Ovatko keijut pieniä ja siroja siivekkäitä vai mitä noiden pikkiriikkisten taruolentojen mytologiaan oikein kätkeytyy?
Keijut ja keijukaiset mielletään usein hentoina ja vaaleina metsän kaunottarina, joiden selkää koristavat sudenkorennon tai perhosen siivet. Nämä pikkiriikkiset alle 15 senttimetriä korkeat kikattavat taruolennot muistuttavat suuresti ihmistä ja niiden on ajateltu asustavan pienien metsälampien lähettyvillä, niittyjen ojanpientareilla ja kukkaketojen luona. Ne tanssivat usvan keskellä, suviniityillä tai lentelevät lampien pinnoilla ilman huolen häivää, kuljettaen mukanaan hyvää mieltä ja iloa.
Onko kaikilla keijuilla vihreät silmät?
Vai onko näin? Nimittäin vanhojen mytologien mukaan keijut olivat kaikkea muuta kuin viattomia pieniä taruolentoja ja enkelimäisiä kaunottaria: keijut saattoivat olla jopa isoja rumia akkoja tai ilkeitä pieniä ukkoja, joita kunnioitettiin ja pelättiin: noitavainojen aikana keijuja pidettiin pahuuden ruumiillistumina. Keijut eivät olleetkaan kilttejä, vaan kurittomia ja katalia olentoja, jotka silkkaa arvaamattomuuttaan saattoivat keppostella ja ilkeillä ihmisten ja metsän muiden olentojen kustannuksella. Jotkut keijut aiheuttivat sairauksia, ryöstelivät lapsia ja huijasivat ihmisiä huvituksen nimissä.
Eräiden tarujen mukaan keijuilla on aina vihreät silmät ja ne purevat. Vaikka ne osaavat olla sukkelia suustaan, keijut eivät osaa valehdella.
Suomen keijut ja metsänneidot
Suomalaisessa mytologiaperinteessä keijut ovat osa metsän väkeä: jos ihminen ei osannut kunnioittaa asiaankuuluvasti metsää, sai hän tuta metsänväen vihat.
Eräänlaisia keijuja olivat kauniisti pukeutuneet metsissä kulkevat luonnottaret, sekä kalevalan taruston Ilman immet tai Ilmattaret, jotka tapasivat istuskella taivaan kannella, kuten esimerkiksi sateenkaaren päällä. Nämä hyvät olennot olivat usein hohtavan valkoisia tai hopeisia ja kultaisia, viisaita ja koreita.
Metsänneitsyt oli edestäpäin ihastuttavan kaunis neito, harsopukuinen ja pitkähiuksinen kaunotar.
Myös etenkin Länsi-Suomessa metsänneidot ja -neitsyet eli sinipiiat muistuttivat keijukaisolentoja. Metsänneitsyt oli edestäpäin ihastuttavan kaunis neito, harsopukuinen ja pitkähiuksinen, mutta olennon selkäpuoli oli ontto, tai takaa se oli vain puupökkelö. Metsänneitsyt ilmaantui joskus metsässä liikkuville tai yöpyville miehille.
Pahat keijut puolestaan olivat pahoja rumia vanhoja akkoja: pelottava, ilkeä, harvahampainen ja vankkanenäinen Louhiatar synnytti pahoja henkiä ja aiheutti sairauksia ja ihmisiä koettelevia paukkupakkasia. Hän pystyi muuttamaan muotoaan, käskemään säätä sekä säätämään auringon ja kuun kulkua.
Onko keijuja olemassa?
Keijujen suhde ihmisiin on hento ja varovainen: aivan kuten metsäneläimiä, ihmisen on katsottu vain häiritsevän keijuja läsnäolollaan. Läntisessä Euroopassa tunnetaan paikkoja, joihin uskottiin olevan vaarallista mennä niillä hurjasti tanssivien keijukaisten vuoksi.
Ovatko keijut eksyneitä sieluja, demoneita vai pikkuihmisiä?
Keijujen on myös spekuloitu olevan kuolleita sieluja – eli toisin sanoen haamuja tai suorastaan demoneja. Toinen uskomus on ollut, että nämä viisaat olennot olisivat olleet ilman henkiä, kolmannen mukaan keijut olisivat olleet alempikastisia enkeleitä, jotka eivät päässeet taivaaseen eivätkä helvettiin. Myöskin tarinat metsään ajetuista pikkuihmistä, kääpiöistä, ovat herättäneet keijutarinoita.Näiden uskomusten myötä puhdas usko keijujen olemassaoloon on ollut vahva.
Tarujen keijut kiehtovat edelleen ihmisiä: ne ovat tärkeä osa tarinaperinnettämme ja keijut ovat myös valloittaneet valkokankaat ja taideteokset. Peter Panista tuttu katala ja mustasukkainen Helinä-keiju on monille tuttu; Peter Pan pyysi lapsia taputtamaan käsiään merkkinä siitä, että uskovat keijuihin, koska muuten Helinä-keiju olisi kuollut pois.
Keijut saivatkin J. M. Barrien tarinan mukaan alkunsa vauvan ensinaurusta: nauru hajosi miljooniin osiin hypähdellen ja näin ensimmäiset keijut heräsivät henkiin. Kun vauvat nauravat, saattavat ihmiset salaa kuvitella keijujen tanssivan pitkin huonetta.
AVA
Lähteet: Wikipedia, Niinisalo, Suvi: Keijukaisten lähteillä.
Kuvat: Splash