Kirja-arvio: Tappolista – Kremlin salamurhaohjelma ja Vladimir Putinin sota länttä vastaan

Harvoin pääsee lukemaan tietokirjaa, joka etenee vauhdikkaasti kuin kiivastahtinen dekkari. Tappolista-kirjassa ruumiita tehtaillaan niin mielikuvituksellisin keinoin, että jos tämä ei olisi tietokirja, monikaan ei uskoisi kirjassa kuvattuihin erikoisiin kuolintapoihin. 

Kirjassa syylliset Britanniassa tapahtuneisiin hämäriin murhiin paikallistetaan Venäjälle, mutta koska Britannia panee taloussuhteet etusijalle, ei murhia tutkita kovinkaan tarkasti – nehän voisivat hidastaa hyviä ja rahakkaita bisneksiä puolin ja toisin. Jännityskirjasta poiketen syylliset eivät siis päädy tuomiolle – yksi saa jopa mitalin toimistaan isänmaan hyväksi itseltään Putinilta. 

Tappolistalla Kremlin vihollisia

Tappolista-kirjan alaotsikko kertoo, mistä kirjassa on kysymys: Kremlin salamurhaohjelma ja Vladimir Putinin sota länttä vastaan. Kirjassa väitetään ja myös todistetaan varsin uskottavasti, kuinka Venäjän valtaapitävät ovat hoitaneet päiviltä ainakin 14 heille epämiellyttävää henkilöä. 

Tappolista-kirjan kirjoittanut tutkiva toimittaja Heidi Blake on käyttänyt lähteinä haastatteluja, tiedustelulähteitä ja muita todisteita. Valtaosa kirjan sisällöstä on julkaistu aiemmin tutkivan toimituksen lehtiartikkeleina amerikkalaisessa Buzzfeed-julkaisussa, jonka toimittaja Blake on. 

Ongelma lukijan kannalta on, että lähteitä ei ole merkitty kovinkaan tarkasti vaan lukija joutuu pääosin luottamaan Blaken tietoihin ja johtopäätöksiin. 

Myrkkyjä, onnettomuuksia ja itsemurhia

Kirjassa kerrotaan monenlaisista kuolemista. On murhia, jotka on tehty perinteisellä tavalla tai sitten hieman harvinaisemmin myrkyillä, joita löytää vain valtiolliselta toimijalta. Paljon on myös onnettomuuksiksi kirjattuja tapahtumia ja epämääräisiä sydänkohtauksia tai itsemurhia, joiden lopputulemana Kremlille epämiellyttävät tapaukset on saatu pois päiviltä. 

Kirja vihjaa, että Venäjällä on käytössään harvinaisten myrkkyjen lisäksi sellaisiakin ihmeaineita, jotka saavat ihmiset masentumaan kuolettavasti - kyse on siis jonkinlaisista psykoaktiivisista aineista, joiden avulla ihminen johdatellaan itsemurhaan. Tämä voi pitää paikkansa tai sitten se ei pidä paikkaansa. Kirjassa on  monia kohtia, joiden todenperäisyys jää vihjailujen tasolle. 

Litvinenkolle poloniumia

Kirjan kertomat tunnetuimmat uhrit ovat Venäjän salaisen palvelun FSB:n (KGB:n seuraajan) entinen agentti Aleksandr Litvinenkko ja Kremlin epäsuosioon joutunut oligarkki Boris Berezovski. 

Lähes kaikki kirjassa esitellyt murhat liittyvät jotenkin Berezovskin lähipiiriin. Ajatus on, että nämä Venäjän presidentin Vladimir Putinin äänekkäät vastustajat ja heidän avustajansa piti tappaa, jotta he eivät kertoisi Venäjälle epämieluisia totuuksia. 

Litvinenko halusi todistaa Putinin ja Kremlin yhteydet valtaviin kerrostaloräjähdyksiin sekä Moskovan teatterikaappaukseen. Litvinenkon todistelun mukaan nämä terroriteot olivat tavalla tai toisella FSB-ryhmien masinoimia, jotta Kremlillä olisi ollut laillinen oikeus hyökätä Tshetsheniaan. 

Litvinenko tapettiin lopulta radioaktiivisella poloniumilla ja kirjassa on varsin hiuksianostattava kuvaus, kuinka poloniummurhaajien reittejä pystyttiin myöhemmin selvittämään pelkän säteilyn perusteella. 

Britannia syytti murhasta Venäjän tiedustelupalvelun Andrei Lugovoita ja Dmitry Kovtunia. He kävivät jopa Moskovan Britannian suurlähetystössä vakuuttamassa syyttömyyttään, ja vierailun jälkeen tuoli, jossa Lugovoi oli istunut, oli niin radioaktiivinen, että se oli poltettava. Lugovoi toimii nykyisin kansanedustajana Venäjällä. Hän sai myös isännäitäväkseen suositun tv-ohjelman.

Berezovski vihasi Putinia

Boris Berezovski oli käärinyt omaisuutensa presidentti Boris Jeltsinin liittolaisena. Mies lisäsi varallisuuttaan myös Venäjän yksityistämisaallossa ja oli lopulta käsittämättömän rikas. Kirjassa onkin useita kuvauksia miehen rikkaasta ja laveasta elämäntavasta. 

Kun Berezovski pääsi Britannian tiedustelupalvelun suojeluohjelmaan, miehen intohimo teinityttöjä kohtaan aiheutti ongelmia. Tiedustelupalvelun suojelijat yrittivät selittää Berezovskille. että maahan ei kannata rahdata seksipalveluja varten yksityislentokoneellista teinityttöjä Baltiasta ja Venäjältä. Heistä kun jotkut voivat olla myös Putinin palkkalistoilla. 

Britanniaan paennut Berezovski oli suivaantunut siitä, että hänen omaisuutensa Venäjällä yritettiin tuhota ja hän syytti näistä hankkeista Putinia. Berezovski oli sittemmin rahoineen mukana monissa Putinin vastaisissa hankkeissa. Hän muun muassa rahoitti Ukrainan oranssia vallankumousta ja sanoi yrittävänsä rahoittaa vallankumousta myös Venäjällä. 

Berezovskille loppu koitti hänen kotitalonsa suihkussa, josta oligarkki löydettiin hirttoköyden jatkeena vuonna 2013. 

Talous meni murhien edelle

Kirjan yksi päähuomioita on se, että Britannia ei ollut kovinkaan innokas selvittämään salamurhia tai sellaiseksi arvioituja hämäriä kuolemia. Vaikka Britannian ulkomaantiedustelu MI6 ja heidän yhdysvaltalaiset kollegansa olivat tietoisia Venäjän yhteyksistä kuolemiin, tapausten tutkinta ei moneen vuoteen johtanut kovinkaan pitkälle. 

Taustalla oli kirjan mukaan Britannian halu pitää yllä hyviä suhteita Putiniin, jotta maa olisi päässyt mukaan Venäjän arvokkaisiin energiahankkeisiin. Samaan aikaan toisinajattelijat kansoittivat Lontoota ja toivat maahan satumaiset määrät rahaa – tämäkin ilahdutti Britanniaa. Vasta Krimin valtaus muutti Britannian kantaa ja vanhoja salamurhia alettiin tutkia tomerammin. Uusiakin oli tulossa ja kirja alkaakin Sergei ja Julia Skripalin murhayrityksistä. 

Tappolista-kirja on varsin uskottava teos. Kun yksittäiset kuolemantapaukset kootaan kirjaksi ja kerrotaan kuolleiden yhteydet toisiinsa, on vaikea uskoa, että kuolemat olisivat vain sattumaa. Monia kuolemia yhdistää lisäksi myrkyt, joita saa käytännössä vain Venäjän valtiollisista myrkkytehtaista. Ja vaikka kirjan perussävy on synkkä ja epämiellyttävä, opus on kaikesta huolimatta harvinaisen viihdyttävä.