Kaksi lasta kuoli yliajossa – ex-urheilutähti piiloutui puun taakse: "Tunsin alkoholin hajun"

Entisen baseball-tähden Scott Ericksonin ex-kumppania syytetään kahden lapsen murhasta. Entisen kumppanin tytärpuoli kertoi kuitenkin oikeudessa LA Timesin mukaan, että Erickson oli piiloutunut onnettomuuspaikalla puun taakse.

8- ja 11-vuotiaat pojat kuolivat vuoden 2020 syyskuussa yliajon seurauksena Kalifornian Westlake Villagessa. Tapauksesta on syytettynä Rebecca Grossman -niminen naishenkilö, mutta Grossmanin tyttären kertomus on vetänyt myös Ericksonin mukaan tapaukseen. Grossmania uhkaa 34 vuoden vankeustuomio.

Erickson oli suhteessa Grossmanin kanssa tuolloin ja nainen väittää, että Erickson ajoi poikien yli. Grossmanin 19-vuotias tytär Alexis Grossman todisti oikeudessa, että hän näki Ericksonin piiloutuneena puun taakse. Tytär oli aiemmin yrittänyt lähestyä äitiään, mutta poliisi oli estänyt tämän.

Alexis Grossmanin mukaan hän sai katsekontaktin Ericksoniin, joka pian tapahtuneen jälkeen meni perheen kotiin. Erickson oli alkanut tämän jälkeen huutamaan Grossmanille, että äidin olisi pitänyt myös paeta onnettomuuspaikalta. 

– Hän vaikutti todella vihaiselta. Hän oli sekaisin. Tunsin alkoholin hajun. Hän oli sekoamassa ja olin peloissani. Älä kerro kenellekään, että näit minut, tai muuten pilaan sinun ja perheesi elämän, Grossman kertoi Ericksonin huutaneen hänelle.

Ericksonin ja hänen kumppaninsa epäillään olleen juopottelemassa läheisessä ravintolassa, ja että he olisivat lähteneet tämän jälkeen ajamaan autoillaan kilpaa. Grossmanilla sanotaan olleen valiumia ja alkoholia veressään. 

Puolustuksen ja Grossmanin mukaan Ericksonin auto olisi ensin osunut lapsiin. Ericksonia syytettiin tapauksen jälkeen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, mutta syytteet kaatuivat hänen tehtyä mainoksen turvallisesta ajamisesta.

Tapausta tutkinut Cam Cope todisti oikeudessa, että Ericksonin auto osui ensin lapsiin. Copen mukaan takana tulleella Grossmanilla ei siinä tilanteessa olisi ollut mitään tehtävissä. Useat todistajat ovat kuitenkin sanoneet, että Grossman olisi ajanut lasten yli. Lausunnot eivät ole kuitenkaan muuttaneet Copen näkemystä tapahtuneesta.

Ericksonin ura MLB:ssä kesti vuodesta 1990 vuoteen 2006. Hänet valittiin vuonna 1991 tähdistöjoukkueeseen ja tuolloin hän voitti sarjan mestaruuden Minnesota Twinsin paidassa.

Lue myös:

    Uusimmat