Julkaistu 01.11.2022 06:16
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Reilun kahden vuoden rajariitely toi 84-vuotiaalle pariskunnalle päiväsakot Lohjalla. Naapuriin muuttaneen lapsiperheen värikäs solvaaminen maksoi vanhalle parille lisäksi tuhansia euroja vahingonkorvauksia.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi asiasta ratkaisunsa viime perjantaina.

Lapsiperheen vuosia kestänyt piina alkoi miltei heti, kun he muuttivat vanhanparin naapuriin vuonna 2014. Osapuolten omakotitalot sijaitsivat vierekkäisillä tonteilla.

Skismaa aiheuttivat esimerkiksi tonttirajan tuntumaan sijoitettu sorakasa ja lapsiperheen grillistä tuprutteleva savu.

Suurin kiista koski kuitenkin tonttien välistä rajaa. Naapurukset ratkoivat riitaa maaoikeudessa vuonna 2019. 

Vaikka riita ratkesi vanhanparin eduksi, kaunaiset kahdeksankymppiset aloittivat naapuriensa sitkeän nimittelyn, joka venyi lopulta vuosien mittaiseksi piinaksi.

Lue myös: Toimittaja Tommi Parkkonen tuomittiin sakkoihin Junes Lokan kunnian loukkaamisesta

Rajahuutelu venyi ja paisui

Jossakin vaiheessa nuorempi pariskunta alkoi tallentaa vanhanparin huutelua. Äänitallenteiden perusteella etenkin 84-vuotias nainen kunnostautui naapuriensa solvaamisessa, mutta rouvan samanikäinen mies säesti tarvittaessa haukkumista.

– Sekopää, hullu, idiootti, juoppohullu, sosiaalipummi, yhteiskunnan loinen, tyhjäpää, valehtelija, fakiiri, rajarikollinen, hirviö, vanhapari lateli naapureilleen.

Oikeuden kuuntelemilla tallenteilla osansa nimittelystä saivat niin naapurin mies kuin nainenkin ja välillä myös alaikäinen lapsi. Toisinaan haukkumanimiä roiskui myös naapuriparin sukulaisille.

Nimittelyn lisäksi arvostelun kohteeksi joutuivat naapurien ulkonäkö, parisuhde ja geenit. Ivallista arvostelua keräsivät läjäpäin myös naapureiden rakennustyöt.

Tallenteita oli paljon ja pitkältä ajalta.

Lue myös: Kansanedustaja Mikko Kärnä tuomittiin sakkoihin kunnianloukkauksesta

Nimittely pahinta loma-aikaan

Huutelu alkoi useimmiten silloin, kun lapsiperhe vietti aikaa pihallaan. Vanhaparin solvaamista todistivat myös perheen sukulaiset ja muut naapurit.

Pahinta huutelu oli kesällä, loma-aikaan ja viikonloppuisin, jolloin perhe vietti paljon aikaa ulkona. Tuolloin huutelu oli toisinaan päivittäistä.

Ajan mittaan lapsiperheen nainen alkoi kärsiä stressioireista, kuten ahdistuksesta ja unettomuudesta. Koko perhe koki tilanteen hyvin kuormittavana.

Lopulta nainen poistui talostaan ainoastaan kuulokkeet päässään välttyäkseen kuulemasta solvaamista.

Lue myös: Kunnianloukkausten poliisitutkinta on epäjohdonmukaista, kertoo tutkimus

Osin molemminpuolista

Vanhapari myönsi solvaukset mutta väitti sanasotaa molemminpuoliseksi. Heidän mukaansa naapurit provosoivat heitä eleillään.

Vanhanparin mukaan naapuri oli kutsunut heitä esimerkiksi zombeiksi ja kehottanut ottamaan iltalääkkeensä ja vaihtamaan vaippansa.

Oikeus piti olosuhteet huomioon ottaen mahdollisena, että myös vanhempi pariskunta oli jossakin vaiheessa saanut osakseen sanallista loukkaamista. Oikeus ei pitänyt kuitenkaan uskottavana, että solvaaminen olisi ollut molemminpuolista ainakaan suuressa määrin.

Lue myös: Viharikosepäilyjen määrä selkeässä kasvussa – suurin osa liittyy etniseen tai kansalliseen taustaan

Taustalla rajariita

Käräjäoikeus katsoi, että vanhanparin toiminta johtui rajariidasta. Vanhusten naapureistaan käyttämiä nimityksiä ja solvauksia oikeus piti erittäin loukkaavina.

– Tällaista solvaamista ei voida pitää olosuhteisiinkaan nähden ymmärrettävänä tai anteeksiannettavana, oikeus totesi tuomiossaan.

– Niissä puututaan sellaisiin henkilökohtaisiin asioihin kuin ulkonäköön, perhe-elämään ja sosioekonomiseen asemaan, joilla ei ole mitään tekemistä raja-asian kanssa tai joihin seikkoihin naapurilla olisi aihetta puuttua missään olosuhteissa, käräjäoikeus totesi tuomiossaan.

Oikeus katsoi, että rikokset ajoittuivat alkuvuodesta 2020 aina maaliskuuhun 2022 saakka.

Käräjäoikeus katsoi, että 84-vuotias pariskunta syyllistyi toiminnallaan kotirauhan häirintään ja kahteen kunnianloukkaukseen. Naiselle oikeus määräsi 60 päiväsakkoa, joista tälle kertyy maksettavaa 960 euroa. Mies sai 45 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa 1 485 euroa.

Lisäksi vanhapari joutuu maksamaan solvaamalleen parille 3 000 euroa kärsimyskorvauksia sekä näiden lähes 5 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Lue myös: Mopoilijaa epäillään kotirauhan rikkomisesta – repi nurmikkoa yksityisellä pihalla

Tuoreimmat aiheesta

Oikeudenkäynnit