Yleisten korkeasta verensokerista kertovien merkkien, kuten janoisuuden ja aterioiden jälkeisen väsymyksen, lisäksi diabetes voi oireilla epätavallisemmin merkein.
Tyypin 2 diabetes on yleinen sairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttavat perintötekijöiden lisäksi elintavat. Muun muassa ylipaino ja etenkin vyötärölihavuus, vähäinen liikunta, univaje, epäterveellinen ruokavalio ja tupakointi lisäävät riskiä diabeteksen kehittymiselle.
Aikuistyypin diabetekseksikin kutsuttu tauti alkaa hiipien. Arviolta vähintään 700 000 suomalaista potee usein varsinaiseksi diabetekseksi kehittyvää esidiabetesta, jolloin verensokeri on jo kohonnut.
Diabetes aiheuttaa harvoin voimakkaita oireita ja kehon muutoksiin on helppo tottua. Usein tauti todetaankin sattumalta muista syistä tehtyjen verikokeiden yhteydessä.
Lue myös: Oireeton tila uhkaa jopa miljoonan suomalaisen terveyttä – asiantuntija kertoo, milloin hälytyskellojen pitäisi soida: "Tosi tärkeä hetki"
Tyypillisiä korkeasta verensokerista kertovia oireita ovat väsymys, laihtuminen, suuret virtsamäärät sekä lisääntynyt jano. Mutta diabetes voi oireilla myös epätavallisemmin.
Health-sivusto listasi huonommin tunnettuja varoitusmerkkejä kansantaudista. Näistä oireista kärsivän kannattaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon etenkin, jos tietää olevansa kohonneessa riskissä sairastua diabetekseen.
Lue myös: Suomalaisen pikatestin kerrotaan tunnistavan kakkostyypin diabeteksen riskin
1. Ienten vuotaminen
Diabetes lisää alttiutta suun sairauksille, kuten ientulehdukselle ja hampaiden kiinnityskudoksia tuhoavalle parodontiitille. Diabetesta ja suun sairauksia yhdistävät elintapatekijät, etenkin tupakointi ja elimistön tulehdustila.
Parodontiitti aiheuttaa ienten vuotamista sekä suussa ilmenevää pahaa hajua ja makua. Kudostuhon edetessä hampaat alkavat liikkua ja lopulta jopa irrota.
Videolla kerrotaan, miksi parodontiitti on vaarallinen sairaus. Juttu jatkuu videon alla.
8:43
2. Tummat läiskät ihossa
Acanthosis nigricans eli taivetummuus on usein yhteydessä ylipainoon ja tyypin 2 diabetekseen. Läikkien taustalla vaikuttavat hormonitoiminnan häiriöt, kuten insuliiniresistenssi.
Nimensä mukaisesti taivetummuus ilmenee usein vartalon taivekohdissa näkyvinä tummina läiskinä. Kainaloiden lisäksi laikut voivat ilmaantua esimerkiksi niskan taakse, nivusiin, polvitaipeisiin sekä sormien ja varpaiden väleihin.
Lue myös: Yhdeksän iho-oiretta, jotka voivat olla merkkejä vakavista sairauksista
3. Toistuvat infektiot
Tyypin 2 diabetes ja siihen liittyvä korkea verensokeri lisäävät herkkyyttä erilaisille tulehduksille, kuten bakteeri- ja sieni-infektioille. Infektioita voi esiintyä niin iholla kuin syvemmälläkin kehossa.
Yksi yleisimmistä diabetekseen liittyvistä infektioista on virtsatietulehdus.
4. Näkömuutokset
Diabetes voi oireilla myös näössä, sillä korkea verensokeri pystyy vahingoittamaan silmien verisuonia.
Varhaisia diabetekseen liittyviä näkömuutoksia ovat näön samentuminen sekä vaikeudet lukea ja nähdä kauas. Ilman hoitoa ongelmat voivat pahentua ja näkökenttään ilmaantua mustia pisteitä tai viivoja.
5. Sängyn kasteleminen
Ylimääräisen sokerin erittymisestä virtsaan johtuva lisääntynyt virtsaamisen tarve voi etenkin lapsilla ja ikäihmisillä johtaa yökasteluun. Sängyn kasteleminen saattaa olla kakkostyypin diabeteksen lisäksi merkki tyypillisesti nuoruusiässä ilmaantuvasta ykköstyypin diabeteksesta.
Tyypin 1 diabeteksen myöhäinen diagnosointi voi johtaa hengenvaaralliseen happomyrkytykseen, jonka oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakipu, yleisvoinnin heikkeneminen sekä puuskuttava hengitys.
Lue myös: Piia luuli tyttärensä kärsivän oksennustaudista – Olivia, 13, olikin kuolemanvaarassa
6. Kuulon heikentyminen
Ajan mittaan kohonnut verensokeri voi vahingoittaa korvien hermoja ja pieniä verensuonia. Esidiabetesta ja diabetesta potevilla tavataankin useammin kuulonalenemaa kuin samanikäisillä henkilöillä, joiden verensokeri on normaalilla tasolla, kertoo Yhdysvaltain tautikeskus.
Koska kuulo heikkenee usein hitaasti, voi oireen havaitseminen olla hankalaa. Huonontuneesta kuulosta voi kertoa esimerkiksi jatkuva tarve toistaa kysymyksiä, vaikeudet seurata ryhmässä tapahtuvia keskusteluja sekä television äänenvoimakkuuden säätäminen muita häiritsevälle tasolle.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran joulukuussa 2022.
Lue myös: Lihansyönnin ja diabetesriskin välillä "merkittävä yhteys"
Katso myös: Uskoisitko? Tällaiset olivat diabeetikon pistosvälineet 1970-luvulla
1:47
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Health, Terveyskirjasto, Terveyskylä, Diabetesliitto, CDC