Kerttu Niskanen ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen – "Ei tarvinnut tänään pistää kaikkea peliin"

1:02img
Kuvavideo: Kerttu Niskasen kauden tähtihetki oli tässä – olympiakulta jäi Pekingissä vain muutaman sadasosan päähän
Julkaistu 03.04.2022 13:13

MTV URHEILU – STT

Vieremän Koiton Kerttu Niskanen ylsi ylivoimaiseen voittoon Rovaniemen SM-hiihtojen 30 kilometrillä. Hän kukisti sunnuntaina perinteisen väliaikalähtökilpailussa toiseksi tulleen Pöytyän Urheilijoiden Johanna Matintalon yli kolmella minuutilla.

Niskanen säntäsi ladulle minuutin Matintalon jälkeen, mutta otti tämän kiinni jo ensimmäisellä kierroksella. Matintalo jäi roikkumaan peesiin, mutta putosi kyydistä matkan jatkuessa.

Krista Pärmäkosken sairastuminen ja poisjäänti tasoittivat Niskasen latua kohti viikonlopun toista kultamitalia. Jo perjantaina Niskanen kukisti Pärmäkosken vitosen vapaalla.

– Ei tarvinnut laittaa kaikkea peliin, mutta on mukavaa päättää virallinen kausi tupla Suomen mestaruuteen. Pikkuisen harmitti, ettei Krista ollut mukana. Olisi tullut kova kisa, virkeänä haastattelualueelle saapunut Niskanen tuumi ja kiitteli aviomiehensä Juho Mikkosen huoltamia suksia.

– Sain hiihdellä kisan mukavuusalueella, mutta muutama kohta alamäissä oli jäässä.

LUE MYÖS: Krista Pärmäkoskelta riemastuttava uutinen – "Siinäpä se tuli sanottua"

Haave toteutui

Niskasen viime kausi katkesi ennen MM-kilpailuja pohjeluun murtumiseen. Olympiakaudeksi ladulle palasi sisuuntunut hiihtäjä, joka saavutti Pekingissä uransa ensimmäiset henkilökohtaiset arvokilpailumitalit 10 kilometrin (p) hopean ja 30 kilometrin (v) pronssin.

– Kausi ei olisi voinut mennä paljoa paremmin. Kaksi henkilökohtaista olympiamitalia, jotka olivat monen vuoden haave, Niskanen sanoi, mutta harmitteli vielä kympin 0,4 sekunnin tappiota Therese Johaugille.

– Ja saavutin myös maailmancupin osakilpailuvoiton samana päivänä Iivon kanssa, Kerttu mainitsi pikkuveljensä Iivo Niskasen, jonka kanssa hän järjesti tuplajuhlat Sveitsin Lenzerheidessa.

68896071

Sunnuntain kärkikolmikko poseerasi iloisena palkintokorokkeella.

Viidelle tonnille on käyttöä

Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuun sunnuntain päätavoite oli Suomen cupin kokonaiskilpailun voiton varmistaminen. Pärmäkosken poisjäänti auttoi tavoitteen täyttämisessä, mutta myös SM-mitaleille yltämisessä.

Joensuu hävisi Matintalolle puolisen minuuttia ja turvasi pronssimitalin yli minuutin erolla Vuokatti Ski Team Kainuun Katri Lylynperään.

– Olin laskenut, että 14. sija riittäisi Suomen cupin voittoon. Se olisi ollut rutiinisuoritus, mutta en uskonut, että mitalista taistelen. Kiva juttu, että jaksoin hyvin loppuun asti ja sain hyvän tuloksen tämänkin päivän kisasta, lauantaina viestihopeaa saavuttanut Joensuu tuumi.

Suomen cupin voittaja sai 5 000 euron rahapalkinnon.

– Raha menee valmentautumiseen ja hiihtäjänä kehittymiseen. Normaalieläminenkin maksaa urheilijalla paljon. Tulee hyvään käyttöön, Joensuu sanoi.

Kuudesta osakilpailukokonaisuudesta koostuneen cupin voittaminen maistui hyvältä.

– Toki tavoitteet ovat isommissa kilpailuissa MM- ja olympiatasolla sekä maailmancupissa, mutta Suomessa on kilpailuissa kova taso, joka sekin kehittää.

68895193

Niskanen tuuletti maaliviivalla ja kertoi hiihdon tuntuneen sunnuntaina helpolta.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto