Kirja-arvio: Seinät oli töhritty täyteen seksiä tihkuvia graffiteja... 2000 vuotta sitten.

Onko ihmisten ajattelu ja näkemykset jollakin tavalla kehittyneet kahdessa tuhannessa vuodessa? Eipä juuri, ei ainakaan, jos lukee Ari Saastamoisen kirjaa pompejilaisista seinäkirjoituksista. 

Vesuviuksen tulivuorenpurkaus tuhosi hetkessä Pompejin kaupungin vuonna 79. Meille nykyihmisille tämä on tarkoittanut, että kokonainen roomalainen kaupunki ikään kuin pakastettiin nykyihmisten tutkittavaksi. Myös seinäkirjoitukset tai graffitit ovat jääneet melkeinpä sellaisenaan tutkijoiden tulkittaviksi. 

Saastamoisen mukaan Rooman keisariajalla graffiteja kaiverrettiin kaikkiin mahdollisiin seinäpintoihin. Kirjoituksia ei myöskään yleensä pidetty epäsosiaalisina tai normien vastaisina. Saattoivatpa monet osoittaa seinäkirjoituksillaan osaavansa kirjoittaa ja lukea mikä ei kaksi tuhatta vuotta sitten ollut mitenkään itsestäänselvää. 

Kerrottiin äskeisen yhdynnän ihanuudesta

Seinäkirjoitusten aiheet olivat hyvin moninaisia. Hävyttömyyksien ja vitsien lisäksi seinäkirjoituksissa mainostettiin kauppoja ja ilotyttöjä tai ilmaistiin poliittisia kannanottoja. Kirjoitukset olivat nykyaikaisten vessakirjoitusten tai somepäivitysten tapaisia: "Kerrottiin rakastumisesta, äskeisen yhdynnän ihanuuudesta, koti-ikävästä ja niin edelleen."

Kirjaan on saatu mahdutettua lähes 800 seinäkirjoitusta, joten tämä lienee toistaiseksi laajin aiheesta kirjoitettu teos suomen kielellä. Tosin en ole aivan varma, kannattiko kirjaan todellakin ottaa näin laaja otos seinäkirjoituksia, sillä useimmiten ne toistavat itseään puuduttuvalla tavalla. Vaikka osa kirjoituksista on runollisia ja osa kirjallisuussitaatteja, suurin osa seinäkirjoituksista vaikuttaa olevan hyvin seksuaalisviritteisiä. Panopuuhat näyttivät täyttävän antiikinkin ihmisen mielenmaiseman. 

Saastamoinen kertoo, että jos Pompejissa (ja varmaan monessa muussakin Rooman kaupungissa) haluttiin pilkata toisia, laskettiin rima hyvin alas - lähes aina navan alapuolelle. Suosikkiherjaus oli väittää jotakuta suuseksin antajaksi. Miehille halveksuttavaa käytöstä oli anaaliyhdynnän ottavaksi osapuoleksi suostuminen. 

Pistä peräpää kunnolla soimaan

Pieni näyte solvauksista: "Timele on kullinimijätär, Timelellä on löysä peräreikä". "Victor on kullinimijä", "Secundus pani vaikeroivia poikia perseeseen", "Röyhtäise kunnolla sekä pontevasti aina kun juot, ja pistä pelotta peräpää kunnolla soimaan". 

Saastamoinen myös tulkitsee seinäkirjoituksia, joiden sisältö ei välttämättä avaudu lukijalle. Esimerkiksi rakkauteen liittyvässä luvussa kerrotaan seuraavanlaisesta seinäkirjoituksesta: "Kun esität mulle laskun, Batacarus, nussin sinua perseeseen." Saastamoinen kertoo kirjoituksesta, että se on tutkijoiden piirissä synnyttänyt erilaisia tulkintoja mutta että ilmeisesti se on pila: "Ilotalon työntekijää uhataan anaaliseksillä, jos hän uskaltaa esittää vieraalle laskun". 

"Fortunatus, olet ihana ihminen, ja suurnussija! Kirjoitti se joka tietää." Tästä kauniista seinäkirjoituksesta Saastamoinen kertoo, että kyseessä on ehkä ilotytön kiitos hyvälle asiakkaalle. Kirjoitus on kaiverrettu talon oviaukon viereen ja on mahdollisesti runomuotoinen (trokeista septenaaria).

Saastamoisen mukaan graffitit olivat varsin samantyyppisiä eri puolilla Roomaa. Ihmisten aivoitukset olivat siis yhteneviä nykyisen Algerian kuin Unkarinkin alueella. Ainoa poikkeus on roomalaisajan Dura-Europos-niminen kaupunki nykyisen Syyrian alueella. Sieltä ei ole löydetty rivouksia juuri lainkaan mutta uskonnollisia kirjoituksia oli paljon. 

Kirjoitustaitoisia ja älykkäitä... ehkä

Mielestäni on jotenkin lohdullista ajatella, että tämän päivän halveksivat ja ilkeät somekirjoittelut eivät oikeastaan ole mitään uutta, kun vertaa ihmisten aivoituksia 2000 vuotta sitten. Ei mitään uutta auringon alla, kuten Saarnaaja aikoinaan kirjoitti. 

Kun kirjoitustaito oli vieläpä melko harvinainen tuohon aikaan, voisi kuvitella, että seinäkirjoituksien tuhertajat olivat keskimäärin koulutetumpia ja älykkäämpiä kuin muu rahvas.

Kun monissa kirjoituksissa yritettiin tapailla runomittoja tai mukailla ajan kirjallisia suuruuksia, voisi jopa ajatella, että kirjoittajat pyrkivät antamaan graffiteissa itsestään älykkään kuvan. Lukija voi sitten tätä kirjaa lukemalla itse päätellä, kuinka älyllisiltä antiikin seinäkirjoitukset vaikuttivat.