Karjalainen: Kaupungin päätös kuohuttaa – jokainen poltettu tupakka leikkaa työaikaa 10 minuutilla

Tupakointi parveketupakointi tupakka makutupakka mentolitupakka savuke
Lehtikuva
Julkaistu 24.08.2016 09:40

MTV UUTISET

Lieksassa kuohuu kaupunginhallituksen maanantaisen tupakointipäätöksen myötä, kertoo sanomalehti Karjalainen.

Kaupunginhallituksen päätöksellä kaupungin työntekijöiden työaika vähenee lokakuun alusta 10 minuutilla jokaista työajalla poltettua savuketta kohti. Tämä huolimatta siitä, keskeyttääkö tupakointi työnteon tai kuinka pitkä tupakkatauko on. Ylimääräiset tauot voivat tarkoittaa työpäivien pitenemistä tai palkan pienenemistä.

Lieksan sivistysjohtaja Arto Sihvonen kertoo Karjalaiselle, että päätöksellä on tarkoitus tasapuolistaa työntekijöiden kohtelua. Lieksan kaupunki on ollut virallisesti savuton työpaikka vuodesta 2011, josta lähtien tupakointi on ollut kielletty työajalla.

1:45img

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen pitää Karjalaisen haastattelussa Lieksan mallia liian yksioikoisena.

– Jos esimerkiksi puistotyöntekijä tupakoi töitä tehdessään, ei perustetta palkan vähentämiseen tai työajan lisäämiseen ole, Koskinen arvioi lehdessä.

Koskisen mukaan tässä tapauksessa huomautus tai varoitus riittäisi palkasta vähentämisen sijaan.

– Sääntö kuulostaa aika arveluttavalta. En muista, että olisin kuullut vastaavaa muualta, jatkaa lehdessä Akavan vastaava lakimies Jaana Meklin.

2:36img

1:39img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa