Voisiko vasemmistoliitto sopia hallitukseen? Näin MTV:n vaalivalvoja arvioi kokoomuksen vaihtoehtoja

13:27imgVaalivalvoja Korkki kertoo, mitkä asiat uuden hallituksen muodostamisessa ovat vielä auki
Julkaistu 04.04.2023 06:14
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on Suomen seuraava pääministeri, mutta mitä muita puolueita hänen johtamaansa hallitukseen tulee? MTV Uutisten vaalivalvoja Jari Korkki arvioi muun muassa keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton mahdollisuuksia.

Suomen kaksi suurinta puoluetta ovat eduskuntavaalien jälkeen kokoomuksen lisäksi perussuomalaiset ja SDP, ja oletettavasti jompikumpi niistä on tulevassa hallituksessa. Mutta alussa kaikki ovat samalla viivalla, muistuttaa Jari Korkki.

Korkki toteaa, että hallitustunnusteluissa ovat mukana kaikki puolueet. Hallitustunnustelijan eli Petteri Orpon tehtävä on siis keskustella kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa. 

Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä

Linnan juhlat 2024 koko tiimi

Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.

Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.

Lähetyksiä voi seurata suorana MTV Uutisten verkkosivuilla ja Katsomossa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. 

 

Näiden keskustelujen jälkeen kokoomus sitten päättää, kenen kanssa se käy varsinaiset hallitusneuvottelut.

Tunnustelut uusi alku

Tunnustelut ja neuvottelut ovat Korkin mukaan puolueille uusi alku. Ennen vaaleja sanottu on tavallaan unohdettava.

– Kaikelle sille, mitä on sanottu ennen vaaleja, ei pidä nyt enää panna niin hirvittävästi painoa. Ennen vaaleja puolueilla oli päätarkoitus erottua tosistaan. Nyt lähdetään hakemaan yhteistä näkemystä ja yhteistä pohjaa, Korkki toteaa MTV Uutiset Livessä.

Lue myös: Yksi kuva näyttää muutoksen: Vihreä väri katosi kokonaan Suomen kannatuskartalta

Mahtuvatko kokoomus ja vasemmistoliitto samaan hallitukseen?

Keskustan uuteen hallitustaipaleeseen Korkki ei usko, mutta entä vihreät ja vasemmisto? 

– Vihreille tämä ei ollut toinen peräkkäinen vaalitappio niin kuin keskustalle. Vihreät on korostanut, että he jäivät tässä vaalikamppailussa pääministeripelin varjoon eivätkä heille tärkeät asiat nousseet vaalitaistelun keskiöön. 

– Väittäisin, että jos sattuisi syntymään yhteisymmärrys kokoomuksen ja SDP:n välillä ja vihreitä houkuteltaisiin hallitukseen sillä, että tehdään vihreän siirtymän hallitus, vihreiden olisi aika vaikea jäädä pois.

Vasemmistoliiton ja kokoomuksen yhteinen hallitustaival on Korkin mukaan sen sijaan hyvin epätodennäköinen.

– On aika vaikea nähdä, että kokoomus suostuisi siihen, mitä se joutui tekemään 2011, kun Jyrki Katainen muodosti edellisenä kokoomuslaisena pääministerinä hallituksen. Silloin kokoomus joutui ottamaan vasemmistoliiton ikään kuin SDP:n takuupuolueeksi, tai SDP halusi kuljettaa sen mukanaan, ettei vasen kylki jää auki kohti oppositiota.

– Nyt kokoomus on siinä asemassa, että se ei vasemmistoliittoa tarvitse eikä sen täydy ottaa sitä huomioon edes matemaattisessa mielessä.

Lue myös: Vaalivalvoja Korkki: Petteri Orposta tulee pääministeri – mutta kaikki muu on vielä auki 

Onnistuiko taktinen äänestäminen?

Ennen vaalipäivää puhuttiin paljon taktisesta äänestämisestä ja osa ihmisistä sanoi suoraan äänestävänsä tiettyä puoluetta oman suosikkinsa sijaan, että jokin toinen puolue ei saisi ääniä. Onnistuiko taktikointi?

– Taktisessa äänestämisessä on se ongelma, että siinä ovat valtavat riskit siitä, että se ei toimi. Jos nyt ajatus oli se, että siirretään vihreiden tai vasemmistoliiton ääniä SDP:lle, että se olisi suurin puolue, ainakaan se suunnitelma ei toiminut.

Vihreille taktinen äänestäminen ei Korkin mukaan tullut yllätyksenä, mutta vasemmistoliitolle tuli. Hänellä on myös "vaihtoehtoinen selitys" sille, mikä vei äänet vasemmistolta muille puolueille – tai ei kenellekään.

– Se on Nato-kanta. Vasemmistoliito hajosi Nato-äänestyksessä. On hyvin mahdollista, että näissä turbulenteissa oloissa, joissa tällä hetkellä elämme, voi olla niitäkin äänestäjiä, jotka päättivät jäädä mieluummin kotiin kuin äänestää vasemmistoliittoa, jonka Nato-kanta on vähän kiikun kaakun.

Lue myös: Orpo hakee Purrasta tai Marinista tanssiparia kuuden miljardin kynnyskysymykseen: "Pelikirja uusiksi"

Tuoreimmat aiheesta

Hallitusneuvottelut