Kasvomaskeihin kerääntyy käytön aikana ympäristöstä sekä ihmisestä itsestään lähtöisin olevia mikrobeja. Saman maskin käyttäminen useita kertoja ilman pesua voi altistaa käyttäjän infektioille.
Yhä useampi suomalainen peittää julkisilla paikoilla liikkuessaan suunsa ja nenänsä kasvomaskilla suositusten mukaisesti. Kaikki eivät kuitenkaan noudata suositusta, jonka mukaan kertaalleen käytettyä maskia ei saisi asettaa uudelleen kasvoilleen.
Maski otetaan pois, tungetaan vaivihkaa taskuun ja puetaan tilanteessa, jossa sitä taas tarvitaan.
Tapa voi kuulostaa viattomalta, vaikka asiantuntijat ovat varoitelleet siihen liittyvistä terveydellisistä riskeistä. Kuinka suuria riskit todella ovat?
Väärin käytetty maski voi sairastuttaa käyttäjänsä
Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Sirpa Laitinen luettelee, mitä kaikkea kasvojen edessä olevaan maskiin kertyy.
Kasvomaskeista on löydetty ihmisen omia mikrobeja, kuten stafylokokki- ja streptokokkibakteereita sekä hiivoja. Lisäksi maskiin voi kerääntyä ympäristöstä monia muita mikrobeita kuten pseudomonasbakteereita, homeita ja viruksia.
Samaa maskia ei saisi pitää kasvoillaan liian pitkään, koska oma hengitys ja ilman lämpötilavaihtelut saavat maskin kostumaan. Esimerkiksi homeet saattavat lisääntyä maskissa, jos sitä säilytetään uudelleen käyttöä varten eikä pestä päivittäin.
Tutkimuksissa on havaittu, että mikrobikuorma kasvaa maskin oltua kasvoilla yli kaksi tuntia. Tällöin yhdestä kymmenestä maskista on löydetty muun muassa hengitystieinfektioiden aiheuttajia, kuten adenovirusta.
Mikäli maskia ei pese käyttökertojen välissä ohjeiden mukaisesti, voi siihen kertyä myös nuhakuumetta aiheuttavaa rinovirusta. Vietnamilaistutkimuksessa maskin käsin pesevien terveydenhuollon työntekijöiden havaittiin sairastuvan kaksi kertaa todennäköisemmin flunssaan verrattuna heihin, jotka pesivät maskit koneessa.
– He olivat terveydenhuollon työntekijöitä, jotka hoitivat myös sairaita. Jos ihminen liikkuu kaupassa tai muissa julkisissa tiloissa, virusten ja bakteerien määrä ympäröivässä ilmassa on pienempi, Laitinen huomauttaa.
Lue myös: Huurtuvatko silmälasit, kun käytät kasvomaskia? Kokeile näitä vinkkejä
Maskin mikrobit voivat levitä käsien välityksellä
Käytännössä kasvomaskin käyttäminen useita kertoja peräjälkeen ilman kunnollista pesua on riski käyttäjälle itselleen. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Asko Järvinen arvioi, että riski on tuskin kovin suuri. Laitinen toivoo, että asiaan liittyen tehtäisiin tutkimus.
– Kiinnostavaa on, lisääntyykö esimerkiksi lasten ja nuorten sairastuminen hengitystieinfektioihin, kun maskit ovat käytössä. [..] Tutkimustulos saattaisi näyttää, onko niillä sairastelua lisäävä vaikutus. Jos ei ole, sehän on todella hyvä asia, ja silloin varmaan se riski on todellakin pieni.
On toki hyvä huomata, että maskiin kertyneet mikrobit voivat siirtyä maskin koskettelusta käsien kautta pinnoille, kuten ovenkahvoille.
– On riski, kun riisut sitä [maskia] ja puet sitä ja pidät sitä välillä jossain muualla, että sinä omien käsien kautta maskin ulkopinnalta siirrät niitä mikrobeja myös sen sisäpinnalle. Tai sitten toisinpäin sisäpinnalta siirrät omien käsien kautta mikrobeita johonkin muuhun ympäristöön, Laitinen avaa.
Maskin läpi hengittäessä siihen kertyneet mikrobit eivät ympäristöön herkästi leviä.
Lue myös: Aiheuttaako kasvomaski hapenpuutetta? Tutkijoilla on kysymykseen selkeä vastaus
Varaa tarpeeksi maskeja mukaan
Mitä sitten tehdä tilanteessa, jossa vaihtoehtona on joko käyttää pesemätöntä maskia tai olla ilman?
Laitinen sanoo, että vaihtoehtoja punnittaessa on tehtävä tilannearvio. Kuinka paljon ihmisiä samassa tilassa on? Ovatko he terveitä vai sairaita? Onko etäisyyden pitäminen muihin mahdollista?
– Maskit ovat sitä varten, että yritämme suojata toisia ihmisiä omilta tartunnoiltamme. Jos itsellä on tartunta, on parempi, että pistää sen maskin päähänsä, Laitinen sanoo.
Paras tapa ratkaista kinkkinen kysymys sekä pitää huolta omasta ja muiden terveydestä on varata riittävästi maskeja mukaansa.