Formula ykkösten vuoden 1982 maailmanmestari Keke Rosberg ja MTV3.fin moottoriurheilutoimittaja Jani Merimaa istuivat alas keskustelemaan formula ykkösten muuttumisesta 1980-luvulta nykypäivään. Keskustelun neljännessä osassa puhe on lajin kaupallisuudesta.
Merimaa:
Miten formula ykkösten kaupallisuus on muuttunut?
- Kaupallisuus oli minun aikanani ihan samanlaista, mutta nyt se on paremmin hoidettua. Bernie Ecclestone oli ensimmäinen urheiluvaikuttaja joka ymmärsi sen, että televisiolla on aivan valtava vaikutus lajin menestykseen. Hän ymmärsi ensimmäisenä kaupallistaa sen puolen. Tänä päivänä ollaan niin pitkällä, että jos lajilla ei ole televisiota, niin ei ole lajiakaan. Nyt sen ymmärtää kyllä jokainen. Olympialaiset ja jalkapallon MM-kisat ovat sen myös oppineet, mutta ne tulivat kaukana Bernien perässä. Televisio on tehnyt lajin. Jos minun aikanani paikalla oli 200 toimittajaa, niin nyt heitä on 1300. Me tunsimme joka toimittajan etunimeltä, mutta nyt maailma on aivan erilainen.
- Kuljettajien vapaus oli myös aivan erilainen. Me saatoimme mennä ja tulla miten vain, mutta nämä kaverit ovat nykyään aivan eri tavalla seurattuja.
Kun mietitetään kuljettajien vapautta tehdä mitä haluavat, niin nyt Kubican rallionnettomuus on puhuttanut. Mietittiinkö näitä asioita silloin?
- Kyllä esimerkiksi minä mietin. En lasketellut, en tehnyt mitään muutakaan sellaista, mikä olisi vaarantanut urani. Ei siihen mitään sopimuksia tarvita, koska jokainen tietää itse, mitä hän tarvitsee ollakseen onnellinen. Siihen aikaan formula ykkösissä ajaminen oli niin iso asia, että sitä ei kannattanut riskeerata minkään takia. En osoita Kubicaa tai ketään muutakaan sormella. Hän tekee asioita toisella tavalla, eikä se ole väärä tapa. Jokainen valitsee oman tiensä.
Minkälainen muutos on tapahtunut formula ykkösten asemassa Suomessa?
- Silloin kun voitin maailmanmestaruuden oli kisa radiossa suorana lähetyksenä. Suomen televisio ei noteerannut formula ykkösiä millään tavalla, se tuli sitten vasta myöhemmin.
- En enää edes muista sitä, missä vaiheessa televisio lähti siihen mukaan. Painettu media oli meillä aika aktiivista jo siihen aikaan, kun olin Williamsilla.
Entä fanikulttuuri, miten se on muuttunut?
- Minun aikanani he olivat yksittäisiä ihmisiä. Kaikkea oli vähemmän, niin faneja kuin lehdistöäkin. Kun voitin ensimmäisen kisani, niin kyllä sinne äkkiä ilmestyi paikalle semmoinen faniporukka. Ainakin osa heistä oli suomalaisia. Tänä päivänä tapaan aika paljon ihmisiä, jotka kertovat olleensa paikalla -86 Budapestissä, kun ajoin viimeistä vuottani. Varsinkin suomalaiset uskaltavat tulla kertomaan.
Mikä on se rahasumma, jonka joku on jo sijoittanut F1:ssä nyt mukana oleviin kavereihin?
- Ei sitä voi niin mitata. Samalla tavalla kustannukset ovat nousseet pikkuformuloissakin, niin kuin on noussut näiden kaverien palkkatasokin. Me emme voineet kuvitellakaan sellaisia palkkoja, mitä tänä päivänä formula ykkösissä on. Kaikki on muuttunut. Jos juttelen Stirling Mossin kanssa, niin hän oli aikoinaan kateellinen meidän palkoistamme. Se muutos oli aivan yhtä valtava siihen aikaan.
Onko ihmisten suhtautuminen kuskeihin muuttunut, kun varikolla näkee jopa sellaista, että fanit ottavat kuskista fyysisesti kiinni saadakseen nimmarin tai valokuvan?
- Se vaihtelee maasta toiseen. Ei suomalainen tartu kuskia olkapäästä ja vedä mukaan kuvaan. Etelämaalainen on etelämaalainen. Formula ykköset ovat kokeneet Espanjassa uudelleenherätyksen, mutta meidän aikanamme ei sarjassa ollut espanjalaista kuljettajaa. Italialaiset taas ovat olleet aina kauhean innostuneita. Sitten tuli Japani vielä siihen lisäksi. Siellähän meininki on aivan uskomatonta. Siellä mennään jo kilpa-autoilijan näkemisestä aivan sekaisin.
Kaikenlaisia ideoita keinosateesta lähtien on esitetty. Mihin suuntaan uskot lajin lähivuosina menevän?
- Sitä toivon, että meininki ei mene ihan hulluksi ainakaan sinä aikana, kun Nico vielä ajaa. Toivottavasti jonkinlainen autokilpailun maku jäisi vielä voimaan huolimatta renkaista ja mitä kaikkea nyt onkaan taas keksitty.
- Idea keinosateesta oli taas tyypillistä Bernietä. Bernie on ollut aina provosoiva, ei se ollut mitään muuta. Bernie ei myöskään selvästi pidä siitä, mitä on tapahtumassa. Jos kerran tehdään jo tällaisia hölmöilyjä, niin pannaan sekin vielä. Liian monet ottivat sen vakavissaan.
- Yksi suuri ero on siinä, että meillä on nykyään vain yksi rengasvalmistaja. Samoin autossa on neljässä pyörässä aina sama kumiseos. Minun aikanani saatettiin ajaa kolmella eri kumiseoksella, edessä vasemmalla yksi, oikealla yksi, takana ihan toinen jne. Siihen aikaan renkaiden testaaminen oli aivan erilaista. Nyt kavereilla lyödään renkaat alle ja sanotaan, että vetäkää noilla. Ei ole mitään kilpailua. Näkisin mielellään kilpailutilanteen taas olevan olemassa, mutta eihän se onnistu, kun testaaminen on nykyisin niin rajoitettua. Kai tämä on vain vanha haave, jota tuskin tulee koskaan enää tapahtumaan.
Juttusarjan muut osat julkaistaan seuraavasti:
15.8. Kilpailivatko parhaat kuljettajat 1980-luvulla?
16.8. Mikä on parhaimman näköinen F1-auto?
17.8. Miksei Nordschleifella enää ajeta?
19.8. Pitääkö tallikaverien olla kaverukset?