Keijo Leppäsen eläkepäivät jäivät lyhyiksi: Uusi työ alkaa pian

MTV:ltä eläköitynyt uutisankkuri Keijo "Keke" Leppänen ei jäänyt lepäämään laakereilleen. Leppänen siirtyy näet tässä kuussa töihin viestintätoimistoon.

Ankkurikonkarin kerrotaan siirtyvän ensi viikolla viestintätoimisto Kaikuun valmentajakumppaniksi, erikoisalanaan esiintymis- ja mediavalmennus.

Olen tehnyt 30 vuotta töitä televisiossa, seurannut läheltä maan parhaita esiintyjiä ja oppinut matkan varrella jotain itsekin, ex-ankkuri velmuilee kekemäiseen tyyliinsä.

Leppänen toimi uutisankkurin päätyönsä ohella mediavalmentajana viimeisen 15 vuoden ajan, minkä lisäksi hän on tehnyt erilaisia juonto- ja puhujakeikkoja.

Lue myös:

    Uusimmat