Kissantappokilpailussa tapettiin ennätysmäärä eläimiä – aktivistit raivostuivat Uudessa-Seelanissa

Lapsista ja aikuisista koostunut osallistujajoukko tappoi yhteensä 340 villiintynyttä kissaa kissantappokilpailussa Uudessa-Seelanissa, kirjoittaa brittilehti Guardian.

Kritiikkiä kohdanneen kilpailun taustalla on Uuden-Seelannin ongelma villiintyneiden kissapopulaatioiden kanssa. Luonnossa elävät kissat uhkaavat paikallisia villieläimiä, ja maa pyrkii niistä eroon.

Kissat lisättiin viime vuonna muiden metsästettävien eläinten joukkoon Pohjois-Canterburyn alueella järjestettävässä kilpailussa, jossa on perinteisesti metsästetty muun muassa peuroja, ankkoja ja jäniksiä.

Viime viikonloppuna järjestetyn kilpailun aikana osallistujat tappoivat 340 kissaa, mikä ylitti viime vuoden saldon noin sadalla, Guardian kertoo.

Eniten kissoja tappanut osallistuja palkittiin 500 Uuden-Seelannin dollarin rahapalkinnolla. Suurimman kissan metsästäneelle annettiin 1 000 dollarin palkinto.

Paljon kritiikkiä

Lähes joka toisessa uusiseelantilaisessa kodissa on kissoja. Määrä on maailman korkeimpia. Luontoon päässeet ja villiintyneet kissapopulaatiot ovat maassa jatkuvaa keskustelua aiheuttava ongelma.

Kissojen lisääminen metsästettävien lajien joukkoon on ymmärrettävästi kirvoittanut valtavasti myös kritiikkiä eläinoikeusryhmiltä. Järjestäjät itse ovat kutsuneet kissojen metsästämistä luonnonsuojeluteoksi.

– Siinä ei ole mitään luonnonsuojelullista, että lapset opetetaan tappamaan eläimiä, tapahtuman vastaiseen protestiin osallistunut Sarah Jackson sanoo Guardianille.

Järjestäjien edustaja Matt Bailey ei ole kovin huolissaan ihmisistä, jotka eivät ymmärrä lasten tappavan, nylkevän ja syövän villieläimiä.

– Se on tavallista maalaiselämää, hän toteaa.

Kilpailuun osallistui Guardianin mukaan tänä vuonna hieman yli 1500 ihmistä. Heistä noin 440 oli alle 14-vuotiaita lapsia.

Lue myös:

    Uusimmat