Vielä edellisenä päivänä kukaan Kiovassa ei tuntunut uskovan Venäjän hyökkäykseen, kirjoittaa tuolloin Ukrainan pääkapungissa ollut MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Petri Saraste.
Istuin hotellihuoneeni sängyn laidalla Kiovassa keskiviikkona 23. helmikuuta vuosi sitten. Olin tullut Kiovaan viikkoa aikaisemmin ja tehnyt sieltä juttumatkoja Itä-Ukrainan taistelualueille.
Aikaisemmin samana päivänä haastattelin kiovalaisia ihmisiä läheisessä puistossa ja tapasin myös silloisen Suomen Ukrainan suurlähettilään Päivi Laineen hänen residenssissään.
He kaikki olivat yhdestä asiasta samaa mieltä: Vaikka sota jatkuukin, niin Putin ei hyökkää Kiovaan, sillä niin hullu hän ei sentään ole!
Samana iltana presidentti Putinin puhui televisiossa. Vainoharhainen puhe kesti lähes tunnin. Huomioni kiinnittyi hänen raivokkaaseen ilmeeseensä, kylmiin silmiinsä ja vihaa pursuaviin lauseisiinsa.
Kehonkieli kertoi, että hänen oli vaikea pysyä nahoissaan. Hän suorastaan kihisi raivosta ja hänen adrenaliininsa kiehui. Putinin oli vaikea pidätellä itseään. Saman totesivat monet käyttäytymistieteilijät myöhemmin.
Istuin sängyn reunalla kauhistuneena. Ennen ukrainalaiset olivat olleet venäläisten veljeskansa, nyt he olivat epäihmisiä, fasisteja ja pettureita. Hänen mukaansa kaikki oli Ukrainassa mennyt pieleen viimeisen 30 vuoden aikana.
Katsoin puhetta suu auki ja mietin, että onko tuo mies seonnut lopullisesti. Venäjän historiallinen tehtävä oli pelastaa Ukraina tuholta ja yhdistää slaavilaiset kansat taas keskenään, hän pauhasi.
Ensimmäinen yö pommisuojassa
Mietin puhetta vielä pitkään sängyssä ennen kuin nukahdin. Noin kello 3 yöllä heräsin, kun oveeni koputettiin. Ensin en reagoinut mitenkään, kunnes koputukset voimistuivat hakkaukseksi. Kaksi miestä seisoi ovellani ja käski minua lähtemään välittömästi pommisuojaan. En pitänyt kiirettä, vaan pakkailin rauhassa kamerat ja tietokoneet mukaani, kunnes he hakkasivat taas oveani. ”Nyt on kiire, alas ja äkkiä!”, he huusivat.
Ensimmäiset ohjukset oli ammuttu Kiovan keskustaan.
Alhaalla kellarissa oli jo paljon ihmisiä tyynyineen ja peitteineen. Kaikilla oli sama epäuskoinen ilme.
Mitä on tapahtunut? Ollaanko Kiovaa valtaamassa? Kuinka paljon venäläissotilaita on jo kaupungissa? Eristetäänkö kaupunki?
Kiovalaiset pyrkivät pois
Aamulla lähdin liikkeelle ja suuntasin katsastamaan tilannetta kaupungille. Kadut olivat tyhjiä, ihmisiä ei näkynyt missään ja vain muutama auto kaahasi kovaa vauhtia tyhjiä katuja.
Rautatieasemalla oli täysi kaaos päällä. Kaikki pyrkivät kaupungista pois, ei näyttänyt olevan väliä minne, sillä aikatauluja tai edes lipunmyyntiä ei ollut. Ihmiset ryntäilivät vain satunnaisiin lähteviin juniin paniikissa.
Palasin hotelliin, missä oli enää paikalla oikeastaan vain toimittajia ja kuvaajia. Mietimme yhdessä mitä kannattaisi nyt tehdä, kun hotelli oli päättänyt sulkea ovensa.
Putin pauhasi, että Ukrainalla ja Venäjällä on yhteistä historiaa 1 000 vuoden ajalta. Hänen mukaansa Ukrainalla ja Venäjällä on ”yksi kansa ja yksi sielu”.
Yhteinen niin sanottu historia päättyi kuitenkin viimeistään päivämäärään 24.2.2022. Venäläiset saavat pitää oman sielunsa – tai sen, mitä siitä vielä on jäljellä.