Karu kohtalo uhkaa Etelä-Espanjaa – ilmaston lämpeneminen muuttaa alueen hiekkaerämaaksi

dunes great sand sea (1)
Ilmaston lämpeneminen on tutkimuksen mukaan muuttamassa Välimeren alueen ilmastoa peruuttamattomasti 10 000 seuraavan vuoden aikana. Metsät katoavat ja tilalle tulee silmänkantamattomiin hiekkaa. Kuvassa Saharan hiekkaerämaata.
Julkaistu 28.10.2016 20:37

MTV UUTISET

Tuoreen tutkimuksen mukaan Espanjan eteläosat muuttuvat autiomaaksi, jos maapalloin ilmaston lämpenemistä ei saada heti kuriin.

Ilmaston lämpeneminen on muuttamassa Välimeren alueen ilmastoa peruuttamattomasti seuraavan 10 000 vuoden aikana. Metsät katoavat ja tilalle tulee silmänkantamattomiin hiekkaa, kirjoittaa espanjalainen The Local.

Välimeren alue on tunnettu luonnon monimuotoisuudesta. Siellä ilmasto lämpenee nopeammin kuin missään muualla.

Eilen julkaistu tutkimus kertoo, että nyt Etelä-Espanjan lämpötilat ovat noin 1,3 celsiusastetta korkeammalla kuin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Keskimäärin Euroopassa lämpötilat ovat 0,85 astetta esi-teollista aikaa korkeammalla.

Aikakautta on käytetty tutkimuksessa vertailukohtana, koska silloin ei käytetty fossiilisia polttoaineita kuin murto-osa nykyisestä.

– Koko Etelä-Espanja muuttuu autiomaaksi, tutukimusta johtaneet ranskalaistutkijat Wolfgang Cramer ja Joel Guiot sanovat.

– Lehtipuumetsät valloittavat suurimman osan vuoristoa. Samaan aikaan pensaat vievät elintilan Välimeren lehtipuilta.

Tutkijoiden mukaan Tilanne pysyy nykyisen kaltaisena, jos ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytetty alle 1,5asteeseen.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat