Fingridin mukaan kaikkien aikojen sähkönkulutuksen ennätys on talvelta 2016, jolloin kulutusta oli korkeimmillaan, 15 105 MWh/h.
Tämän päiväisen kulutusennusteen mukaan tämän viikon pakkasjakson sähkönkäytön korkein huippu on jo ohitettu tänään kello 17, jolloin kulutuksen arvioitiin nousevan 15035 MWh/h.
Näin ei kuitenkaan käynyt kahdesta syystä.
Ensinnäkin sähkön kallis hinta sai suomalaiset säästämään energiankulutuksestaan, jolloin kulutus oli "vain" 13901 MWh/h. kello 17 aikaan.
Perjantaina sähkön kulutus on vähentynyt keskimäärin noin 800 MW. Sähkön riittävyys on ollut hyvä ja sähköjärjestelmän tilanne normaali.
– Sähkön käytön vähentäminen on ollut torstaista lähtien sähkön riittävyyden kannalta tärkeää. Lauantaihin liittyy vielä epävarmuuksia, kun pitkä pakkasjakso ja perjantaina toteutunut sähkön kulutuksen vähentyminen kasvattanee sähkön tarvetta lauantaina, sanoo johtaja Tuomas Rauhala Fingridiltä tiedotteessa.
Energiateollisuuden johtajan Janne Kerttulan mukaan toinen syy sähkökulutuksen jäämiseen ennusteesta on sää.
– Jo nyt voi sanoa, että kulutus ei ohita vuoden 2016 ennätystä, sillä lämpötila on noussut esimerkiksi täällä Helsingissä, sanoo Kerttula.
Fingridin mukaan kulutus laskee kello 19.05 jälkeen jo alle 15 000 MWh/h eikä se nousisi enää viikonlopun aikana tämän yli.
Sähkön riittävyys on hyvä – Fingrid purkaa valmiustason noston
Kerttulan mukaan vanha nyrkkisääntö on, että jos lämpötila nousee valtakunnallisesti yhdellä asteella, se vähentää kulutusta 150 megawattituntia.
– Suomessa ollaan jo sähkön suhteen osa vuodesta omavaraisia.
MTV Uutisten meteorologin mukaan lämpötila on noussut Etelä-Suomessa pilvisen ja tuulisen sään vuoksi, mutta monin paikoin Suomessa on ollut kirkasta ja kireää pakkasta.
Enerrgiateollisuuden Kerttula lisää, että Suomeen on tuotu tänään sähköä Pohjois- ja Keski-Ruotsista. Aamulla sähköä tuli myös Virosta.
– Meidän sähköverkko kestää kyllä, vaikka meillä on kaksi pullonkaulaa eli Ruotsin ja Viron siirtoverkot rajojen yli.
Energiateollisuuden mukaan Suomi vie muihin maihin sähköä keväällä, kesällä ja syksyllä.
Kerttula lisää, että eilisen ja tämän päivän alueellisilla sähkökatkoilla ei ole mitään tekemistä sähkön kovan kulutuksen vuoksi.
– Nämä ovat olleet tavanomaisia vikatilanteita eivätkä liity tähän poikkeukselliseen kulutukseen. Kuluttajat voivat olla rauhallisia sen suhteen.
Fingridin mukaan ongelmia ei ole odotettavissa sähkön riittävyyteen.
– Sähkön rajasiirtoyhteyksien ja tuotantolaitosten toimiessa luotettavasti sähkön riittävyyden odotetaan pysyvän hyvällä tasolla, sanoo johtaja Rauhala Fingridin tiedotteessa.