Kiina aloitti kaksipäiväiset sotaharjoituksensa varhain torstaina ja ympäröi Taiwanin laivaston aluksin ja sotilaslentokonein.
Kiina testaa sotaharjoituksissaan Taiwanin ympärillä asevoimiensa kykyä kaapata valta saarella, sanoo Kiinan asevoimien edustaja maan valtionmedian mukaan. Asevoimien edustajan Li Xin mukaan harjoituksissa testataan myös kykyä keskeisten alueiden hallintaan sekä asevoimien eri haarojen yhteisiin iskuihin.
Kiina aloitti kaksipäiväiset sotaharjoituksensa varhain torstaina ja ympäröi Taiwanin laivaston aluksin ja sotilaslentokonein.
Li kuvaili torstaina sotaharjoitusten olevan voimakas rangaistus Taiwanin itsenäisyysvoimien separatistisista toimista. Lin mukaan sotaharjoitukset ovat samalla ankara varoitus ulkovalloille olla sekaantumatta alueen asioihin.
Kiinan ulkoministeriö niin ikään luonnehti sotaharjoituksia vakavaksi varoitukseksi Taiwanin itsenäisyyden kannattajille.
Kiinan ulkoministeriön edustaja Wang Wenbin puolestaan julisti torstaisessa kovasanaisessa varoituksessaan Taiwanin itsenäisyysvoimien veren virtaavan.
YK kehottaa välttämään kärjistymistä
Taiwanin puolustusministeriö sanoi torstaina, että sotaharjoitukset saaren ympärillä ovat järjetön provokaatio. Ministeriö kertoi tuomitsevansa sotaharjoitukset jyrkästi sekä luonnehti Kiinan toimien heikentävän rauhaa ja vakautta alueella.
Taiwanilaisministeriö sanoi torstaina lähettäneensä meri-, ilma- ja maavoimien joukkoja vastaamaan tilanteeseen sekä puolustamaan Taiwanin vapautta, demokratiaa ja suvereeniutta.
YK on kehottanut kaikkia osapuolia välttämään tilanteen kärjistymistä. Taiwanin tärkeimpiin liittolaisiin ja tukijoihin kuuluva Yhdysvallat puolestaan peräänkuulutti Kiinalta malttia toimissaan.
Kiinan valtionmedian mukaan sotaharjoituksia järjestetään muun muassa Taiwaninsalmessa sekä Taiwanin saaren pohjois-, etelä- ja itäpuolella.
Kiina arvosteli presidentti Laita
Kiina aloitti sotaharjoituksensa vain kolmisen päivää sen jälkeen kun Taiwanin uusi presidentti Lai Ching-te astui virkaansa. Lai sanoi torstaina pitämässään puheessa, että seisoisi etulinjassa puolustaakseen Taiwania.
Kiina katsoo demokraattisesti hallitun Taiwanin kuuluvan alueeseensa ja on kuvaillut presidentti Laita muun muassa vaaralliseksi separatistiksi.
Maanantaisessa virkaanastujaispuheessaan presidentti Lai ylisti Taiwanin demokratiaa ja kiitti saaren asukkaita siitä, etteivät nämä ole antaneet ulkoisten voimien horjuttaa itseään, vaan ovat päättäväisesti puolustaneet demokratiaa.
Kiina arvosteli tiistaina kovasanaisesti Lain virkaanastujaispuhetta. Kiinan mukaan puhe merkitsi käytännössä Taiwanin itsenäisyyden tunnustamista.
Kiina on järjestänyt viime vuosina useita mittavia sotaharjoituksia. Kiinan toimet Taiwanin ympärillä ovat herättäneet ajoittain huolta mahdollisesta hyökkäyksestä.