HUS: Seksitautien määrä edelleen kasvussa – vain kaksi "varmaa tapaa" suojautua tartunnalta seksin aikana

1:14img
KATSO MYÖS: Voiko kondomi oikeasti estää nautinnon?
Julkaistu 06.11.2023 14:55

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Seksitautitartuntojen määrä on edelleen kasvussa, tiedottaa HUS.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) kertoo tiedotteessaan seksitautien määrän kasvavan edelleen HUSin alueella.

Tippuritartuntojen määrä Suomessa on HUSin mukaan kaksinkertaistunut vuodesta 2021 alkaen. Vuonna 2022 tippuritapauksia todettiin lähest tuhat, ja saman verran on todettu tänä vuonna pelkästään syyskuun loppuun mennessä. Kaksi kolmasosaa näistä tapauksista todettiin HUSin alueella.

HUSin mukaan erityisesti alle 25-vuotiaiden osuus tippuritartunnoista on huomattava. Tartunnan saaneista kolmasosa oli naisia, mutta miestenkin tippuritapaukset lisääntyivät yli 25-vuotiaiden ryhmissä. Tartunnat olivat yleisiä miesten välisessä seksissä. 

Lue myös:  Kohdunkaulan syöpä vaanii nuoria naisia – suurimmalta riskitekijältä ei välty lähes kukaan

Suomen yleisin seksitauti

Vaikka tippurin määrä on kasvanut, on klamydia Suomen yleisin seksitauti. 

Vuosittain Suomessa todetaan yli 16 000 klamydiatartuntaa, joista noin kolmasosa Uudellamaalla. Tippurin ohella myös klamydiatartunnat ovat olleet jatkuvassa nousussa jo vuosia.

Klamydia on ennen kaikkea nuorten aikuisten tauti.

Lue myös: THL:n kokeilu loppuu: Näillä hyvinvointialueilla nuoret saavat edelleen maksutonta ehkäisyä

Näin käytät kondomia oikein. Juttu jatkuu videon alla.

2:31img

Kondomi auttaa vain, jos sitä käyttää oikein.

Mitkä tekijät vaikuttavat tartuntamäärien kasvuun?

HUS kertoo tiedotteessaan usean tekijän vaikuttavan tartuntojen lisääntymiseen. On syytä muistaa, että sekä tippuri- että klamaydiatartunnat ovat usein oireettomia, ja siksi ne löytyvätkin vain testeissä. 

Osa lisääntyneistä seksitautitartunnoista voi selittyä sillä, että oireettomana ei hakeuduta testeihin ja tartutetaan edelleen muita seksikumppaneita. Varsinkin nielun ja peräaukon tartunnat ovat usein oireettomia ja jäävät herkästi testaamatta, jos ennen testausta ei kartoiteta tartuntatapoja, sanoo iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back tiedotteessa.

Hiviä ehkäisevän PrEP-lääkehoidon käyttäjät ovat lisääntyneet viime vuosina. Vaikka lääkehoito suojaakin hiv-tartunnalta, se ei suojaa muilta seksitaudeilta, ja voi luoda valheellista turvallisuudentunnetta. Kondomin käyttö onkin ehdottoman tärkeässä osassa seksitautien ehkäisyssä.

Lue myös: Yhä useampi nuori muistaa käyttää kondomia, mutta seksitautitilastoissa se ei näy – erityisesti yksi tauti huolettaa lääkäriä

Hoitamattomien seksitautien seuraukset voivat olla katalat – vain kaksi varmaa tapaa suojautua tartunnalta

Tippuri- ja klamydiatartunnat voivat hoitamattomina aiheuttaa lapsettomuutta, joka voi ilmetä vasta vuosien kuluttua.

HUS kertoo tiedotteessaan, että tippurin hoitomahdollisuuksia heikentää bakteerin muuttuminen nykyisille antibiooteille vastustuskykyiseksi. Tällaisia tapauksia on jo todettu monissa Euroopan maissa. Tippuria hoidetaan nykyään kahden antibiootin yhdistelmähoidolla. Antibioottiherkkyystilannetta seurataan aktiivisesti. 

Seksitautien leviämisen estämiseksi sairastuneen tulee informoida seksikumppaneitaan tartunnastaan. Kondomi ja suuseksisuoja ovat ainoita varmoja tapoja suojautua seksitautitartunnalta, korostaa infektiosairauksien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Lue myös: "Kupasta pääsee eroon tartuttamalla sen toiselle" – hulluja uskomuksia ja shokeeraavia yksityiskohtia Suomen seksitautien historiasta

Katso myös: Näin teet kondomista suuseksisuojan

0:57img

Kondomista askartelet näppärästi myös seksitaudeilta ehkäisevän suuseksisuojan.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: HUS

Tuoreimmat aiheesta

Sukupuolitaudit