– Tämä on minun kirjani.
Meimei Aaltonen, 8, heiluttaa iloisesti violettikantista kirjaa, joka on juuri tullut postiluukusta. Meimei on mukana toimittaja Mari Mannisen tiistaina ilmestyneessä teoksessa Yhden lapsen kansa, joka kertoo Kiinassa vuosikymmeniä jatkuneesta yhden lapsen politiikasta. Sen yhtenä seurauksena maasta adoptoitiin länsimaihin yli 120 000 lasta.
Suomeen kiinalaislapsia on tullut noin tuhat, Meimei yhtenä heistä muutama vuosi sitten. Nykyisin adoptioiden määrä on romahtanut, ja Kiinasta adoptoidaan enää lähinnä erityistarpeisia lapsia, joilla on jokin vamma tai sairaus.
Suomeen adoptoiduista lapsista, jotka pääosin olivat tyttöjä, on peräisin myös kuva yhden lapsen politiikasta. Ajateltiin, että kiinalaiset eivät sokeassa poikalapsen tavoittelussaan halua tyttöjä lainkaan.
– Kyllä kiinalaiset olisivat halunneet adoptoida tyttöjä, mutta se oli pitkään harvalle mahdollista lakien ja sääntöjen vuoksi. Jo 80-luvulla Kiinan maaseudulla unelmoitiin pojasta ja tytöstä. Pojan ajateltiin turvaavan suvun nimen ja pitävän aikanaan huolta vanhemmistaan. Tyttö taas toisi perheeseen lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta, Manninen selvittää.
1:51
Talouskasvu söi lapsensa
Yhden lapsen politiikan taustalla oli 1970-luvun lopussa aito huoli Kiinan väestönkasvusta. Mao Zedongin liki kolme vuosikymmentä kestäneen hallinnon aikana Kiinan väkimäärä oli lähes tuplaantunut. Maon kuollessa vuonna 1976 kiinalaisia oli liki 940 miljoonaa.
Kiinan uusi johtaja, Deng Xiaoping, halusi Kiinan vaurastuvan nopeasti.
– Kiinan johdossa ajateltiin, että jos väestö koko ajan kasvaa, se syö halutun talouskasvun. Mitä siis tehdä? Ratkaisu oli, että vaurautta kasvatettiin ja syntyvyyttä pienennettiin, Manninen sanoo.
Kiinassa oli toki ollut syntyvyyden säännöstelykampanjoita ennenkin, mutta yhden lapsen politiikan myötä kierrokset nousivat aivan uudelle tasolle. Seurasi ennennäkemätön määrä abortteja ja joukkosterilisaatioita, usein myös väkisin. Huippuvuonna 1983 tehtiin ainakin 15 miljoonaa aborttia ja 20 miljoonaa sterilisointia.
– Minusta yhden lapsen politiikka oli julma ja turha. Kiinalaiset ovat eri mieltä. Heille on iskostunut ja iskostettu käsitys, että heitä on liikaa. Kiinalaiset sanovat, että me emme ymmärrä, kuinka kovaa kilpailu koulutuksesta ja työpaikoista on nytkin. He muistuttavat, että ilman yhden lapsen politiikkaa se olisi vielä kovempaa, Manninen selittää.
Tytöt saivat poikien uran
Toinenkin hyöty yhden lapsen politiikasta oli. Perheet panostivat tyttäriinsä.
– Kiinaan syntyi valtava naisten ryhmä, joka sai käydä kouluja ja sitä myöden luoda itselleen uran. Moni sanoi suoraan, ettei olisi edennyt nykyiseen asemaansa, jos perheessä olisi ollut myös poika. Korkeakoulutettujen naisten määrä kaupungeissa on kaksinkertaistunut vuodesta 1990, Manninen tietää.
Tämän vuoden alusta alkaen Kiinassa on jokaisella perheellä ollut oikeus kahteen lapseen. Yhden lapsen politiikka ehti olla voimassa 35 vuotta.
– En osaa kuvitella, millainen Kiina olisi ilman yhden lapsen politiikkaa. Sen vaikutus on edelleen valtava niin Kiinassa kuin muuallakin. Adoptioiden myötä monet pariskunnat, jotka eivät olisi voineet saada omaa lasta, ovat sen Kiinasta saaneet. Näin tämä politiikka on edelleen arjessa mukana ympäri maailmaa, kirjailija aprikoi.
Meimei on saanut kirjan selattua. Isälle on kerrottu, että "minun kirjaani saa lukea vain minun luvallani". On aika jatkaa eteenpäin.
– Pelataanko isä ristinollaa? Ja sitten vielä illalla yhdessä Mariota? Jooko?