Jyrki Kataisen valinta Sitran yliasiamieheksi ei olekaan varmaa – hallintoneuvosto käveli rahaston hallituksen yli ja päätti haastatella molemmat ehdokkaat

0:59img
Julkaistu 11.09.2019 22:32

MTV UUTISET – Kari Pyrhönen – Jarno Miettinen – STT

Sitran johtoon veikkailtu Jyrki Katainen (kok.) oli kuin olikin Sitran hallituksen esittämä hakija ajatushautomon johtoon. EU-komission varapuheenjohtajan paikalta väistyvä Katainen ei kuitenkaan keskiviikkona saanut lopullista sinettiä valinnalleen.

Ilta-Sanomat ehti jo tänään uutisoida, että Kataisen valinta Sitran yliasiamieheksi olisi käytännössä sinetöity ja Sitran hallintoneuvostolla olisi valinnassa enää vain muodollinen rooli. Nyt neuvosto päätti kuitenkin järjestää ehdokkaille vielä haastattelukierroksen.

Lopullisen nimityspäätöksen tekee poliitikoista koostuva Sitran hallintoneuvosto, joka päätti järjestää haastattelukierroksen kahdelle kärkihakijalle ennen valintaa. Haastatteluun kutsutaan Kataisen lisäksi Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuksen professori Markku Wilenius, jota niin ikään pidettiin etukäteen vahvana kandidaattina Sitran johtoon.

LK Markku Wilenius

Markku Wilenius

Lindtman: kaikki tarvittava tieto päätöksenteon tueksi

MTV Uutisten haastattelema Sitran hallintoneuvoston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) sanoo, että hallintoneuvosto ei suostu pelkäksi kumileimasimeksi. Haastatteluilla saadaan hänen mukaansan kaikki tarvittava tieto hakijoista.

– Heh heh, minusta on hyvä, että kun päätöksiä tehdään, on hyvä tavata ja haastatella nämä hakijat. Hallintoneuvosto saa näin kaiken tarvittavan tiedon päätöksenteon tueksi.

Ilman hallintoneuvoston omaa haastatteluprosessia se olisi tehnyt valinnan hallituksen esityksen perusteella tapaamatta kumpaakaan ehdokasta.

-Toisella ehdokkaista on vahva yhteiskunnallinen tausta ja toisella vahva tutkimustausta. Haastatteluissa haluamme vielä katsoa, minkälainen on näiden kärkiehdokkaiden johtamiskonsepti ja miten se sopii Sitran tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin.

Haastattelut aiotaan tehdä pian, jo mahdollisesti ensi viikolla. Sitra tiedottaa sen jälkeen hallintoneuvoston seuraavasta kokouksesta, jossa pitäisi tehdä lopullinen päätös.

AOP Antti Lindtman

Antti Lindtman

Kaikkiaan 51 haki tehtävää

Sitran nykyinen yliasiamies Mikko Kosonen jää eläkkeelle vuoden lopussa. Kosonen on ollut Sitran johdossa vuodesta 2008. Sitran johtotehtävää on aiemmin hoitanut myös muun muassa entinen pääministeri Esko Aho (kesk.).

Yliasiamiehen tehtävää haki yhteensä 51 henkilöä.

Sitra eli Suomen itsenäisyyden juhlarahasto on julkinen organisaatio ja eduskunnan alainen rahasto, joka perustettiin alun perin eduskunnan 50-vuotislahjaksi Suomelle. Sitra toimii tulevaisuuteen keskittyvän ajatushautomon tapaan, mutta se voi myös myöntää lainoja tai muuta rahoitusta.

Yliasiamiehen asema heikkenemässä

Sitran yliasiamiehen tehtävä on merkittävä, sillä se hallinnoi noin 800 miljoonan euron arvoista pääomaa. Sitran uuden yliasiamiehen asema tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan nykyistä heikompi.

Jyrki Katainen

Jyrki Katainen

Suunnitelmissa on lakimuutos, joka lisäisi Sitran hallituksen roolia päätöksenteossa sekä rahaston parlamentaarista valvontaa. Vastedes yliasiamies ei enää istuisi Sitran hallituksessa.

– Yleisen hyvän hallintotavan kannalta malli, jossa toimitusjohtaja on hallituksen jäsen, ei ole luontevaa. Hänen pitää olla hallitukseen nähden esittelijä. Tässä hyvä hallintotapa tuodaan myös Sitraan 50 ensimmäisen vuoden jälkeen, kansanedustaja Matti Vanhanen sanoo.

Vanhanen johti viime hallituskaudella työryhmää, joka selvitti Sitran asemaa ja resursseja.

Laki hallintorakenteen remontista pyritään saamaan valmiiksi tänä syksynä. Muutokset tulisivat voimaan vuodenvaihteessa eli samaan aikaan kun uusi yliasiamies aloittaa työssään.

Lue myös: IS: Jyrki Katainen Sitran johtoon

Tuoreimmat aiheesta

Jyrki Katainen