Keskuskauppakamari vaatii hallitusta poistamaan perintöveron

Keskuskauppakamari ehdottaa, että verotus tapahtuisi vasta, kun perinnön- tai lahjansaaja myisi saamansa omaisuuden ja saisi kaupassa voittoa.

Keskuskauppakamari vaatii hallitusta poistamaan perintöveron. Se ehdottaa tiedotteessaan, että hallitus voisi tehdä päätöksen perintö- ja lahjaverosta luopumisesta jo kevään puoliväliriihessä.
Perinnön tai lahjan saannilla ei olisi välittömiä veroseuraamuksia.

– Omaisuuden myynnin yhteydessä tapahtuva verotus on oikeudenmukaisempi vaihtoehto kuin perintö- ja lahjavero. Hyvän verojärjestelmän ominaisuuksiin kuuluu maksukykyisyys- ja realisointiperiaate. Luovutusvoittovero täyttää nämä edellytykset toisin kuin perintö- ja lahjavero. Samalla hallinnollinen taakka kevenee, kun omaisuudelle ei tarvitse verotusta varten määritellä oikeita arvoja, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala tiedotteessa.

Hallitus selvittämässä perintöveron korvaamista

Keskuskauppakamari perustelee vaatimustaan useilla seikoilla.

– Perintöveron poistaminen parantaisi kotimaisen omistamisen edellytyksiä, helpottaisi yritysten sukupolvenvaihdosten tekemistä ja parantaisi tavallisten kansalaisten tilannetta tapauksissa, joissa peritään muuta kuin helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta, kirjoitetaan tiedotteessa.

Tällä hetkellä perintöveroa täytyy maksaa, jos saadun perinnön arvo on 20 000 euroa tai enemmän.

Hallitus linjaa hallitusohjelmassaan, että perintöveron korvaamista perintönä saadun omaisuuden luovutusvoittojen verotuksella selvitetään. Keskuskauppakamarin mukaan selvityksen tuloksia odotetaan ensi vuoden aikana.

Keskuskauppakamari on kauppakamareiden yhteistyöelin, joka pyrkii edistämään yritysten toimintaedellytyksiä.

Lue myös:

    Uusimmat