Kunnianloukkausten poliisitutkinta on epäjohdonmukaista, arvioidaan Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa. Esitutkinta voi jäädä toimittamatta vakavissakin tapauksissa, kun samaan aikaan poliisi saattaa tutkia vähäisiä kunnianloukkausepäilyjä.
Ongelmallista on tutkimuksen mukaan myös se, että rasistisiin motiiveihin ei poliisitutkinnassa juurikaan kiinnitetä huomiota. Yhtään tutkimusaineistossa ollutta rasistista kunnianloukkausepäilyä ei ollut tutkittu törkeänä kunnianloukkauksena.
– Aineistossamme on jokaiselta tarkastellulta poliisilaitokselta samantyyppisiä tapauksia, joissa toinen tai osa oli edennyt syyttäjälle ja toisessa tai osassa oli tehty esitutkinnan rajoittamispäätös. Esitutkintaa ei välttämättä toimiteta vakavammissa tapauksissa ja vähäisissä jutuissa se saatetaan toimittaa, kertoo tutkijatohtori Kristiina Koivukari yliopiston tiedotteessa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin Itä-Uudenmaan, Sisä-Suomen ja Itä-Suomen poliisilaitosten esitutkintapäätöksiä kunnianloukkausepäilyissä vuodelta 2019. Tarkasteltavina olivat etenkin ne tapaukset, joissa esitutkinta oli rajoitettu eli tutkinta jätettiin toimittamatta loppuun niin sanotuilla vähäisyys- ja kustannusperusteilla.
Neljäsosa epäilyistä tutkittiin
Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkoja. Vuosina 2010–2020 vain noin neljäsosassa epäillyistä kunnianloukkaustapauksista esitutkinta on viety loppuun.
Useimmissa tapauksissa on siis jo ennen esitutkinnan aloittamista tai pian aloittamisen jälkeen päädytty siihen, että rikosepäilyä ei tutkita.
– Tämä on perusteltua siitä näkökulmasta, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistö voi täyttyä helpostikin ja hyvin vähäisten, yksittäisten loukkausten perusteella, joiden selvittämiseen pitkä ja kallis rikosprosessi ei ole välttämättä tarkoituksenmukainen, Koivukari sanoo.
Ongelmallista on Koivukarin mukaan kuitenkin se, että päätöksiä esitutkinnan loppuun viemisestä tai keskeyttämisestä tehdään usein puutteellisilla tiedoilla selvittämättä loukkauksen sisältöä, tapahtumia ja teon aiheuttamaa kärsimystä ja vahinkoa. Tällöin esimerkiksi laajoja tai pitkään jatkuneita häirintätapauksia saattaa jäädä tunnistamatta.