Katseet Perseukseen! Ensi yönä voi näkyä tähdenlentoparvia

Ensi yönä kannattaa vilkuilla taivaalle, sillä siellä saattaa näkyä tähdenlentoparvia.

Pariisin olympialaisten päätyttyä tähtihetkiä voi nähdä myös taivaalla, sillä tilastollisesti ensi yönä pitäisi olla mahdollista nähdä tänä vuonna eniten perseidejä eli Perseuksen tähdenlentokuvion suunnalta tulevia tähdenlentoparvia.

Tähdenlentoparvi näkyy kun maapallon rata sattuu menemään aurinkokunnassa liikkuvan komeetan varistaman pöly- ja soravanan läheltä tai risteää sen kanssa, kertoi Tähtitieteellinen yhdistys Ursan tiedottaja Anne Liljeström maanantain Huomenta Suomessa.

– Voi sanoa, että ne tulevat meidän ilmakehän ulkolaidoilta mutta komeetasta ne ovat peräisin.

Perseidien osalta termi tähdenlento on Liljeströmin mukaan siinä mielessä harhaanjohtava, että kyseessä ei ole nimestä huolimatta lentävät tähdet vaan pienet pölynmuruset.

Keskiyön eväsretki

Mitään mieletöntä tähdenlentojen ryöppyä ei ole kuitenkaan odotettavissa, Liljeström sanoi.

– Jos oltaisiin erämaan pimeydessä, ilmakehä olisi todella kuiva ja olisi aivan aukeaa eikä näkyisi puita, niin voisimme nähdä useita kymmeniä tähdenlentoja tunnissa.

Noin ideaalisiin olosuhteisiin ei Liljeströmin mukaan yleensä päästä, ja normaalisti puhutaan 10–20 tähdenlennosta tunnissa.

Perseidien bongailuun kannattaa varata aikaa ja lämmintä vaatetta on hyvä laittaa riittävästi päälle, Liljeström vinkkaa. Perseidien katselu voi olla myös esimerkiksi keskiyön eväsretki perheen ja ystävien kanssa.

– Siellä on mukava pulista, ja näkyyhän siellä kaikkea muutakin, esimerkiksi linnunrata ja tähtiä.

Miten tähdenlennot voi erottaa lentokoneista tai satelliiteista? Katso koko haastattelu jutun alusta.

Lue myös:

    Uusimmat