Yleisurheilun ammattivalmentajien kuvataan toimivan lammaspaimenen palkalla. Valmentajat kokevat ammattikunnan heikon aseman heijastuvan suomalaisen urheilumenestyksen vaatimattomuuteen. Valmentajien ratkaisuehdotukset asian parantamiseksi ovat kirjavia.
Pääkuvan video: Kristiina Mäkelä tarkentaa kohukirjoituksensa tavoitteita.
Soittokierros kolmelle yleisurheilun ammattivalmentajalle osoittaa: ammattikunnan taloudellinen tilanne on haastava.
Raha on aihe, joka herättää usein tunteita. Näin on yleisurheilupiireissä varsinkin nyt kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän avattua keskustelun.
"Ollaan kuin huutolaispoikia"
Antti Ruuskasen ex-valmentaja Jarmo Hirvonen kuvaa, ettei yleisurheiluvalmentajien taloudellinen tilanne ole yleisesti ottaen hyvä.
– Lammaspaimenen palkalla suunnilleen valmennetaan. Moni on mennyt pitkään amatööripohjalta ja menee vieläkin, Hirvonen sanoo.
Hän huomauttaa kuitenkin olleensa itse tyytyväinen omaan valmennuskuvioonsa, kiitos työskentelyn Tanhuvaaran Urheiluopiston valmennuskeskuspäällikkönä.
– Jos halutaan tuloksia, on valmentajien asemaa parannettava. Nyt ollaan kuin huutolaispoikia, Hirvonen jatkaa.
Aiemmin Nooralotta Neziriä koutsannut ja nyt muun muassa Lotta Haralaa ja Viivi Lehikoista valmentava Jussi Ihamäki kertoo olevansa ”aika täynnä tätä toimintaa”.
– Valmentajat on unohdettu yleisurheilun systeemeissä täysin. Ei oikein ymmärretä, kuinka tärkeä valmentaja on urheilijalle, Ihamäki sanoo.
– Muutamat hullut jaksavat valmentaa pyhällä hengellä, mutta kohta ne loppuvat. Valmentajalle ei anneta minkäännäköistä arvoa, Ihamäki täräyttää.
Luonnollisesti yleisurheiluvalmentajien tilanne ei ole homogeeninen: osa valmentajista on tyytyväinen tilanteeseensa. Minna Nikkasen valmentaja Jarno Koivusen palkka koostuu neljästä lähteestä (Suomen Olympiakomitea, Suomen Urheiluliitto, Turun Seudun Urheiluakatemia, valmennettavat urheilijat).
– Tilanteeni ei ole simppeli, mutta se on ok. Pystyn elämään saamallani palkalla, mutta miljonääriä minusta ei tule. Koulutustani ja kokemustani palkka ei vastaa, Koivunen myöntää.
”Haukut menneet väärään osoitteeseen”
Kristiina Mäkelä tykitti kovaa Suomen Urheiluliiton suuntaan toteamalla, ettei se ole organisaatio, joka pystyy tuottamaan huippu-urheilijoista mitalisteja. Hän täsmensi myöhemmin tavoitteekseen tuoda esille suuret erot johtohenkilöiden, urheilijoiden ja valmentajien palkoissa.
Jarmo Hirvonen asettuu puolustamaan liittoa ja Olympiakomiteaa.
– Niitä on moitittu ihan tarpeeksi ja aika turhaan. Haukut ovat menneet väärään osoitteeseen, Hirvonen painottaa.
– Liitto on hoitanut työnsä omilla resursseillaan niin hyvin kuin pystyy. 1990-luvulla valmentajien asema oli jo paranemassa, mutta sitten Lahden jutut vaikuttivat aika paljon yksilövalmentajien asemaan, Hirvonen viittaa hiihdon vuoden 2001 doping-skandaaliin.
Jussi Ihamäki tiedostaa resurssien niukkuuden.
– Rahan puute on suurin ongelma. Yleisurheilussa ei oikein ole rahaa, jota pystyisi jakamaan, Ihamäki tiivistää.
Jarno Koivunen huomauttaa, ettei raha ratkaise kaikkea.
– Keskustelu on viime aikoina vääristynyt, kun on puhuttu vain rahasta. Raha on mielestäni pienin mittari siihen, toimiiko lajiliitto hyvin. Lajiliiton tehtävä on luoda verkostoja ja hallita suurempia kokonaisuuksia, Koivunen sanoo.
Ratkaisun avaimia tarjolla
Fakta on, että usea yleisurheiluvalmentaja kamppailee jatkuvasti pienten resurssien aiheuttamien haasteiden kanssa. Valmentajien ratkaisuehdotukset asian selättämiseksi ovat kirjavat.
Hirvonen innostui Teemu Selänteen Urheilulehdessä (14/2018) tekemästä ehdotuksesta, jossa valtio maksaisi urheilijoille olympiavoitoista isot bonukset. Selänteen mukaan valtion tulisi nähdä urheilijat kuin sijoituksina.
– Selänteen avaus oli älyttömän hyvä. Jos menestyy, niin palkkioiden tulisi olla reilut, kuten muissakin maissa. Suomessa ei olla hyvässä tilanteessa, Hirvonen kokee.
Ehdotusta voidaan kritisoida siitä, että taloudellisten korvausten tarve on suuri nimenomaan urheilijoiden kehitysvaiheessa.
– On tärkeintä, että valmistautumisprosessiin riittäisi resursseja, Ihamäki huomauttaa.
Hän väläyttää länsinaapurin mallia.
– Pitäisikö meidänkin siirtyä samanlaiseen systeemiin kuin Ruotsissa, että ajetaan liitto nolliin ja panostetaan seuroihin? Ihamäki kysyy.
– Yksi ratkaisu on panostaa tiettyihin urheilija-valmentajapareihin, kuten osittain tehdäänkin, Ihamäki lisää.
Jarno Koivunen pohtii useamman sektorin yhdistävää yhteispalkkausta.
– Nykyajan valmentajat ovat terveyden ja liikunnan moniosaajia. Terveys- ja vapaa-aikasektori voisi olla kiinnostunut valmentajien tietotaidosta, jos asiaa osattaisiin ajatella, Koivunen ehdottaa.
Valmentajien mukaan muutoksia tarvitaan
Summasummarum: vaikka osa Suomen yleisurheiluvalmentajista on tyytyväisiä luomaansa (talous)pakettiin, niin osa on erittäin vahvasti tyytymättömiä. Resurssien pienuuden nähdään heijastuvan suomalaisurheilijoiden vaatimattomaan menestykseen arvokisoissa.
Valmentajilla on esittää monenlaisia muutosehdotuksia asemansa parantamiseksi. Parhaan suunnan valinta vaatii kokonaisvaltaista ajattelua.
Haastateltujen valmentajien mukaan tarve muutokselle on ilmeinen. Sen takia asiasta tulee voida käydä julkistakin keskustelua.
Hyssyttelemällä mikään ei muutu.
Katso myös Suomen Urheiluliiton tuoreen toimitusjohtaja Harri Aallon näkemys yleisurheilun tilasta:
10:08
