Kaksi alusta törmännyt kiistellyllä alueella

Kahden laivan silhuetit toukokuussa 2018.
Kuvituskuva. Kuvan laivat eivät liity tapaukseen.AOP
Julkaistu 17.06.2024 06:28

MTV UUTISET – STT

Kiinan rannikkovartioston mukaan filippiiniläisalus oli tunkeutunut kiistelylle alueelle laittomasti.

Filippiiniläisalus ja kiinalaisalus ovat törmänneet Etelä-Kiinan merellä, Kiinan rannikkovartiosto sanoo. Törmäys tapahtui maanantaina lähellä kiisteltyjä Spratlysaaria.

Kiinan rannikkovartiosto on tuominnut tapahtuneen ja kuvaillut filippiiniläisaluksen kulkua alueelle laittomaksi. Rannikkovartioston mukaan alus oli jättänyt huomioimatta useat Kiinan puolelta annetut varoitukset.

Lauantaina Kiinassa astui voimaan uusi säädös, jonka mukaan maan rannikkovartiosto voi ottaa kiinni ulkomaalaisia, joiden katsotaan tunkeutuneen laittomasti kiistellylle merialueelle.

Lausunnossaan Kiinan rannikkovartiosto kertoo toimineensa uuden säädöksen mukaisesti puuttuessaan filippiiniläisaluksen kulkuun.

Filippiinit on syyttänyt Kiinan rannikkovartiostoa filippiiniläisalusten barbaarisesta ja epäinhimillisestä kohtelusta.

Filippiinien presidentti Ferdinand Marcos on kuvaillut Kiinassa voimaan tullutta uutta säädöstä huolestuttavaksi eskalaatioksi.

Filippiineillä ja Kiinalla on pitkä historia merialueisiin liittyvissä kiistoissa. Kiina on pyrkinyt hallinnoimaan Etelä-Kiinan merta, vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan maalla ei ole siihen perusteita.

Lue myös: Kiinalta varoitus Yhdysvalloille – "Ajaisi suhteet syöksykierteeseen"

Salomonsaaret Kiinan ja Yhdysvaltojen pelinappulana – jatkuuko sarivaltion uusi Pekingiä miellyttävä linja vaalien jälkeen?

Kiina kritisoi rankasti Yhdysvaltain, Japanin ja Filippiinien huippukokousta – "Holtitonta panettelua"

WP: USA varautuu saaristosotaan – uusia yksiköitä koulutetaan ilmiselvän vastustajan varalta

Tuoreimmat aiheesta

Kiina