Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”

Lääkekokeilu keuhkosyövän etenemisen hidastamiseksi on saanut suitsutusta lääkäripiireissä. 

Uusi lääkeyhdistelmähoito on The Guardianin mukaan hidastanut keuhkosyövän etenemistä yli 40 prosenttia tavanomaista hoitoa pidempään.

Keuhkosyöpä on maailmanlaajuisesti tilaston kärjessä syöpäkuolemia tarkasteltaessa. Noin 1,8 miljoonaa ihmistä menehtyy vuosittain keuhkosyövän takia. Etenkin syövän ehdittyä levitä on potilaan ennuste ollut valitettavan huono.

Edennyttä keuhkosyöpää sairastaville koehenkilöille annettiin Amivantanab ja Lazertinib -lääkkeiden yhdistelmää. Henkilöiden syövän eteneminen onnistuttiin estämään keskimäärin 23,7 kuukauden ajaksi. Tavanomaisessa Osimertinib-lääkehoidossa potilaiden syöpä pysyi aisoissa 16,6 kuukauden ajan.

Asiantuntijoiden mukaan läpimurto tapahtui ”syöpätutkimuksen kulta-aikana”, kun ymmärrys syöpäkasvainten leviämismekanismeista on lisääntynyt ja paremmat tavat nujertaa syöpä ovat mahdollistumassa.

University Collegen sairaalan syöpätautien erikoislääkäri, professori Martin Forster, toimi lääkekokeilun päätutkijana Britanniassa. Hän kehuu tarkemmin kohdennettujen hoitojen voimaa.

 – On uskomatonta nähdä, että tämä uusi yhdistelmä mahdollistaa syövän pitempiaikaisen hallinnan kuin osimertinib, joka sekin oli läpimurtohoito vain muutamia vuosia sitten.

Kolmosvaiheen kokeiluun osallistui vuosien 2020 ja 2022 välisenä aikana kaikkiaan 1074 potilasta muun muassa Britanniasta, Yhdysvalloista, Australiasta, Ranskasta, Intiasta ja Kiinasta.

Lue myös:

    Uusimmat