Vesipumppuriita aloitti vuosien vainon paritalossa: Solvauksia ja törkyviestejä sateli, kunnes perheen oli pakko muuttaa
Paritaloelämä Nurmijärvellä äityi niin ahdistavaksi, että perhe joutui muuttamaan pois vainoajan jatkuvan piinan vuoksi. Hovioikeus katsoi perheen joutuneen vainotuksi ja ansainneen korvauksen.
Vainoaminen tapahtui vuosina 2016–2020. Viestit liittyivät pääosin paritalonaapureiden välisiin erimielisyyksiin. Pitkäaikainen jouheva yhteiselo oli päättynyt rikkoutuneen vesipumpun korjauslaskuun liittyvistä epäselvyyksistä. Myös talon päälle kaatunut puu ja sen vakuutusasiat aiheuttivat erimielisyyttä.
Paritalossa asuneen perheen naapurina elellyt mieshenkilö oli noin kolmen vuoden ajan suusanallisesti uhkaillut, käyttänyt asiatonta kieltä sekä toimittanut asiattomia viestejä naapureiden postilaatikkoon, lähettänyt niitä näiden puhelimeen ja kiinnittänyt kiinteistön verstasrakennuksen seinään.
Perhe joutui välttelemään naapuriaan
Solvaamisesta ja viestittelystä oli vastuussa voittopuoleisesti toisessa talonpuolikkaassa asuva mies, jonka vaimo kuvaili miehensä joskus tekevän "tyhmiä" nautittuaan alkoholia verstaallaan.
Huutelu oli oikeuden mukaan moninaista, kommentoiden niin perhettä, lemmikkejä, vaate- tai puoluevalintoja kuin harrasteita. Myös erinäinen haukkuminen, perään huutaminen ja syyttely kuului kuvaan. Oikeus luonnehti miehen kielenkäyttöä "varsin kärkkääksi", provosoivaksi ja ajoittain "hyvin epäasialliseksi". Osa huutelusta oli tulkittavissa myös uhkaavaksi. Viestittelyä kuvailtiin oikeuden tuomiossa myös toistuvaksi ja paikoin myös jankkaavaksi.
Painostavassa ilmapiirissä miehen naapurit kertoivat muuttaneensa arkitoimiaan, kuten koiranulkoilutuksen ajankohtia niin, etteivät niin todennäköisesti kohtaisi naapuriaan. Tilanteen aiheuttavan pelon ja ahdistuksen vuoksi he välttivät myös liikkumista yhteisellä piha-alueella. Perheen äiti joutui hakeutumaan terveydenhoidon palveluiden piiriin ja perheen lapset olivat huolissaan tilanteesta.
Myivät lopulta talonpuolikkaansa
Lopulta tilanteeseen väsynyt perhe laittoi asuntonsa myyntiin ja muutti muualle.
Helsingin hovioikeus katsoi, että naapurin miehen viestittelyn tarkoituksena vaikutti olevan osaltaan naapuriperheen häiritseminen ja herjaaminen.
Käräjäoikeus oli jättänyt miehen tuomitsematta, mutta hovioikeus katsoi tämän syyllistyneen vainoamiseen, josta langetettiin kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Lisäksi mies määrättiin maksamaan kummallekin perheen vanhemmalle 3000 euron kärsimyskorvauksen ja lisäksi perheen äidille 2500 euron korvaus tilapäisestä haitasta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää