Sata vuotta sekaantumista vaaleihin – näin KGB ja FSB peukaloivat presidenttipeliä Yhdysvalloissa

Tämä selviää tietokirjailija Mark Hollingsworthin mainiosta Neuvostoliiton ja osin Venäjänkin vakoiluun keskittyvästä kirjasta "Vakoojien valtakunta – miten KGB ja sen perilliset tunkeutuivat länsimaiden ytimeen" (Atena 2024). Kirjan on suomentanut Mari Janatuinen.

Vakoilutaktiikat periytyneet FSB:lle

Kirjan perussanoma on se, että Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin KGB:n erilaiset vakoilutaktiikat ja yritykset hyödyntää ihmisiä vakoilutoiminnassa ovat pitkälti periytyneet nyky-Venäjän turvallisuuspalvelulle FSB:lle. 

Merkittävä ero on se, että siinä missä KGB yritti olla marxilaisen maailmankatsomuksen suojelija, FSB:n ainoa tarkoitus näyttää olevan presidentti Vladimir Putinin klikin pitäminen vallassa hinnalla millä hyvänsä. 

Yrityksiä vaikuttaa USA:n presidentin valintaan

Kirjan ehkä mielenkiintoisin luku käsittelee sitä, kuinka FSB ja sitä ennen KGB ovat yrittäneet vaikuttaa Yhdysvaltain presidentin valintaan.

Mediassa on ollut paljon tarinaa siitä, kuinka Venäjän trolliarmeija ja hakkerijoukot ovat kahdessa viimeisimmässä presidentinvaaleissa toimineet Venäjän pyrkimysten mukaisesti. 

Vaikka tekniikat ovat muuttuneet, myös Venäjän edeltäjävaltio Neuvostoliitto sekaantui jatkuvasti vaaleihin. Ei siis mitään uutta auringon alla. 

Hollingsworthin mukaan kongressin jäsenten ja presidenttiehdokkaiden salainen rahoittaminen ja värvääminen on jäljitettävissä jo 1930-luvulle. 

Washingtonissa oli tuolloin viljalti KGB:n edeltäjän NKVD:n agentteja. Eräs heistä hankkiutui jopa varapresidentti Nelson Rockefellerin pianonvirittäjäksi ja onnistui asettamaan salakuuntelulaitteet senaatin ulkoasiainkomitean kokoushuoneeseen. 

Tuenosoitus ei välttämättä järkevää

Neuvostoliittolaiset eivät aina ymmärtäneet, mitä heidän verhoiltukin tuki merkitsi itse presidenttiehdokkaille. 

1950-luvulla Neuvostoliiton silloinen pääsihteeri Nikita Hrushtshov valitsi suosikkiehdokkaakseen demokraattien Adlai Stevensonin ja lähetti julkisen kirjeen, jossa kiitteli "tiettyjen henkilöiden" näkemyksiä ydinkoekiellosta. 

Tuolloinen varapresidentti Richard Nixon hyödynsi heti kirjettä ja väitti, että Stevensoninin "vaarallinen suunnitelma" pelasi kommunistien pussiin. Seuraavissa vaaleissa neuvostoliittolaiset kysyivät suoraan Stevensonilta, mitä he voisivat tehdä auttaakseen hänen ehdokkuuttaan. 

Neuvostojohtaja kehui valinneensa Kennedyn

Neuvostoliittolaiset vihasivat etenkin Nixonia, jota pidettiin äärikonservatiivina ja Neuvostoliiton vihamiehenä. Niinpä kun presidentinvaaleissa 1960 vastakkain olivat varapresidentti Nixon ja John F. Kennedy, Neuvostoliitto kannatti Kennedyä. 

Neuvostoliitto muun muassa viivytti tarkoituksellisesti vangittujen amerikkalaisvakoojien vapauttamista, kunnes vaalikamppailu oli ohi. Näin pyrittiin välttämään se, että Nixon olisi varapresidenttinä saanut nostetta vapautetuista maanmiehistään. 

Hrushtshov kysyi aikoinaan Kennedyltä, että tietäähän hän, että Neuvostoliitto "äänesti Kennedyä vaaleissa". Kennedy myönsi, että Neuvostoliitolla oli oma roolinsa mutta että se tuskin vaikutti vaalien lopputulokseen. 

Lokakampanjat ehdokkaita vastaan

Vuoden 1964 vaaleissa KGB yritti lähestyä presidentti Lyndon B. Johnsonia, mutta lähestyminen torjuttiin kirjan mukaan tylysti. Tämä johti siihen, että KGB aloitti lokakampanjan Johnsonia vastaan. Tähän kuului salaliittoteorioiden ja valeuutisten levittämistä. 

Hieman oudosti KGB yritti mustata myös vastaehdokas Barry Goldwaterin maineen. Hänet yritettiin maalata rasistiksi ja pahamaineiseksi äärioikeistolaisen uusnatsiliikkeen jäseneksi.

Jopa rahaa tarjottiin

Seuraavissa vaaleissa 1968 KGB tarjosi suoraan rahaa Nixonin vastaehdokkaalle, varapresidentti Hubert Humphreylle. 

Rahan tarjoajaksi pääsihteeri Leonid Breshnev valtuutti Neuvostoliiton Washingtonin suurlähettilään, joka piti hanketta vaarallisena ja toimena, joka voisi kääntyä itse tarkoitustaan vastaan. 

Suurlähettiläs kuitenkin teki työtä käskettyä, tarjosi diplomaattisin sanakäänteinen rahallista tukea ja sai kieltävän vastauksen. Lopulta Nixon tuli valituksi. 

Väärennetyt asiakirjat mainetta pilaamassa

Vuoden 1976 vaaleissa demokraattien esivaalikampailuissa mukana ollut Henry Jackson aiheutti kovasti päänvaivaa KGB:lle, sillä miestä ja hänen neuvostovastaista politiikkaansa vihattiin Neuvostoliitossa. 

KGB yritti tutkia Jacksonin ja hänen sukunsa menneisyyttä löytääkseen jotain, jolla mies saataisiin hiljaiseksi. 

KGB epäili miestä homoksi, sillä hän oli mennyt naimisiin vasta 49-vuotiaana. Kun mitään todisteita ei löytynyt, KGB yksinkertaisesti väärensi asiakirjan, jolla Jackson "paljastettiin" homoksi. 

Asiakirjaa lähetettiin eri puolille Yhdysvaltoja mutta toimittajat eivät sitä juuri referoineet. Sittemmin Jackson luopui vaalitaistelusta ja valituksi tuli saman puolueen Jimmy Carter.

Carterin neuvonantaja luupin alle

Ei Neuvostoliitto pitänyt Carteristakaan, joka paasasi ihmisoikeuksista. Kohteekseen KGB ei ottanut kuitenkaan Carteria vaan tämän hallintoon kuuluneen, neuvostovastaiseksi määrittelemänsä turvallisuusneuvonantajan Zbigniew Brezinskin. Hänestä oli tarkoitus kerätä "kompromentoivaa materiaalia" – siis aineistoa, jolla voitaisiin kiristää miestä. 

Laajoista etsinnöistä huolimatta KGB ei löytänyt salasuhteita tai muutakaan mehukasta aineistoa, joten se ryhtyi jälleen väärentämään asiakirjoja. 

Valeasiakirjojen mukaan Brezinski yritti kovasti kaataa alkuperäisen kotimaansa Puolan kommunistihallintoa.

Liittovaltion poliisi FBI ja oikeusministeriö tutkivat KGB:n hankkeita ja johtopäätös oli, että KGB yritti esittää lokakampanjassa Brezinskin sodanlietsojana ja fanaatikkona. 

KGB lähetti liikkeelle "viruksia"

Hollingsworth sanoo, että vaikka lokakampanjat eivät välttämättä onnistuneet tavoitteissaan, niillä saatiin ainakin "viruksen tavoin" levitettyä epämieluisaa aineistoa kohteesta. 

KGB:llä oli usein tapana laittaa liikkeelle erilaisia asiakirjaväärennöksiä ja valeuutisia, joita syötettiin diplomaateille ja toimittajille. Kirjassa on lukuisia esimerkkejä tästä toiminnasta. 

Yksittäisten vaikutusvaltaisten henkilöiden lisäksi pääkohde oli yleensä Yhdysvallat, jonka mustamaalaaminen näytti olleen KGB:n ykköstavoite. Erityisen vahvasti Yhdysvaltoja ja sen "imperialistisia juonia" paheksui 1967–1982 KGB:n johdossa ollut Juri Andropov.

KGB jopa väärensi aikoinaan Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin puhelinkeskustelun siten, että äänet olivat oikeita mutta sisältö oli saksittu sieltä ja täältä. Lopputuloksena oli kasettinauhalla julkaistu valheellinen keskustelu, joka nousi mediaan ainakin Alankomaissa. 

Erityisesti Afrikassa ja muualla kolmannessa maailmassa käytettiin niin sanottuja hiljaisia väärennöksiä eli fabuloituja kirjeitä fabuloituine allekirjoituksineen, joita näytettiin luottamuksellisesti alueen diplomaateille todisteena Yhdysvaltojen juonittelusta. 

Salaliittoteorioita ydinaseiskusta

1980 vaaleissa presidentiksi tullutta Reagania ei katsottu Neuvostoliitossa hyvällä. Hänestäkin yritettiin etsiä raskauttavaa tietoa mutta KGB ei löytänyt todisteita kuin "Reaganin heikoista älynlahjoista ja keskittymisvaikeuksista". Kirjan kirjoittajan mukaan tieto ei ollut varsinaisesti mikään valtiosalaisuus. 

Neuvostoliiton halu uskoa ja myös levittää erilaisia salaliittoteorioita alkoi olla vaarallista ainakin siinä vaiheessa, kun KGB alkoi uskoa johtajansa Andropovin yllyttämänä, että Yhdysvallat suunnittelisi ydinaseilla tehtävää ensi-iskua Neuvostoliittoon. 

Tätä koskeva RJAN- eli ydinohjusisku-operaatio aloitettiin KGB:ssä vuonna 1981 ja KGB:n agentit joutuivat etsimään todisteita ensi-isku väitteiden tueksi. 

Hollingsworthin mukaan kyseessä oli klassinen esimerkki siitä, miten vakoojat pyrkivät manipuloimaan tosiseikkoja todistaakseen ennalta annetun teorian oikeaksi. Kremlille ei näytetty koskaan teoriaa vastaan osoittavia asiakirjoja. 

Koko RJAN-operaatiosta luovuttiin, kun Andropov kuoli vuonna 1984. 

KGB:n ongelma ei kirjan mukaan ollut koskaan tiedustelutietojen kerääminen sinänsä. Sen sijaan tulkinta tai "analyyttinen kyvykkyys" jäi yleensä puolitiehen. 

Samat ongelmat näyttävät vaivanneen FSB:tä, kun se yritti tulkita ennen sotaa Ukrainasta hankkimaansa tiedustelutietoa. Kiovahan piti vallata muutamassa päivässä ilman kummempaa vastarintaa mutta edelleen maassa soditaan. 

Likaisten temppujen oppikirja

Vakoojien valtakunta -kirja on varsinainen likaisten temppujen oppikirja. Kirjassa käydään läpi valeuutisten ja muun disinformaation lisäksi useita lokakampanjoita ja kerrotaan lukuisien hunaja-ansojen eli seksiansojen laukeamisista. 

Diplomaatteja kuulemma opastettiin katsomaan aamulla peiliin seksiansojen tunnistamiseksi. Jos peilistä katsoi seiskan naama, oli hyvin epätodennäköistä, että 10+-nainen olisi hänestä ihan oikeasti kiinnostunut. 

Opastuksesta huolimatta monet miesdiplomaatit lankesivat Moskovan kaduilla flirttailevien KGB:n järjestämien naisten pauloihin. 

Etenkin kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen CIA ja Brittien MI5 ja MI6 toimivat ainakin osin samoin menetelmin kuin KGB. 

Suuri ero on kuitenkin ollut, että esimerkiksi Yhdysvalloissa vakoiluun on liittynyt lukuisia kongressin tutkintoja, valvontaa ja juridista vastuuta. Venäjällä ja aiemmin Neuvostoliitossa vakoojilla on varsin vapaa oikeus häiritä, mustamaalata ja tuhota rankaisematta. 

Internet on vakoojan unelma

Ja kuten kirjassa todetaan, entinen tiedustelumies Putin näyttää herättäneen KGB:n uudelleen eloon, nyt FSB:n nimellä. 

"Kompromat" on edelleen tärkeä prioriteetti ja Putin on käyttänyt sitä vastustajien tuhoamiseen ja ulkomaisten diplomaattien halventamiseen. 

Internet on puolestaan ollut Putinille kuin lahja taivaasta. 

Nyt Putinin FSB ja trolliarmeijat jakavat disinformaatiota valtaville joukoille ja kiinnijäämisen todennäköisyys on entistäkin pienempi. Ja kaikki huijaaminen tapahtuu tolkuttoman nopeasti. 

Medialukutaitoa todella tarvitaan ja sitä toivoisi Suomessakin olevan hitusen nykyistä enemmän.