Oppositiopuolue julkisti vaihtoehtobudjettinsa.
Oppositiopuolue keskusta ehdottaa lähes puolen miljardin euron kasvupakettia, joka rahoitettaisiin luopumalla Turun tunnin junan 460 miljoonan euron pääomituksesta. Puolue julkisti vaihtoehtobudjettinsa ensi vuodelle torstaina.
Kasvupaketilla puolue turvaisi etenkin rakennusalan työpaikkoja laittamalla liikkeelle muun muassa teiden ja homekoulujen korjauksia.
Julkista taloutta keskusta tasapainottaisi 4,5–5,5 miljardilla eurolla alkaneella vaalikaudella. Menoleikkausten osuus olisi yhteensä 2,5–3 miljardia euroa, työllisyyden ja talouden kasvun vahvistamisen osuus 1,5 miljardia euroa ja verotuksen osuus 0,5–1 miljardia euroa.
– Keskusta ei hallituksen tavoin alentaisi veroja velaksi, sanoi vaihtoehdon valmistelua vetänyt puolueen varapuheenjohtaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi tiedotteessa.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on sitoutunut tekemään tällä vaalikaudella kuuden miljardin euron sopeutukset.
Lue myös: Rakennuslupien määrä romahti
Peruisi olutveron alennuksen
Keskustan veroesitysten kokonaisuus on ensi vuonna noin 500 miljoonaa euroa julkista taloutta vahvistava suhteessa hallituksen esitykseen, vaihtoehtobudjetissa sanotaan.
Keskusta muun muassa korottaisi tupakkaveroa 200 miljoonalla eurolla jo ensi vuonna. Puolue ei alentaisi olutveroa 25 miljoonalla eurolla kuten hallitus aikoo tehdä.
Keskusta myös esittää terveysveron käyttöönottoa ja arvioi sen verotuotoksi 100 miljoonaa euroa.
Ensiasuntojen verotuksen keskusta säilyttäisi ennallaan. Se uudistaisi varainsiirtoveroa siten, että asuntokauppoja verotettaisiin jatkossa ostettavasta asunnosta riippumatta samalla veroprosentilla.
Keskusta ei lakkauttaisi aikuiskoulutustukea kokonaan, mutta puolittaisi aikuiskoulutuksen tukitarpeen.
Puolue tukee hallituksen esittämiä sosiaalietuuksien indeksijäädytyksiä ja ehdottaa, että julkisrahoitteisen Yleisradion tulee myös osallistua talouden tervehdyttämiseen jo ensi vuodesta alkaen.