Kansanedustaja Kärnä jaksottaisi koulujen hiihtolomat kuudelle viikolle – "Pohjois-Suomen matkailu pysyisi paljon paremmin pystyssä tässä koronakurimuksessa"

2:30img
Lapin matkailukriisin karut puolet alkavat paljastumaan – Harrinivan toimitusjohtaja kertoo, mitä heidän rekikoirilleen kuuluu kun turisteja ei käy.
Julkaistu 24.09.2020 09:57
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä jaksottaisi koulujen hiihtolomat kuudelle viikolle matkailun tukemiseksi. Hän vaatii opetusministeriöltä toimia asian suhteen. Kärnä kertoo ajatuksestaan tiedotteessa.

Kärnän mukaan koulujen hiihtolomien jaksottaminen tulevana keväänä toisi helpotusta koronaviruksen runtelemalle matkailualalle, vaikka se saattaisikin aiheuttaa haasteita jo lomansa varanneille. 

– Ymmärrän kyllä että asian suhteen on myös haasteita niiden osalta, jotka ovat jo hiihtolomaviikkonsa varanneet, mutta joustavuutta varmasti löytyy, Kärnä sanoo tiedotteessaan.

– Pohjois-Suomen matkailu pysyisi paljon paremmin pystyssä tässä koronakurimuksessa, mikäli asiakkaita kävisi tasaisesti kuuden, eikä pelkästään kolmen viikon aikana. Säästäisimme tällä todennäköisesti huomattavan paljon työpaikkoja ja yrittäjien kassavirtaan se toisi osaltaan lisää rahaa, hän jatkaa.

Kärnän mukaan asiasta tulisi tehdä ratkaisu mitä pikimmiten, jo ensi viikon aikana.

– Muuten taitaa olla liian myöhäistä ja kohtuutonta. Toivon todella, että hallitus harkitsee tätä ehdotusta joka voisi toteutuessaan pelastaa satoja, jos ei tuhansia, työpaikkoja.

Lue myös: Korona painaa pienyrittäjiä: Joka kolmas viikoittain huolissaan taloudestaan

Lapissa petyttiin hallituksen kädenojennukseen – yrittäjä kertoo, miksi uudesta mallista ei ole pelastukseksi ahdinkoon

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus