Kirjeenvaihtajan kommentti: Republikaanien puoluekokous osoitti, että koko puolue kumartaa Trumpia – voiko Bidenin vetäytyminen enää pelastaa demokraatit?

Demokraateilla on kiire lopettaa riitely ja löytää uusi into presidenttikisaan, sillä republikaanit eivät voisi olla yhtenäisempiä. Moni republikaani sanoo aidosti rakastavansa Trumpia, kirjoittaa MTV Uutisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mari Karppinen Milwaukesta.

Olin Clevelandissa vuoden 2016 presidentinvaalien republikaanien puoluekokouksessa ja muistan sen tunnelman. Puolueessa ei oltu pelkästään huolissaan Trumpin populistisesta linjasta, Trumpia uskallettiin jopa uhmata ja arvostella. 

Vaikka Trump nimitettiin lopulta ehdokkaaksi, osa buuasi Trumpin esiintyessä. Tänä vuonna buuausta kuului vain Trumpin entisille kritisoijille kuten Nikki Haleylle ja Mitch McConnelille. 

Trump on tehnyt lähes mahdottomasta totta. 

Edellisten vaalien häviö, kannattajien kongressihyökkäys, rikossyytteet eikä edes rikostuomio pysäyttänyt hänen matkaansa kolmannen kerran puolueen presidentinvaaliehdokkaaksi. 

Ampumisesta selviytyminen ei nostanut Trumpia pelkästään sankariksi ja marttyyriksi, osa puolueen uskovaisista kokee Jumalan pelastaneen Trumpin, jotta Trump voi johtaa heitä.

Innostus Trumpin ympärillä oli pitkin Milwauken puoluekokousta käsin kosketeltavaa. Kannattajat pitivät jopa tekaistuja korvalappuja Trumpin ampumisen muistoksi, millä he halusivat osoittaa kunnioitusta ja rakkautta ehdokkaalleen. 

Tuskin on vuosikymmeniin republikaanipuolueen puoluekokous sujunut näin syvässä yhteisymmärryksessä, riitelyä ei ollut asiakysymyksistä, ei oikeastaan mistään. 

Ainoastaan kourallinen maltillisimpia republikaaneja uskalsi pohtia ääneen, edustaako Trumpin varapresidenttivalinta liikaa samanlaista eristäytynyttä ja populistista linjaa mitä Trump edustaa.

Toista se on demokraateilla, jotka ovat riidelleet viimeiset viikot siitä, pitäisikö Joe Bidenin pudottautua pois presidenttikisasta. 

Bidenia on kehotettu luopumaan kampanjoinnista huonosti menneen televisioväittelyn jälkeen ja torstaina paineet kasvoivat, kun Barack Obaman raportoitiin yksityisissä keskusteluissa toivoneen Bidenia harkitsemaan presidenttikisaa uudelleen.

Osa demokraateista uskoo Bidenin asettuvan varapresidentti Kamala Harrisin presidenttiehdokkuuden taakse vielä tänä viikonloppuna. 

Demokraatit toivovat, että se yhdistäisi hajallaan olevan puolueen. Kiire on, nimittäin republikaanit marssivat jo kohti vaalipäivää, luodista selvinnyt Trump johtajanaan.

Lue myös:

    Uusimmat