Yhdysvaltain presidentti Joe Biden saa kasvavaa arvostelua oman puolueen demokraateilta gazalaisten unohtamisesta Israelin ja Hamasin sodassa. Bidenin suosio on laskussa kannatuskyselyissä muslimien ja arabiamerikkalaisten lisäksi maan mustien ja nuorten keskuudessa. Osa maan muslimeista sanoo kääntyvänsä Donald Trumpin puoleen.
Protestit Bidenin Israel-politiikkaa vastaan jatkuvat.
– Vapauttakaa Palestiina, huutavat protestoijat New Yorkin pääkirjaston edessä Manhattanilla.
Protestoijat pitävät kädessään isoa lakanaa, mihin on kirjoitettu "Yhdysvaltain on lopetettava palestiinalaisten kansanmurhan tukeminen".
– Biden tukee kansanmurhaa! Hän on paha ja tulee maksamaan siitä, sanoo, Mariem Dia, yksi mielenosoittajista MTV Uutisille.
Minkä hinnan hän joutuu maksamaan?
– Hän tulee häviämään 2024 vaalit!
Uskot siis, että entinen presidentti Trump on parempi vaihtoehto?
– Kyllä! En tykkää hänestäkään, mutta hän on parempi kuin Biden, Dia sanoo.
"Kansanmurha-Joe" mitätöi ihmisarvon
"Kansanmurha-Joe" -iskulause kaikuu myös muissa protesteissa eri puolella maata. Yhdysvaltain tunnettu muslimikirjailija ja -vaikuttaja Wajahat Ali ymmärtää mielenosoittajien turhautumisen.
Ali nousi amerikkalaisten tietoisuuteen islamofobiaa käsittelevällä kirjallaan, Go Back To Where You Came From, ja kirjoittaa kolumneja muun muassa The Daily Beast -sanomalehteen.
– Biden sanoi, ettei Gazan terveysministeriön lukuihin voi luottaa ja se oli todella kivuliasta. Ei pelkästään siksi, että se kuulosti Israelin propagandalta, vaan siksi, että jopa kuolleiden palestiinalaisten elämällä ei ole väliä. Sillä mitätöitiin ihmisarvo.
– Sitten terveysministeriö näytti kuolintodistukset ja YK:n piti vielä vahvistaa, että vaikka terveysministeriö on Hamasin hallussa, kuolleiden määrät vastaavat heidän numeroitaan, Ali kertoo MTV Uutisille.
"Trump voi olla tuomittu rikollinen ja presidentti"
Tuoreimmissa kannatuskyselyissä alle viidennes arabiamerikkalaisista sanoo enää tukevansa Bidenia, kun vielä vuosi sitten enemmistö oli Bidenin puolella.
– Hän tarvitsee arabiamerikkalaisten ja muslimien äänet, koska he muodostavat tärkeän osa Michiganin äänestäjistä. Michigan uhkaa kääntyä republikaaneille. Myös Pennsylvaniassa ja Georgiassa on merkittävä määrä muslimeja ja katso myös nuorisoa.
– Jos he eivät lähde äänestämään noissa osavaltioissa, se on ohi. Trump voi olla tuomittu rikollinen ja Yhdysvaltain presidentti, Ali sanoo.
Michiganissa on runsaat 200 000 muslimia ja Biden voitti osavaltion noin 150 000 äänellä viime vaaleissa. Mielenosoittajista moni sanoo etsivänsä Trumpin ja Bidenin sijasta vaihtoehtoista ehdokasta, osa sanoo jättävänsä äänestyksen väliin kokonaan.
3:56
Bidenin kannatus laskee
Keskusteluissa Trumpin presidenttikauden muslimikielto vaikuttaa unohtuneen. Harvempi on myöskään seurannut Trumpin tämän vuoden kannattajatapahtumia.
Vastikään Iowassa Trump sanoi esimerkiksi aloittavansa presidenttinä maahanmuuttajien "ideologiset tarkastukset" ja kieltävän gazalaisilta pakolaisilta pääsyn maahan.
Yhdysvaltain vähemmistöt ovat demokraattipuolueen selkäranka ja Bidenin kampanjaa huolestuttaa se, että nuorten ja muslimien lisäksi istuvan presidentin suosio laskee myös maan mustan väestön keskuudessa.
Maan mustat tukevat voimakkaasti palestiinalaisia ja erityisesti Bidenin tuki on laskenut afroamerikkalaisten miesten keskuudessa.
Äänestämättä jättäminen voi ratkaista vaalit
New York Timesin aiemmin viikolla julkaistussa tuoreimmassa kannatuskyselyssä Trumpia tuki 22 prosenttia afroamerikkalaisista, mikä on huomattavasti enemmän kuin vuoden 2020 presidentinvaaleissa, jolloin Trump sai vain kahdeksan prosenttia mustien äänistä.
Mikäli vaalitulos on tiukka, pelkästään äänestämättä jättäminen voi ratkaista.
Bidenin kampanjassa lohduttaudutaan sillä, että vaalipäivään on vielä lähes vuosi aikaa, mutta Bidenin liittolaiset ja neuvonantajat kehottavat presidenttiä ottamaan tilanteen vakavasti.
– Katsokaa Donald Trumpia. Moni ei ole kiinnittänyt huomiota hänen vihamieliseen maahanmuuttopolitiikkaan, missä hän peruisi maahanmuuttajien Yhdysvaltain maaperällä synnyttämien kansalaisuuden. Kerron muslimeille, että ymmärrän (nykyiseen hallintoon) turhautumisen, mutta haluatteko todella Trumpin Valkoiseen taloon, Ali sanoo.
Muokkaus 13.11. kello 14.31: Korjattu Wajahat Alin nimi