Dokumenttiteatterin pioneeri Susanna Kuparinen on jälleen tarttunut työparinsa Jari Hanskan kanssa politiikan peleihin. Kansallisteatterin lavalla ruoditaan nyt Helsingin korona-ajan päätöksiä. Rikas pääkaupunki aikoi viime keväänä leikata lasten perusopetuksesta kymmeniä miljoonia euroja. Ratkaisu saatiin näyttämän perumiselta, mutta lopputulos jäi käsikirjoittajien mukaan miinukselle.
Susanna Kuparinen on tehnyt aiemmin hätkähdyttävät näytelmäsarjat Valtuusto I ja II sekä Eduskunta I, II ja III. Niissä fileroitiin muun muassa Helsingin lastensuojelun ongelmia sekä Juha Sipilän hallituskautta. Kaikki olivat yleisömenestyksiä.
Sokea piste, tuhon ja toivon karnevaali käy läpi viime kevään Helsingin valtuuston riitelyä koulutusleikkauksista. Kaupungin 500 miljoonan euron ylijäämä näytti kiusalliselta, kun kaupunginhallitus vaati silloisen pormestarin Jan Vapaavuoren esityksestä perusopetukseen leikkauksia.
Pöytäkirjojen suurta draamaa
Matti Onnismaan esittämä Vapaavuori onkin yksi draaman päähenkilöistä. Näytelmä perustuu Kuparisen edellisten politiikkaeeposten tapaan kokouspöytäkirjoihin, poliitikkojen haastatteluihin ja muihin julkisiin lausuntoihin.
– Tapahtumista löytyy valtavasti draamaa, kuvaa ensi kertaa Kuparisen projektissa näyttelevä Aksa Korttila.
– Luimme kokouspöytäkirjoja läpi ja nehän on kirjoitettu puhemuotoon välihuomautuksineen.
– Näyttelijänä on kiehtovaa, että käsittelemme teatterissa yhteistä todellisuuttamme, Helsinkiä ja lapsiamme, miettii Kuparisen luottonäyttelijä Nora Dadu.
Näistä politiikan tositeatterin puheista syntyy näytelmän dialogi. Antti Pääkkösen esittämä Helsingin virkamies paasaa harjoituksissa tuottavuustavoitteen tarpeellisuudesta.
– Ennen tätä projektia emme tienneet, mikä on tuottavuustavoite. Nyt tiedämme, nauravat Korttila ja Dadu.
Helsingin opetustoimen menot saavat nousta väestönkasvun myötä, mutta silti niitä joka vuosi automaattisesti leikataan, koska tuottavuustavoitteesta ei tingitä – ei koronavuotenakaan.
Jos lasten asia olisi tärkeä…
Niinpä Pääkkösen esittämä virkamies vannoo, että tuottavuustavoitteeseen päästään oppilasryhmiä kasvattamalla, ”tai sitten keksitään jotain verkko-opetusta tai vastaavaa”.
Helsingin päättäjien venkoilu perusopetuksen leikkausten kanssa johti lopulta siihen, että koronatuilla ja kompromisseilla leikkaukset näyttivät peruuntuvan.
– Tulos oli nolla tai vähän alle nollan, kuvaa Sokean pisteen käsikirjoittaja-ohjaaja Susanna Kuparinen. Valtion koronatuilla saatiin säilytettyä jokseenkin nykyinen taso, kun olisi kaivattu lisäresursseja.
– Opettajista ja erityisopetuksesta on pulaa. Korona on tuonut lapsille oppimisvajetta. Jos lasten asia olisi koronan keskellä oikeasti tärkeä, valtuustoryhmät olisivat etsineet muita vaihtoehtoja, pamauttaa Kuparinen.
– Kysehän on siitä, korjataanko koronan jäljet investoinneilla vai jätetäänkö osa ihmisistä kuin 90-luvun lamassa. Toivoisin tästä avointa keskustelua.
Löysiä puheita veronkevennyksistä
Kuparinen on myös aktiivinen journalisti, mutta kiistää, että olisi kirjoittanut journalismia kritisoivaa näytelmää.
– Teatteri on minulle mieluinen paikka tehdä läpileikkaus näistä asioista. Pitkä journalistinen seurantajuttu olisi hankalampi. Ja teatterissa voi spekuloida, ei se oikein sovi journalismiin.
Siis taiteen vapautta sentään tässäkin näytelmässä, vaikka faktapohjalta tykitetäänkin.
– No sen verran kritiikkiä journalismille, että toimittajan pitäisi rohkeammin tehdä ikävät kysymykset, sanoo Kuparinen.
– Jos poliitikko puhuu löysiä veronkevennyksistä ja velanoton lopettamisesta, toimittajan pitää kysyä, mitä sitten jätämme hoitamatta. Jätämmekö lapset vai vanhukset? Hehän ovat kallein menoerä.
– Jos keventää verotusta ja lopettaa velanoton, rahat eivät riitä enää kaikkeen. Pitäisi sitten kertoa, mistä tingitään.
Jan Vapaavuori on ollut aina suorapuheinen poliitikko, eikä profiili muutu tässäkään näytelmässä. Onnismaan vapaavuori-repliikit pohjautuvat Jari Hanskan syyskuun alussa tekemään puhelinhaastatteluun – siis täsmälleen siihen, mitä Vapaavuori sanoi, kun pormestarin käädyt oli riisuttu.
Koronan takia ei budjettia paisuteta
Vapaavuori manaa valtuustoryhmien löysää budjettikuria ja sitä, ettei pormestaria kunnioiteta.
– Meillä on Helsingissä pitkäaikainen tapa, joka ei mun mielestä ole ihan terve. Ehdottaa kaupunginjohtaja budjettiin mitä tahansa, niin poliittiset ryhmät lisäävät sinne aina muutaman kymmenen miljoonaa, valittaa Vapaavuori haastattelussa, nyt siis teatterin lavalla
– Minä yritin ehdottaa isoille valtuustoryhmille, että kun on koronaa ja epävarmuutta, niin luovuttaisiin tästä budjettiteatterista ja tehtäisiin sellainen talousarvio, johon kaikki voisivat sitoutua.
Sitten Vapaavuori tuo tiukemman esityksen ja mikä on seuraus.
– Kaupunginjohtaja voidaan haukkua ja vuotaa julkisuuteen, että taas on leikkaava budjetti ja leikataan milloin syöpähoidoista tai lasten liikuntapaikoista, tilittää Vapaavuori Matti Onnismaan hahmossa.
Jari Hanska (näyttelijä Tero Koponen) kysyy Vapaavuorelta, eikö budjetti edes tässä koronatilanteessa olisi voinut olla lasten suuntaan löysempi.
– Ei korona ole sellainen perustelu, että raamista olisi voinut poiketa.
Viihtymään järkyttävän äärellä
Onko tämä lopulta Susanna Kuparisen ainoa tapa tehdä teatteria? Fiktiiviset ja jopa hauskat tarinat eivät enää kiinnosta?
Hän miettii hetken.
– Ehkä en enää osaisi paneutua fiktiivisen henkilön sielunmaailmaan. Olen niistä tarinoista tietysti urani aikana paljon oppinut.
– Mutta onhan tässäkin hauskat hetkensä. Minä haluan, että ihmiset viihtyvät teatterissa järkyttävien asioiden äärellä, hymyilee Kuparinen.
– Tämä on hyvinvointiyhteiskunnan puolustus, miettii näyttelijä Nora Dadu. Syvä ydin on siinä, millaisen maan me haluamme – mitä haluamme säilyttää ja mitä tuhota.