Kahden lapsen äiti nyppii ihoaan pakonomaisesti ja saattaa viettää kahdeksan tuntia itseään repien. Hän ei usko, että ongelmaan on muuta apua kuin koomaan vaivuttaminen.
Linda Smithin iho on niin pahassa kunnossa ja nyppimisrituaali niin pinttynyt, ettei hän usko haavojensa paranevan ilman koomaan vaivuttamista. Nainen kertoo, ettei ole käynyt ulkonäkönsä vuoksi treffeillä neljään vuoteen, eikä mene ulos edes roskia viemään ennen kuin on pimeää.
Linda sanoo olevansa epätoivoinen ja avuton elämää rajoittavan ongelmansa kanssa.
Dermatillomaniasta, ihon pakonomainen nyppimisestä kärsivällä ihmisellä on pakonomainen tarve rikkoa ihoaan esimerkiksi lievittääkseen stressiä tai purkaakseen ahdistusta.
– Rehellisesti sanottuna uskon, että ihoni voisi olla kunnossa vain, jos en pystyisi koskemaan sitä alkuunkaan, Linda kertoo News.com.au-uutissivustolle.
Tähän nainen on keksinyt keinoksi koomaan vaivuttamisen, muttei usko lääkärien ikinä suostuvan toimenpiteeseen. Muiksi vaihtoehdoiksi Linda ajattelee pakkopaidan tai jatkuvan vahtimisen. Hän on myös päättänyt ottaa tatuointeja repimisestä aiheutuneita arpia peittämään.
Ihonhoitoneuvoksi Linda on saanut meikin käytön lopettamisen ja steroidipohjaisen voiteen levittämisen kasvoille. Jälkimmäinen aiheutti naiselle kasvojen karvankasvun kiihtymistä, mikä sai tämän itsetunnon entistäkin alemmaksi.
Taustalla pakko-oireinen häiriö
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Nyppiminen on Lindan kohdalla sekoitus pakko-oireista häiriötä sekä riippuvuutta, mutta näiden juurisyihin hän ei ole päässyt pureutumaan. Ihon nyppiminen on jatkunut niin kauan kuin nainen muistaa ja on vain pahentunut nyt 50-vuotiaan naisen vanhetessa. Nykyään Linda on ylpeä, mikäli pystyy olemaan muutaman tunnin nyppimättä itseään.
– Se on kuin itsensä kanssa väittelyä. Aivoni käskevät minua repimään kasvojeni viat pois, jolloin siitä tulisi parempi. Valitettavasti se ei mene näin, vaan aivan päinvastoin. Ihoni ei tule ikinä olemaan tarpeeksi hyvä minua miellyttämään, Linda sanoo.
Irvokas ulkonäkö on saanut myös kanssaeläjät pelästymään. Linda käyttää usein meikkiä ihonsa peittämiseen, mutta kerran hänen poikansa saapui yllätysvisiitille kahdeksan tunnin nyppimismaratonin jälkeen. Poikaa puistattivat äitinsä kasvot. Lindalta on myös kysytty, käyttääkö hän huumeita.
Häpeissään nainen on sulkeutunut sisälle asuntoonsa, eikä enää jaksa huolehtia ulkonäöstään. Hän on lihonut liki 20 kiloa vuodessa, ja kertynyt paino on karistanut itseluottamusta entisestään.
Lähde: News.com.au, Kidspot, SkinPick
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.