Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä lisääntyi viime vuonna viidenneksellä, kerrotaan Poliisiammattikorkeakoulun katsauksessa. Vuonna 2021 kirjattiin 1 026 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi.
Suurin osa viharikosilmoituksista liittyi etniseen tai kansalliseen taustaan. Niitä kirjattiin yhteensä 706 kappaletta, mikä on hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Yleisin rikoslaji niissä oli pahoinpitely.
Viharikosepäilyissä eniten lisääntyi vammaisuuteen liittyvien ilmoitusten määrä, joka kaksinkertaistui vuoteen 2020 verrattuna. Ilmoituksia oli yhteensä 61. Epäilyistä noin puolet oli kunnianloukkauksia.
Suhteellisesti eniten kohteena Somalian kansalaiset
Poliisiammattikoulun tutkimuksessa viharikosepäilyjä luokiteltiin eri motiivien kautta. Suurin osa rikosepäilyistä sisälsi piirteitä, jotka kohdistuivat uhrien etniseen tai kansalliseen taustaan.
14 prosentissa tapauksista viharikoksen kohde oli romanitaustainen henkilö, poliisin tiedotteessa kerrotaan. Näissä tapauksissa pahoinpitely oli yleisin rikosnimike.
Niissä viharikosepäilyissä, jossa asianomistaja asuu Suomessa, mutta ei ole kansalaisuudeltaan suomalainen, suhteellisesti eniten kohteena oli Somalian kansalainen.
Islaminuskoiset olivat taas yleisimmin kohteena uskontoon tai vakaumukseen liittyvissä rikosepäilyissä. Näistä kolmasosa oli laittomia uhkauksia.
Seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyviä motiiveja rikosilmoituksissa tuli poliisin tietoon viime vuonna 126 kappaletta. Vuonna 2016 näitä rikosilmoituksia tuli 57 kappaletta.
Lue myös: Suomessa tehtiin viime vuonna 899 viharikosta: Näiden rikosepäilyjen määrä kolminkertaistui
Kunnianloukkaus yleisin rikosnimike ensimmäistä kertaa
Aiemmin poliisin tietoon tulleiden viharikosilmoitusten yleisin rikoslaji on ollut pahoinpitely. Vuoden 2021 viharikosilmoitusten yleisimmäksi nimikkeeksi nousi ensimmäistä kertaa kunnianloukkaus.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikosepäiljen määrä laski 41 ilmoitukseen, kun vuonna 2020 epäilyjä oli 71 kappaletta.
Viharikosepäilyjä on seurattu Poliisiammattikorkeakoulussa nykyisessä laajuudessaan vuodesta 2008 alkaen.