Kira Poutanen kertoo: Näin Ranskassa flirttaillaan

Kirjailija Kira Poutanen Helsingissä 10. kesäkuuta 2011.
Kirjailija Kira Poutanen Helsingissä 10. kesäkuuta 2011.LEHTIKUVA
Julkaistu 20.04.2013 13:00

Kirjailija Kira Poutanen paljastaa kokkivieraalleen, että kaipaa Suomeen. Mutta miten ranskatar valloitetaan?

Hansin matkassa -jaksossa huippukokki Hans Välimäki matkustaa Pariisiin kirjailija Kira Poutasen vieraaksi.

Hans kysyy jo vuosia Ranskassa viihtyneeltä Kiralta, kaipaako hän Suomeen. Kira tunnustaa ikävöivänsä kotimaataan ja miettivänsä muuttoa takaisin.

– Mä mietin jatkuvasti sitä, viimeiset 15 vuotta, Kira tunnustaa.

Kirjailija Kira Poutanen Helsingissä elokuussa 2001.

Kirjailija Kira Poutanen Helsingissä elokuussa 2001.

Kira ja Hans heittäytyvät Pariisin huvituksiin ja herkuttelevat Kiran suosikkiravintolassa. Hans kokeilee myös kirjailijan elämää Pariisissa, mutta tyhjän paperin syndrooma ajaa huippukokin Punaiseen Myllyyn etsimään inspiraatiota. Vai löytyisikö se sittenkin Montmartren kukkulalta?

Kira Poutanen vastaanotti torstaina Helsingissä Vuoden 2001 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinnon teoksestaan "Ihana meri".

Kira Poutanen voitti Vuoden 2001 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinnon teoksestaan "Ihana meri".

Kira kertoo Hansille myös, miten Ranskassa flirttaillaan.

– Se, mikä voi olla suomalaisille outoa on, ettei se välttämättä tarkoita mitään. Pitää ymmärtää, että on vain flirttiä flirtin vuoksi.

Kiran mukaan ranskalaisneito valloitetaan runsailla kohteliaisuuksilla ja kaikenlaisilla "peruskliseillä".

– Kukkien tuominen, koruen ostelu. Suomalainen mies on sillä tavalla machompi.

Kun Pariisin torit ja kauppahallit on koluttu, Hans ja Kira valmistavat yhdessä herkullisen illallisen Kiran vieraille.

– Pitäiskö mun tässä kokkailla huomenna? Hans ihmettelee minikeittiötä.

– Tää on vähän haasteellinen.

AVAlla su klo 11.50!

Katso edellinen jakso!

Katsomo-videon id


AVA/Maria Aarnio

Kuvat: Lehtikuva

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle