Kirja-arvio: Liberalismia rakentamassa

Liberalismi on keskeinen poliittinen aate, ja siitä on ollut ja on moneksi.

Poliittisessa yhteydessä sana tuli käyttöön 1800-luvun alun Espanjassa, mutta sittemmin se on yhdistetty erityisesti anglosaksisiin ajattelijoihin, John Lockesta ja John Stuart Millistä lähtien, ja viime vuosikymmeninä yhdysvaltalaisiin liberalismin filosofeihin, kuten oikeudenmukaisuutta pohtineeseen John Rawlsiin.

Brittiprofessori Freedenin tiiviiseen ja ymmärrettävään (Tapani Kilpeläisen sujuva suomennos) kirjaseen mahtuu paljon, esimerkiksi se, että liberalismia on pohdittu myös anglosaksisen piirin ulkopuolella.

Eri liberalismit painottavat eri asioita, ja liberalismiin liittyvillä käsitteillä on eri merkityksiä.

Aatteena se ankkuroituu historiaan, Freeden kytkee sen yksilön ja yhteiskunnan ”edistykseen”. Se on ideologia muiden joukossa, ja siinä järkevät ihmiset pyrkivät luomaan hyvän elämän periaatteet.

Ytimessä vapaus, edistys ja yhteinen etu

Liberalismin ytimeksi Freeden puristaa vapauden, rationaalisuuden, yksilöllisyyden, edistyksen, sosiaalisuuden, yhteisen edun ja rajoitetun ja kansalaisille tilivelvollisen vallan.

Liberalismin tarina historiassa liittyy yksilön nousuun niin itsevaltaa kuin uskontojakin haastaen. Siihen liittyy myös kaupungistuminen ja yksityisomaisuus, vapaus, yliopistojen kriittinen tiede, kohtaaminen muodostuvan modernin demokratian ja puolueiden kanssa.

1700-luvulta lähtien alkoi nousta utilitaristista yksilön hyötyä korostavaa liberalismia ja yhteiskunnallista hyötyä painottavaa evolutiivista sosiaaliliberalismia, teollistumisen ja kansakuntien rakentamisen yhteydessä. Ja oli liberaalia imperialismia, jota muun muassa siirtomaissa saatiin kokea.  

Freeden valaa liberalismille viisi kerrosta historiallisine perusteluineen, jotka ovat toistensa kanssa enemmän tai vähemmän kosketuksissa.

Aatteen viiden kerroksen talo

Pohjalla on kerros, missä ihmisellä on perusvapaus olla, ajatella ja tehdä pelkäämättä, mutta samalla on rajoitus, joka sallii muille saman vapauden.

Toisessa kerroksessa ihmisellä on mahdollisuus itsensä henkiseen ja aineelliseen kehittämiseen. Sen yläkerrassa majailee ”ihmisen potentiaalin vapauttaminen ja yksilön kehityksen rohkaiseminen”, tärkeinä sananvapaus ja koulutus.

Neljäs kerros on olennainen hyvinvointivaltion kannalta. Siellä sosiaalinen tila korostaa yhteiskunnassa ihmisten keskinäisriippuvuutta, ja muiden apua ja tukea. Valtio toimii täällä myönteisenä mahdollistajana.

Viidennen kerroksen avotilassa maailmaan vaikuttavat erilaisten ja moninaisten ihmisryhmien kamppailu vaikutusvallasta, vapailla ei-taloudellisilla markkinoilla.   

Liberalismi on siis monesta ja ristiriitaisestikin tehy, se muovautuu ja sitä muovataan koko ajan ajassa, ja siinä on puutteensa, mutta mikäpä suuri elävä aate ei näin tekisi.

Pelkkä voiton maksimointi ei ole liberalismia

Freeden ei pidä globaalin markkinakapitalismin ja atomistisen yksilöllisyyden uusliberalismia liberalismina, vaan enemmänkin konservatismina, mikä pyrkii alistamaan kaiken voiton maksimoimiselle.

Siinä on ”vain vähän jäänteitä eettisestä kutsumuksesta kohti reilua yhteiskuntaa”, ja se on tuonut vain lisää epätasa-arvoa. Sitä ei myöskään kiinnosta ihmisen kehitys eikä hyvinvointivaltio, Freeden muistuttaa.

Yhdysvalloissa liberaali on haukkumasanaa monille, jotka toki uskovat pyhästi uusliberalismin dollariin ja globaaliin kapitalismiin.

Nykyinen kapitalistinen talousjärjestelmä on pulassa - eikä pelkästään koronapandemian takia -, joka nähdään myös itsekriittisemmissä globaalin markkinatalouden piireissä.   

Jos haluaa lukea madonluvut uusliberalismille, ne maailmansynnit latelee filosofien ja aktivistien Veikka Lahtisen ja Pontus Purokurun tuore opus Mikä liberalismia vaivaa? (Kosmos. 2020. 207 s.).

Toisin kuin Freedenille, Lahtiselle & Purokurulle liberalismi on käytännössä ympäristön tuhoamista, sekä meidän kaikkien lompakkoja, mieliä ja valta- ja ihmissuhteita hallitsevaa uusliberalismia.

He vaativat ja haluavat ”kumousta jokaiselle yhteiskunnan tasolle”, myös Suomessa. Siihen miten käytännössä esimerkiksi ”suuromaisuudet laitetaan tuottamaan yhteistä iloa”, he antavat kovin vähän käytännön työkaluja. (Ja mitä on yhteinen ilo?)

Kirjansa he toki myös määrittelevät sketsiksi tässä ajankohdassa, joten tyhjentäviä osviittoja ei ole tarjolla.