Kansanedustaja Vornanen menettää roppakaupalla vaikutusvaltaa: Palkkio pysyy silti muhkeana

3:54img
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä erotti yksimielisesti Timo Vornasen
Julkaistu 03.05.2024 16:17

MTV UUTISET – STT

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä eilen erotettu kansanedustaja Timo Vornanen menettää roppakaupalla vaikutusvaltaa, kun hän perustaa oman eduskuntaryhmän. 

Yhden hengen ryhmällä ei ole kovin suurta vaikutusta, ennen kaikkea siksi, että perussuomalaiset vaihtavat Vornasen tilalle jonkun toisen niissä valiokunnissa, joiden jäsen hän on. Näin arvioi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Valiokunnissa tehdään merkittävä osa kansanedustajan työstä, ja paikat jaetaan parlamentaaristen voimasuhteiden nojalla.

Lue myös: Tuleeko Vornaselle potkut myös puolueesta?

– Keskeiset työskentelytavat muuttuvat hyvin vaikeaksi siinä kohtaa, kun on yksinään yhden hengen eduskuntaryhmän edustaja. Nähtäväksi jää, millaisia valiokuntapaikkoja Vornanen saa vai saako ollenkaan, Jokisipilä sanoo.

Eduskunnan apulaispääsihteerin Timo Tuovisen mukaan valiokunnat asetetaan vaalikaudeksi kerrallaan.

– Eduskuntaryhmästä erottaminen ei vaikuta valiokuntapaikkaan välittömästi mitenkään. Ellei edustaja itse pyydä eroa valiokunnan jäsenyydestä, hän jatkaa valiokunnassa entiseen tapaan, Tuovinen sanoo.

Käykö Vornaselle Turtiaiset?

Puolue saattaa kuitenkin haluta potkia ryhmästä erotetun kansanedustajan pois valiokuntapaikalta ja nimetä tilalle toisen. Jos edustaja ei luovu vapaaehtoisesti paikastaan, valiokunta voidaan asettaa uudelleen. Näin kävi viime vaalikaudella, kun perussuomalaisista lähtöpassit saanut Ano Turtiainen ei suostunut eroamaan puolustusvaliokunnan varajäsenen paikalta.

Vornanen on ainakin vielä jäsenenä muun muassa eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa ja tiedusteluvalvontavaliokunnassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi eilen, että valiokuntapaikat kuuluvat eduskuntaryhmälle ja sääntöjen mukaan edustaja, joka eroaa tai tulee erotetuksi ryhmästä, on niistä velvollinen luopumaan. Tämä keskustelu käydään Mäkelän mukaan myöhemmin.

Lue myös: Laki ei määrää Vornasta vaikenemaan: "Hän toki valitsee, mitä tekee" – tätä ilmaisukielto tarkoittaa

Vaikka Vornanen potkittaisiin pois nykyisiltä paikoiltaan, hän ei välttämättä jää ilman valiokuntapaikkaa. Tuovisen mukaan lähtökohtana on, että kansanedustaja on jonkin valiokunnan jäsen. Käytännössä isommat eduskuntaryhmät ovat osoittaneet myös yhden hengen ryhmille valiokuntapaikan, vaikka suhteellisuusperiaatteen mukaisesti sellaista ei heruisikaan.

Esimerkiksi Turtiainen oli viime vaalikauden lopulla liikenne- ja viestintävaliokunnan varajäsen.

Yli 7 000 euroa kuussa ja ryhmärahat

Ryhmästä erottaminen ja oman ryhmän perustaminen ei vaikuta Vornasen oikeuksiin ja velvollisuuksiin kansanedustajana. Esimerkiksi laaja puheoikeus koskee yhtä lailla yhden hengen ryhmiä kuin muitakin, joten puheenvuoroja Vornanen pääsee yhä pitämään täysistuntokeskusteluissa. Puhemiehistön asia on, kuinka hänelle puheenvuoroja myönnetään, Jokisipilä sanoo.

Vornanen kuittaa jatkossakin kansanedustajana 7 137 euroa kuussa, minkä lisäksi hänellä on oikeus esimerkiksi kulukorvauksiin.

Yhden hengen ryhmänä Vornaselle ei makseta puheenjohtajan lisäpalkkiota. Sen sijaan hänen ryhmänsä saa ryhmäkansliarahaa, jonka suuruus on 1 977 euroa kuussa. Rahaa maksetaan välttämättömän henkilöstön palkkaamista sekä muita ryhmän toiminnasta aiheutuvia menoja varten.

Jokisipilä katsoo, että Vornasen yhteistyömahdollisuudet eri suuntiin eivät näytä lupaavilta.

– Vaikka rikossyytteet ja mahdolliset tuomiot vielä puuttuvat, niin jo se, että kansanedustaja on ollut tällaisessa asiassa julkisuudessa, eristää hänet varmasti eduskunnassa.

Tuoreimmat aiheesta

Timo Vornanen