Lukuisat ihmiset tekevät sinnikkäästi töitä covid-19-tautia sairastavien hoitamisessa, viruksen tutkimuksessa, rokotteen kehittämisessä ja väestön turvaamisessa. Historia toistaa itseään, sillä ihmiskunta on ennenkin osoittanut auttamishalua kulkutautien kourissa.
Viihde ja kirjallisuus tarjoavat karuja kuvauksia epidemioista, joissa ihmiset käyttäytyvät itsekkäästi ja käyvät toisiaan vastaan jopa asein. Elina Maaniitty, joka tekee Helsingin yliopistolle väitöskirjaa tautiepidemioista 1700-luvun Ruotsissa, on kuitenkin löytänyt erilaisia tietoja historiallisista lähteistä.
Ne kertovat tarinoita oman henkensä uhalla toisia auttaneista ihmisistä ja epätoivoisissa olosuhteissa ahkeroineista viranomaisista.
– Lääkärit kokeilivat itseensä rokotteita, lääkeaineita ja joskus jopa kirurgisia hoitokeinoja, koska eivät halunneet riskeerata potilaita. Tähän törmää usein lääketieteen historiassa.
Aikalaisteksteistä myös paljastuu, miten kuolevien ruttopotilaiden tuskia yritettiin helpottaa lääkkeillä ja rohdoilla. Monenlaisilla ihmisillä riitti auttamishalua.
Esimerkiksi Tukholmassa 1700-luvun alun ruton aikana kirkkoherran vaimo Emerentia Rydelia hoiti sairastavia ja sai siitä kiitoksia muistokirjoituksissa.
– Ruotsissa kiersi myös ruttotiimejä, joihin kuului lääkäri, apteekkari, pappi ja pari ruumiinkantajaa. Kuva on synkkä, mutta nämä ihmiset menivät pelottavasta tilanteesta huolimatta auttamaan ihmisiä.
Pohjaa kansanterveystyölle
Viranomaiset varautuivat kulkutauteihin esimerkiksi palkkaamalla lisää lääkäreitä. He joutuivat myös tekemään vaikeita karanteenipäätöksiä.
Esimerkiksi laivalla tulleiden eristäminen jätti miehistöt oman onnensa nojaan.1700-luvun Ruotsissa luotiinkin jo pohjaa kansanterveystyölle.
Kiinnostus elinolojen parantamiseen kumpusi osin valistusajan ideaaleista. Taustalla olivat myös suuret väestökriisit 1600–1700-luvun vaihteessa.
Muistotaulu vuoden 1710 ruttoepidemian uhreille Vanhan kirkkopuiston portilla Helsingissä. Paikalliset nimittävät puistoa tuttavallisesti Ruttopuistoksi. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Nälänhätä vei hautaan arviolta kolmanneksen Suomen väestöstä. Lisäksi suuri Pohjan sota ja ruttoepidemia vaativat omat veronsa.
– Erityisesti lapsikuolleisuus herätti huolta. Noin puolet ikäluokista kuoli ensimmäisten elinvuosien aikana.
Noihin aikoihin perustettiin väestökirjanpidosta huolehtinut Taulustolaitos, aloitettiin rokonistutukset isorokkoa vastaan ja yritettiin selvittää kulkutautien aiheuttajia.
Siat köyhien ruuaksi
Vuoden 1657 ruttoepidemian torjunnasta Turussa löytyy harvinaisen tarkkoja merkintöjä raastuvanoikeuden pöytäkirjoista.
Rutto saapui ilmeisesti Tukholmasta saapuneen laivakunnan mukana. Tauti lähti liikkeelle Ryssänmäeltä, nykyiseltä Yliopistonmäeltä ja levisi 78 taloon.
– Rutto olisi kuitenkin aiheuttanut pahempaa tuhoa ilman tiukkoja varotoimia, kertoo 1600-luvun Turkuun erikoistunut tutkijatohtori Veli Pekka Toropainen.
Hän on myös kirjoittanut aiheesta artikkelin arkeologian verkkolehteen Kalmistopiiriin.
Ryssänmäkeä vartioitiin päivin ja öin, jotta sairaat eivät lähtisi liikkeelle. Tallinnasta ja Tukholmasta saapuneiden piti jäädä kolmeksi viikoksi laivoihinsa. Sairauden salaaminen kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla.
Kaupungissa myös turvauduttiin perinteiseen ilman puhdistamiseen, kuten tervan ja katajanoksien polttamiseen.
Ruumiit piti kantaa hautaan tiettyyn aikaan varoituskellojen saattamana, eikä ulkona saanut silloin liikkua.Väkeä myös määrättiin viemään kaikki sikansa hospitaaliin köyhien ruuaksi. Rummuttamalla kuulutettu määräys piti toteuttaa heti seuraavana päivänä. Tunkioissa vapaana tonkivista sioista haluttiin päästä eroon, koska niiden pelättiin levittävän epäpuhtauksia.
Torjunnassa ei aina onnistuttu
Osa turkulaisista oli jo ensimmäisten ruttovaroitusten tultua lähtenyt kaupungista, eivätkä he saaneet palata ennen epidemian loppua. Joidenkin lähtijöiden mukana rutto myös levisi kaupungin ulkopuolelle.
– Porvari Knut Halisen perhe lähti Hirvensaloon, jossa kuolivat kaikki muut paitsi pieni Matias-poika. Hän eli ruumiiden kanssa kolme viikkoa ennen löytymistään. Perhe asui kuitenkin saaressa, eikä tartuttanut muita.
Turun tiukat torjuntatoimet tehosivat kuitenkin niin hyvin, että asukkaista kuoli vain noin 240 ja mahdollisesti salaa haudatut.
Pulujen ja rottien joukkotuho
Aina ei taistelussa ruttoa vastaan kuitenkaan onnistuttu. Esimerkiksi vuoden 1710 epidemia tappoi kymmenkertaisen määrä ihmisiä.
Todennäköisin syy tähän oli se, että rutto oli jo ehtinyt levitä liian laajalle. Tauti saattoi myös tulla aiempaa rajumpana.
Paiseruton pelko valtasi Turun vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1911. Parin vuoden aikana tapettiin varotoimena 25 000 rottaa ja 700 pulua. Silloin jo tiedettiin, että rutto leviää rotista ihmisiin kirppujen välityksellä.