Oulun Kärppien ratkaisu palkata Ville Mäntymaan seuraaviksi kahdeksi kaudeksi päävalmentajan tehtävään sai MTV Urheilun Kiekkoraadissa kaksijakoisen vastaanoton. Uudesta käskijästä on kuulunut myös paljon hyvää.
Kärpät erotti aiemman päävalmentajansa Lauri Marjamäen ennen joulua. Toista kautta heikolta näyttäneeseen tähtiryhmän suorittamiseen tuli Ville Mäntymaan komennossa äkillinen käänne, ja seurajohto päätyi jo kymmenen ottelun otannalla jatkamaan tämän sopimusta kahdella vuodella eteenpäin.
Mäntymaan pitkä jatkosopimus aiheutti Huomenta Suomen Kiekkoraadissa vilkasta keskustelua. 38-vuotiaaksi valmentajaksi hän on kasvattanut osaamistaan jo harvinaisen pitkään jouduttuaan lopettamaan oman peliuransa jo alle kolmekymppisenä.
– Viimeksi eilen Tampereella kyselin vähän, että mikä Ville Mäntymaa, ”Havu”, on miehiään. Täysin sama on tullut kahdesta eri suunnasta. On jämpti ja sellainen persoona, että tulee tekemään todella pitkän uran päävalmentajana, MTV Urheilun selostaja Jani Alkio kertoi.
Alkio pitää puheita Kärppien hätiköidystä jatkosopimuksesta puppuna, koska Mäntymaan valinnalla oululaiset palasivat suunnitelmaan, joka seurassa tehtiin Lauri Mikkolan noustua päävalmentajaksi kaudella 2021–22. Mikkolan korvaaminen Marjamäellä vain muutti pitkän ajan suunnitelmaa Mäntymaan kasvattamisesta päävalmentajaksi.
LUE MYÖS: Kommentti: Mikko Manner teki hämmästyttävän täyskäännöksen – Kärppien valmentajaratkaisussa kiusallinen kuvio
MTV Urheilun selostajakollega Sebastian Waheeb olisi toivonut Kärpiltä rohkeampaa otetta tulevaisuuden päävalmentajavalintaansa.
– Jotenkin olisin kaivannut silti Kärppiin suurempaa uudistumista. Nyt vielä hommattiin vanha mestarivalmentaja Mikko Manner siihen apuvalmentajaksi. Jotenkin olisin kaivannut, että olisi lähdetty sektorin ulkopuolelle – jopa ulkomaalaista valmentajaa, Waheeb kommentoi.
– Nyt kun mennään ensi syksyyn, niin täytyy myös niin sanotusti seurajohdon perseen kestää merivettä, että jos syksy lähtee huonosti, niin sitten on luotettava tähän, Waheeb jatkoi.
MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen kertoi Kärppien valmennusryhmään kuuluvan veljensä Toni Sihvosen ennakoineen hänelle jo viime kesänä hyviä asioita Ville Mäntymaan tulevaisuudesta. Video lisää Kärppien valmennusratkaisuista.